Joulukuu ja vuosi kääntyy loppuun ja niin on aika päättää pyöräilykausi 2010. Joulukuun aikana kilometrejä on tullut tosi vähän. Kuun alkupuolella tehty otsapatin poistoleikkaus esti ajamisen viikoksi, kun arpi olisi jäänyt juuri kypärän pehmusteen alle. Reilun viikon vietimme Suomessa ja silloin ei tietysti pyörä liikkunut.
Joululomalta palatessamme vastavaihdettu nastarengas oli tyhjä. Kauden ensimmäinen rengasrikko osui siis viimeiseen ajopäivään. Kävin joka tapauksessa toissapäivänä fillarilla töissä. Paluumatkalla kävin ostamassa itselleni yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi ajokenkiin päällistossut, toivottavasti varpaat pysyvät nyt lämpiminä ja kuivina.
Vuoden alussa haaveilin 3000 kilometrin ylittymisestä. Kauas jäätiin, sillä kauden alun mittarilukemasta 2750 on päästy vain lukemaan 4939 = 2189 km. Siinä on pohjatavoite ensi vuodelle.
Tänään menemme illalla Tiinan kanssa kuuntelemaan Beethovenin ysin. Götterfunken! Sitten aloitamme vuodenvaihteen juhlinnan. Hyvää uutta vuotta 2011!
torstai 30. joulukuuta 2010
perjantai 17. joulukuuta 2010
Hyvää joulua!
Nyt on joululaulut laulettu, joulujuhlat juhlittu ja maakin on taas valkoinen. Nyt saa joulu tulla!
Hyvää joulua!
Hyvää joulua!
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Käy lämmin henkäys talvisäässä
Jenkeistä palatessamme meitä odotti Wienissä talvi. Lunta tuprutti muutaman päivän ja sitä oli enimmillään parikymmentä senttiä joulukuun alkupäivinä. Juuri lumen vuoksi meillä oli mukava pehmeä lasku loman jälkeen: Ottoa ei tarvinnut ulos kahdesti käskeä, kaikkialla oli kaunista ja alkoi tuntua jo ihan jouluiselta.
Joulukuun ensimmäisen viikonlopun ohjelma meni uusiksi, kun paljon odotetut vieraat jäivät Suomeen lentoemäntien lakkoilun vuoksi. Suunniteltu joulumarkkinakierros päätettiin kuitenkin toteuttaa oman perheen voimin. Vierailimme Spittelbergin markkinoilla, joita moni työkaveri oli kehunut - eikä syyttä. Viehättävillä kapeilla kävelykaduilla oli mukavia kojuja ja paikalta löytyi myös seppä, jonka kanssa lapset pääsivät takomaan hevosenkenkäriipukset kaulaan.
Viime viikolla ruokakaupassa sattui episodi. Työntelin rauhassa kärryjä Merkurin (vrt. Prisma) käytävillä ja nautiskelin siitä, että kaupassa oli mukavan rauhallista. Vihannekset ja maidot oli jo kärryssä. Havaitsin kauppalapusta kohdan kompostipussit, kun ystävällinen myyjä tuli kysymään, miten hän voisi auttaa. Ohhoh, palvelua ruokakaupassa keskellä käytävää! Löysimme yhdessä kompostipussit ja jatkoin pakatun lihan osastolle. Bratvurstia, karjalanpaistilihat (täkäläisittäin gulassilihat) ja mitäs vielä... Pian sama myyjä ilmestyi taas paikalle: mitäs herralle saisi seuraavaksi olla? Nyt alkoi jo epäilyttämään. Sekoittiko hän minut johonkin toiseen? Vai oliko tämä iskuyritys keskellä markettia? En tietenkään uskonut kyseessä olevan vilpitöntä palvelua vaan kysyin, että mitenkäs tässä nyt niin avuliaita ollaan. Sitten tämä vuoropäällikkö sai hienoin kiertoilmauksin sanotuksi, että hyvä herra olemme tässä vähän jo niinkuin sulkeneet tämän myymälän. No niinpä tietenkin! Kellohan oli jo viisi yli seitsemän! Kunnon wieniläiset olivat jo kodeissaan katsomassa maajussin morsianta, ja minä siellä törötin vessapaperihyllyn luona kauppalappu kädessä ja vuoropäällikkö seuranani. Suoritin siinä sitten loput ostokset melko ripeästi ja pahoittelin kassalla väärää käsitystäni aukioloajoista. Missä ihmeen välissä työssäkäyvät perheet ehtivät käydä kaupassa??
Kävin muuten perjantaina päivittämässä profiiliani: otsastani poistettiin "epidermiscyste frontal", rasvapatti, joka oli siinä kasvanut viisitoista vuotta. Tikit on juuri fillarikypärän pehmusteen alla, joten tällä viikolla pyörä seisoo tallissa. Vaihdoin muuten pyörään Oton kanssa Suomesta ostetut nastarenkaat alle, se oli aivan loistava veto täkäläisessä "lunta -> suolaa -> jäätä"-tienhoitokulttuurissa. Täällähän on kyllä nastarengaskielto, joten ehkäpä meikäläisellä on kylän ainoa nastoitettu kulkupeli.
Kuluneen viikonlopun ohjelmaan kuului piparien leivontaa, Iivarin synttärit ja kauneimpia joululauluja. Suomalainen seurakunta järjesti adventtiperinteen mukaisen joululaulutilaisuuden Wienin vanhimmassa kirkossa Ruprechtskirchessä. Tunnelmallinen tilaisuus, jossa erityisesti ilahduttivat kappaleet "No onkos tullut kesä" ja "Käy lämmin henkäys talvisäässä". Pari päivää jatkuneiden vesisateiden jälkeen lumesta ei nimittäin ole enää tietoakaan. Kateeksi käy suomalaisia hiihtokelejä.
Joulukuun ensimmäisen viikonlopun ohjelma meni uusiksi, kun paljon odotetut vieraat jäivät Suomeen lentoemäntien lakkoilun vuoksi. Suunniteltu joulumarkkinakierros päätettiin kuitenkin toteuttaa oman perheen voimin. Vierailimme Spittelbergin markkinoilla, joita moni työkaveri oli kehunut - eikä syyttä. Viehättävillä kapeilla kävelykaduilla oli mukavia kojuja ja paikalta löytyi myös seppä, jonka kanssa lapset pääsivät takomaan hevosenkenkäriipukset kaulaan.
Viime viikolla ruokakaupassa sattui episodi. Työntelin rauhassa kärryjä Merkurin (vrt. Prisma) käytävillä ja nautiskelin siitä, että kaupassa oli mukavan rauhallista. Vihannekset ja maidot oli jo kärryssä. Havaitsin kauppalapusta kohdan kompostipussit, kun ystävällinen myyjä tuli kysymään, miten hän voisi auttaa. Ohhoh, palvelua ruokakaupassa keskellä käytävää! Löysimme yhdessä kompostipussit ja jatkoin pakatun lihan osastolle. Bratvurstia, karjalanpaistilihat (täkäläisittäin gulassilihat) ja mitäs vielä... Pian sama myyjä ilmestyi taas paikalle: mitäs herralle saisi seuraavaksi olla? Nyt alkoi jo epäilyttämään. Sekoittiko hän minut johonkin toiseen? Vai oliko tämä iskuyritys keskellä markettia? En tietenkään uskonut kyseessä olevan vilpitöntä palvelua vaan kysyin, että mitenkäs tässä nyt niin avuliaita ollaan. Sitten tämä vuoropäällikkö sai hienoin kiertoilmauksin sanotuksi, että hyvä herra olemme tässä vähän jo niinkuin sulkeneet tämän myymälän. No niinpä tietenkin! Kellohan oli jo viisi yli seitsemän! Kunnon wieniläiset olivat jo kodeissaan katsomassa maajussin morsianta, ja minä siellä törötin vessapaperihyllyn luona kauppalappu kädessä ja vuoropäällikkö seuranani. Suoritin siinä sitten loput ostokset melko ripeästi ja pahoittelin kassalla väärää käsitystäni aukioloajoista. Missä ihmeen välissä työssäkäyvät perheet ehtivät käydä kaupassa??
Kävin muuten perjantaina päivittämässä profiiliani: otsastani poistettiin "epidermiscyste frontal", rasvapatti, joka oli siinä kasvanut viisitoista vuotta. Tikit on juuri fillarikypärän pehmusteen alla, joten tällä viikolla pyörä seisoo tallissa. Vaihdoin muuten pyörään Oton kanssa Suomesta ostetut nastarenkaat alle, se oli aivan loistava veto täkäläisessä "lunta -> suolaa -> jäätä"-tienhoitokulttuurissa. Täällähän on kyllä nastarengaskielto, joten ehkäpä meikäläisellä on kylän ainoa nastoitettu kulkupeli.
Kuluneen viikonlopun ohjelmaan kuului piparien leivontaa, Iivarin synttärit ja kauneimpia joululauluja. Suomalainen seurakunta järjesti adventtiperinteen mukaisen joululaulutilaisuuden Wienin vanhimmassa kirkossa Ruprechtskirchessä. Tunnelmallinen tilaisuus, jossa erityisesti ilahduttivat kappaleet "No onkos tullut kesä" ja "Käy lämmin henkäys talvisäässä". Pari päivää jatkuneiden vesisateiden jälkeen lumesta ei nimittäin ole enää tietoakaan. Kateeksi käy suomalaisia hiihtokelejä.
perjantai 10. joulukuuta 2010
Sairaskertomus
Ensimmäinen vuosi uudessa ympäristössä on kuulemma tautinen. Pitää paikkaansa ainakin meidän perheen kohdalla. En enää edes viitsi laskea kuinka monetta kertaa olemme sairaina kuluneen vuoden aikana.
Sairastamisen myötä myös lääkärissäkäyntejä on kertynyt kiitettävästi. Lääkärin löytäminen onkin melkoista salapoliisityötä, sillä täällä ei (ainakaan meidän tietojemme mukaan)) ole lääkärikeskuksia, vaan lääkäreillä on omat yksityisprakstiikkansa. Ja nämä ovat sitten auki milloin Herr oder Frau niin suo. Olemme löytäneet yhden ihan hyvän lastenlääkärin, jossa jopa työskentelee usempi lääkäri, joten sinne saa ajan aika hyvin. Paitsi torstaina, jolloin koko praktiikka on kiinni. Ja arvata saa, minä päivänä olemme yleensä tarvinneet akuuttia lääkäriapua.
Eilen (torstaina) retkeilimme sitten yhden Oton tarhakaverin äidin suositteleman lääkärin luo, kun Kertulla oli kuumetta jo neljättä päivää. Varsinaista diagnoosia emme saaneet, mutta antibiootit kumminkin. Kun varmistin vielä asian perheläkäriltämme (kiitos taas) Suomesta, aloitimme kuurin. Kertulla oli vielä illalla paljon kuumetta, mutta liekö kiitos antibioottien vaiko pelkän ajankulun, tilanne on tänään jo huomattavasti parempi.
Myös Otolle nousi torstai-illan aikana kuumetta, joten perjantaista tulikin koko porukan kotipäivä. Toipilaiden aika kului onneksi hyvin vesiväreillä maalaten, Autot-elokuvaa katsellen ja pipareita leipoen. Ainakin nyt illalla koko perhe on jälleen kuumeeton. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin ostamassa apteeksita monivitamiinivalmistetta, jos sen turvin pysyisimme terveinä edes loppuvuoden.
Sairastamisen myötä myös lääkärissäkäyntejä on kertynyt kiitettävästi. Lääkärin löytäminen onkin melkoista salapoliisityötä, sillä täällä ei (ainakaan meidän tietojemme mukaan)) ole lääkärikeskuksia, vaan lääkäreillä on omat yksityisprakstiikkansa. Ja nämä ovat sitten auki milloin Herr oder Frau niin suo. Olemme löytäneet yhden ihan hyvän lastenlääkärin, jossa jopa työskentelee usempi lääkäri, joten sinne saa ajan aika hyvin. Paitsi torstaina, jolloin koko praktiikka on kiinni. Ja arvata saa, minä päivänä olemme yleensä tarvinneet akuuttia lääkäriapua.
Eilen (torstaina) retkeilimme sitten yhden Oton tarhakaverin äidin suositteleman lääkärin luo, kun Kertulla oli kuumetta jo neljättä päivää. Varsinaista diagnoosia emme saaneet, mutta antibiootit kumminkin. Kun varmistin vielä asian perheläkäriltämme (kiitos taas) Suomesta, aloitimme kuurin. Kertulla oli vielä illalla paljon kuumetta, mutta liekö kiitos antibioottien vaiko pelkän ajankulun, tilanne on tänään jo huomattavasti parempi.
Myös Otolle nousi torstai-illan aikana kuumetta, joten perjantaista tulikin koko porukan kotipäivä. Toipilaiden aika kului onneksi hyvin vesiväreillä maalaten, Autot-elokuvaa katsellen ja pipareita leipoen. Ainakin nyt illalla koko perhe on jälleen kuumeeton. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin ostamassa apteeksita monivitamiinivalmistetta, jos sen turvin pysyisimme terveinä edes loppuvuoden.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Ameriikan-maalla
Terveisiä Atlantin takaa. Kolmiviikkoinen reissu lentoineen päivineen meni mukavasti ja kauniista kesäsäästä nautittiin kera mummojen ja muiden mukavien ihmisten.
Syy reissuun olivat eräät syntymäpäiväjuhlat, joita juhlittiinkin oikein perusteellisesti.
Lisäksi tavattiin mm. kirahveja ja sarvikuonoja sekä muutama alligaattori - turvallisen etäisyyden päästä.
Muita ehdottomia kohokohtia olivat Atlantin aallot (uiden), koralliriutta ja kalat (veneestä ja snorklaten), risteily (laivalla) ja se, että Otto oppi uimaan. Lisäksi mm. maistettiin kiitospäivän perinteisiä herkkuja ja ihmeteltiin Black Fridayn alennusmyyntejä, joskin vasta turvallisesti iltapäivällä. Tosin jos Otolta kysytään, parasta saattoivat olla vilkkuvat lenkkarit, joiden ostosta oli sovittu jo elokuussa.
Kotona odottikin sitten hieman toisenlainen ilmasto. Lunta tuprutti taivaan täydeltä ja liikenne sekä ilmassa että maassa oli suhteellisen sekaisin. Kotiin päästiin kuitenkin onnellisesti ja kaikki tavaratkin löytyivät tällä kertaa ajallaan. Nyt nautitaankin sitten kunnon talvesta niin kauan kuin sitä kestää.
Syy reissuun olivat eräät syntymäpäiväjuhlat, joita juhlittiinkin oikein perusteellisesti.
Lisäksi tavattiin mm. kirahveja ja sarvikuonoja sekä muutama alligaattori - turvallisen etäisyyden päästä.
Muita ehdottomia kohokohtia olivat Atlantin aallot (uiden), koralliriutta ja kalat (veneestä ja snorklaten), risteily (laivalla) ja se, että Otto oppi uimaan. Lisäksi mm. maistettiin kiitospäivän perinteisiä herkkuja ja ihmeteltiin Black Fridayn alennusmyyntejä, joskin vasta turvallisesti iltapäivällä. Tosin jos Otolta kysytään, parasta saattoivat olla vilkkuvat lenkkarit, joiden ostosta oli sovittu jo elokuussa.
Kotona odottikin sitten hieman toisenlainen ilmasto. Lunta tuprutti taivaan täydeltä ja liikenne sekä ilmassa että maassa oli suhteellisen sekaisin. Kotiin päästiin kuitenkin onnellisesti ja kaikki tavaratkin löytyivät tällä kertaa ajallaan. Nyt nautitaankin sitten kunnon talvesta niin kauan kuin sitä kestää.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Hanhet
Viime viikonloppuna olimme Oton kanssa Bratislavassa, kuten Tiina jo kirjoittikin. Reissu oli mahtava ja hieno oli myös sää: lauantaina istuimme kahvilan terassilla lyhythihaisissa paidoissa. Netistä katselin, että monella paikkakunnalla Itävallassa meni marraskuun lämpöennätys uusiksi, kun lämpö nousi yli 23 asteen. Kaikkien aikojen ennätykseen on kuitenkin matkaa: marraskuussa on Itävallassa joskus ollut yli 26 astettakin lämmintä!
Vielä eilenkin vallitsi lämmin syksyinen ilma. Vaikka perjantaina olin käynyt ostamassa lämpimämpiä pyöräilyvaatteita talvea varten, lähdin lenkille pelkissä shortseissa ja paidassa, kun lämpöä oli 19 astetta. Hermannskogelin ja Kahlenbergin takaa menevä maastopyöräreitti oli erittäin miellyttävä - se kiemurteli jotakuinkin korkeuskäyrää pitkin halki pyökkimetsän. Lehdet ovat puista kyllä jo varisseet.
Talvi alkaa ilmeisesti tulla Pohjolaan. Siitä kertoi minulle metsähanhiaura, joka muutti kohti etelää ollessani tänään takapihalla hommissa. Hanhien kaakatus, tuttu syksyn merkki, sai herkistymään - ehkä ne olivat lentäneet Suomesta asti.
Tiistaina oli muuten Martin-päivä. Söin hanhea ja hyvää oli.
Vielä eilenkin vallitsi lämmin syksyinen ilma. Vaikka perjantaina olin käynyt ostamassa lämpimämpiä pyöräilyvaatteita talvea varten, lähdin lenkille pelkissä shortseissa ja paidassa, kun lämpöä oli 19 astetta. Hermannskogelin ja Kahlenbergin takaa menevä maastopyöräreitti oli erittäin miellyttävä - se kiemurteli jotakuinkin korkeuskäyrää pitkin halki pyökkimetsän. Lehdet ovat puista kyllä jo varisseet.
Talvi alkaa ilmeisesti tulla Pohjolaan. Siitä kertoi minulle metsähanhiaura, joka muutti kohti etelää ollessani tänään takapihalla hommissa. Hanhien kaakatus, tuttu syksyn merkki, sai herkistymään - ehkä ne olivat lentäneet Suomesta asti.
Tiistaina oli muuten Martin-päivä. Söin hanhea ja hyvää oli.
lauantai 6. marraskuuta 2010
Intiaanikesä
Marraskuu alkoi maanantaina, mutta ainakaan täällä ei ole voinut valittaa säästä. Koko viikon lämpömittari on pysytellyt vähintään +15 asteen tuntumassa ja aurinko on paistanut lähes kirkkaalta taivaalta. Omituista kesätunnelmaa on lähinnä häirinnyt valtavan voimakas tuuli, joka on puhaltanut mennessään myös kauniinkeltaiset lehdet.
Eriskummallinen sääilmiö on näkynyt katukuvassakin: kun ensimmäisellä vastaantulijalla on päällään untuvatakki, on seuraavalla jalassa shortsit. Nyt luvassa on kuitenkin viilenevää, mistä varmana merkkinä voinee pitää myös tänään nähtyjä talvirenkaanvaihtajia. Ei kai se kesä koko talvea kestä.
Syksy on tähän asti sujunut varsin vauhdikkaasti pääasiassa ulkoillen, kuten edellisesta postauksestakin voi päätellä. Jatkoimme retkeilyä vielä maanantaina, kun täällä juhlittiin pyhäinmiestenpäivää ja töistä oli lupaa. Tällä kertaa retkessä oli hieman vaikeusastetta, kun kaatunut puu sekoitti hetkesi reittivalinnan ja rämmimme pusikossa, joskaan emme onneksemme pitkään, sillä yksikin mäki oli vaunujen ja muiden tykötarpeiden kanssa melkoisen haastava!
Nyt olemmekin viettäneet Kertun kanssa viikonloppua Wienissä kaksistaan, kun perheen miesväki suuntasi tapaamaan kavereita Bratislavaan. Aika on kulunut mukavasti Wieniä kolutessa ja kokatessa. Eilen teimme Kertun suosikkia (ja Oton inhokkia) risottoa, jota pieneen apukokkiin upposikin sitten hulppeat kolme lautasellista! Kerttu on ollut oikein mukavaa ja tyytyväistä seuraa, joskin hieman kummissaan, mihin isä ja veli ovat kadonneet. Onneksi nuo palaavat kotiin heti huomenissa.
Eriskummallinen sääilmiö on näkynyt katukuvassakin: kun ensimmäisellä vastaantulijalla on päällään untuvatakki, on seuraavalla jalassa shortsit. Nyt luvassa on kuitenkin viilenevää, mistä varmana merkkinä voinee pitää myös tänään nähtyjä talvirenkaanvaihtajia. Ei kai se kesä koko talvea kestä.
Syksy on tähän asti sujunut varsin vauhdikkaasti pääasiassa ulkoillen, kuten edellisesta postauksestakin voi päätellä. Jatkoimme retkeilyä vielä maanantaina, kun täällä juhlittiin pyhäinmiestenpäivää ja töistä oli lupaa. Tällä kertaa retkessä oli hieman vaikeusastetta, kun kaatunut puu sekoitti hetkesi reittivalinnan ja rämmimme pusikossa, joskaan emme onneksemme pitkään, sillä yksikin mäki oli vaunujen ja muiden tykötarpeiden kanssa melkoisen haastava!
Nyt olemmekin viettäneet Kertun kanssa viikonloppua Wienissä kaksistaan, kun perheen miesväki suuntasi tapaamaan kavereita Bratislavaan. Aika on kulunut mukavasti Wieniä kolutessa ja kokatessa. Eilen teimme Kertun suosikkia (ja Oton inhokkia) risottoa, jota pieneen apukokkiin upposikin sitten hulppeat kolme lautasellista! Kerttu on ollut oikein mukavaa ja tyytyväistä seuraa, joskin hieman kummissaan, mihin isä ja veli ovat kadonneet. Onneksi nuo palaavat kotiin heti huomenissa.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Lokakuun kuvia
Lokakuussa olemme olleet retkellä jokaisena viikonloppuna ja vapaapäivänä. Syyssää on suosinut mukavasti ja lehtimetsät ovat värjäytyneet kauniisti.
10.9. Äggstein, Wachau
10.9. Äggstein, Wachau
10.9. Äggstein, Wachau
23.10. Döbling
24.10. Hagenbachklamm
24.10. Hagenbachklamm
26.10. Vogelsangberg
26.10. Vogelsangberg
26.10. Hermannskogel
10.9. Äggstein, Wachau
10.9. Äggstein, Wachau
10.9. Äggstein, Wachau 
23.10. Döbling
24.10. Hagenbachklamm
24.10. Hagenbachklamm
26.10. Vogelsangberg
26.10. Vogelsangberg
26.10. Hermannskogel
lauantai 23. lokakuuta 2010
Matkalla Suomessa
Viime viikonloppu hurahti Suomessa. Neljän päivän miniloma meni nopeasti, mutta riitti siitä huolimatta moneen: mummolaan, serkkutupareihin, saunomiseen, metsäretkeen, tehoshoppailuun ja pitkiin yöuniiin.
Loppuviikosta vietimme lasten kanssa siestaa koko torstain, koska niistoväli oli noin 40 sekuntia. Lepo auttoi, ja perjantaina Otto pääsi taas tarhaan. Oli kuulemma ollut ylpeä suomalainen lippuineen. Täällä juhlitaan tulevalla viikolla kansallispäivää, joten tarhassakin askarreltiin Itävallan lippuja (Wienin lippuja Oton mukaan) ja Otto esitteli sitten Suomen lipun. Nyt onkin luvassa pitkä viikonloppu, kun kansallispäivä on tiistaina ja tarha kiinni jo maanantainakin. Sama on edessä myös seuraavalla viikolla, joten liian rankaksi tarhassakäynti ei pääse lähiaikoina.
Tänään Döploingin kaduilla nähtiin uutta eleganssia, kun kävimme Liisin synttäreillä naapurikorttelissa ja lapsetkin olivat liikkeellä vaiheeksi ilman perinteistä haalariasustetta. Kertun 1-vuotislahjaksi saama talvitakki on nyt juuri sopiva.
Loppuviikosta vietimme lasten kanssa siestaa koko torstain, koska niistoväli oli noin 40 sekuntia. Lepo auttoi, ja perjantaina Otto pääsi taas tarhaan. Oli kuulemma ollut ylpeä suomalainen lippuineen. Täällä juhlitaan tulevalla viikolla kansallispäivää, joten tarhassakin askarreltiin Itävallan lippuja (Wienin lippuja Oton mukaan) ja Otto esitteli sitten Suomen lipun. Nyt onkin luvassa pitkä viikonloppu, kun kansallispäivä on tiistaina ja tarha kiinni jo maanantainakin. Sama on edessä myös seuraavalla viikolla, joten liian rankaksi tarhassakäynti ei pääse lähiaikoina.
Tänään Döploingin kaduilla nähtiin uutta eleganssia, kun kävimme Liisin synttäreillä naapurikorttelissa ja lapsetkin olivat liikkeellä vaiheeksi ilman perinteistä haalariasustetta. Kertun 1-vuotislahjaksi saama talvitakki on nyt juuri sopiva.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Tyttöjen aamut
Otto on nyt ollut tarhassa reilun kuukauden ajan. Aamulähdöt olivat aluksi melkoisen kankeita, mutta olemme kaikki kolme jo (onneksi) hieman harjaantuneet ja nykyisin liikkeellä päästään suhteellisen sutjakkaasti.
Puolipäivätarhalaisen päivät eivät ole hurjan pitkiä, Otto on tarhassa noin yhdeksästä noin puoli yhteen. Tuona aikana olemme kuitekin Kertun kanssa päässeet puuhaamaan enemmän kahdestaan kuin tähän mennessä ikinä.
Kerttu on osoittanut olevansa hyvää seuraa niin kauppa- kuin Ikea-reissuillakin, mutta kaikkein kivoimpia taitavat olla tiistait, jolloin käymme muskarissa. Muskarissa Kertulla on omanikäistä seuraa ja mukavaa tekemistä. Kerttu on myös innokas kävelijä, joten suuressa suosiossa ovat myös ne aamut, kun ei oikeastaan mennä mihinkään. Onpa käynyt niinkin, että 1,5 kilometrin paluumatka kotiin on kestänyt parisen tuntia, jonka jälkeen ehdimme juuri syödä lounaan ennen kuin on taas aika lähteä hakemaan Ottoa.
Tarhan sulkemisajasta johtuen Kerttu on siirtynyt taas nukkumaan päiväunensa vaunuissa. Onneksi emme parista aikomuksesta huolimatta vielä luopuneet isoista Emmaljungistamme, sillä nyt ne ovat taas tehokäytössä. Talvea varten pitää varmaankin askarrella makuualusta verhoilujen alle, sillä Kerttu taitaa jo olla liian iso makuupussiinsa.
Kaikenkaikkiaan "yksilapsinen" elämä on tuntunut muutaman vuoden tauon jälkeen varsin helpolta, joskaan emme toistaiseksi ole käyneet museoissa emmekä kaupungilla, vaikka sitä etukäteen suunnittelinkin. Saa nähdä pääsenkö ihmisten ilmoille sitten tammikuussa, kun Kerttukin on aamupäivät Oton seurana tarhassa ja minulla on aikaa opinnoille muulloinkin kuin lasten mentyä nukkumaan.
Puolipäivätarhalaisen päivät eivät ole hurjan pitkiä, Otto on tarhassa noin yhdeksästä noin puoli yhteen. Tuona aikana olemme kuitekin Kertun kanssa päässeet puuhaamaan enemmän kahdestaan kuin tähän mennessä ikinä.
Kerttu on osoittanut olevansa hyvää seuraa niin kauppa- kuin Ikea-reissuillakin, mutta kaikkein kivoimpia taitavat olla tiistait, jolloin käymme muskarissa. Muskarissa Kertulla on omanikäistä seuraa ja mukavaa tekemistä. Kerttu on myös innokas kävelijä, joten suuressa suosiossa ovat myös ne aamut, kun ei oikeastaan mennä mihinkään. Onpa käynyt niinkin, että 1,5 kilometrin paluumatka kotiin on kestänyt parisen tuntia, jonka jälkeen ehdimme juuri syödä lounaan ennen kuin on taas aika lähteä hakemaan Ottoa.
Tarhan sulkemisajasta johtuen Kerttu on siirtynyt taas nukkumaan päiväunensa vaunuissa. Onneksi emme parista aikomuksesta huolimatta vielä luopuneet isoista Emmaljungistamme, sillä nyt ne ovat taas tehokäytössä. Talvea varten pitää varmaankin askarrella makuualusta verhoilujen alle, sillä Kerttu taitaa jo olla liian iso makuupussiinsa.
Kaikenkaikkiaan "yksilapsinen" elämä on tuntunut muutaman vuoden tauon jälkeen varsin helpolta, joskaan emme toistaiseksi ole käyneet museoissa emmekä kaupungilla, vaikka sitä etukäteen suunnittelinkin. Saa nähdä pääsenkö ihmisten ilmoille sitten tammikuussa, kun Kerttukin on aamupäivät Oton seurana tarhassa ja minulla on aikaa opinnoille muulloinkin kuin lasten mentyä nukkumaan.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Vaaliviikonloppu
Wienissä oli tänään vaalit - tavallaan kunnallisvaalit, mutta kun Wien on myös maakunta (Bundesland), niin ehkä niitä voisi kutsua myös alue- tai maakuntavaaleiksi.
Vaalikampanjointi on ollut näkyvää jo pitkälti yli kuukauden ajan, ja se on ollut meikäläisen tottumuksen mukaan varsin agressiivista ja lokaistakin. Erityisen räväkäksi asetelman on tehnyt oikeistolainen FPÖ (Freiheitliche Partei Österreichs) ja sen johtaja Heinz-Christian Strache. Tämä sinisilmä on muistanut hyökätä valtapuolue demareita vastaan joka kohdassa ja samalla ajanut "Itävalta itävaltalaisille" ajatustaan. Ohessa muutama vaalilause:
- Me haluamme vapautta islaminuskon sijaan
- Me uskomme teihin, demarit vain itseensä
- Me korotamme turvallisuuttanne, demarit vain verojanne
- Me uskomme nuorisoon, demarit maahanmuuttoon
- Me suojelemme naisten oikeuksia, demarit huntupakkoa
- Enemmän rohkeutta puolustaa wieniläisvertamme (Mehr Mut für unser Wiener Blut)
Pääsin todistamaan wieniläisveren lämmitystä torstaina saksantunnille mennessäni, kun osuin FPÖ:n vaalitilaisuuteen aivan kaupungin keskustassa. Siellä nostatettiin tunnelmaa: Itävallan liput liehuivat yleisön käsissä, yhteislauluna laulettiin Straussin Wieniläisverta. Kaiken huipennukseksi lavalle tuli puhumaan HC ja kansalla huudatettiin johtajansa nimeä. Samaan aikaan antifasistit olivat tulleet paikalle kertomaan mielipiteensä FPÖ:n politiikasta. Mellakka-aidat ja sadat kunnolla varustautuneet mellakkapoliisit olivat turvaamassa kaupungin rauhaa. Mitään yhteenottoa ei tapahtunut, mutta silti se tuntui aika rajulta ollakseen vain vaalitilaisuus.
Iskeviä vaalilauseita, vetoamista kansan syviin riveihin, äänestäjien kalastelua oikealta ja vasemmalta ja terävää rakkikoirapolitiikkaa valtaapitäviä vastaan. Tällaisen kampanjan FPÖ on tehnyt. Hyökkäys demareita vastaan on ollut erityisen voimakasta, mutta siihen on luonnollinen syy: demarit ovat pitäneet punaisessa Wienissä ehdotonta enemmistöä yli 20 vuoden ajan.
Tänään se kausi sitten päättyi: FPÖ:n kampanja puri ja puolue lisäsi alustavien tulosten mukaan kannatustaan yli 12 prosenttiyksiköllä 27 prosenttiin. Demarit tippuivat 44 prosenttiin ja vielä enemmän hävisi konservatiivinen kansanpuolue. Iso muutos kannatuksissa, saa nähdä, mikä muuttuu kaupunkikuvassa.
Ei vain vaalitulos, mutta myös taivas oli Wienissä tänään oikein sininen. Mekin olimme Tiinan kanssa äänioikeutettuja, ulkomaalaisina tosin vain kaupunginosavaaleissa. Sen oikeuden me tietysti käytimme ja kävimme aamulla äänestämässä. Vaalikahvit nautimme aurinkoisella kahvilan terassilla Grinzingissä.
Kauniin ilman on ennustettu jatkuvan koko viikon: yöllä kirkasta nollakeliä ja päivät aurinkoista 15 asteen säätä. Tiedossa on siis pyöräilyä ja ulkoilua.
Vaalikampanjointi on ollut näkyvää jo pitkälti yli kuukauden ajan, ja se on ollut meikäläisen tottumuksen mukaan varsin agressiivista ja lokaistakin. Erityisen räväkäksi asetelman on tehnyt oikeistolainen FPÖ (Freiheitliche Partei Österreichs) ja sen johtaja Heinz-Christian Strache. Tämä sinisilmä on muistanut hyökätä valtapuolue demareita vastaan joka kohdassa ja samalla ajanut "Itävalta itävaltalaisille" ajatustaan. Ohessa muutama vaalilause:
- Me haluamme vapautta islaminuskon sijaan
- Me uskomme teihin, demarit vain itseensä
- Me korotamme turvallisuuttanne, demarit vain verojanne
- Me uskomme nuorisoon, demarit maahanmuuttoon
- Me suojelemme naisten oikeuksia, demarit huntupakkoa
- Enemmän rohkeutta puolustaa wieniläisvertamme (Mehr Mut für unser Wiener Blut)
Pääsin todistamaan wieniläisveren lämmitystä torstaina saksantunnille mennessäni, kun osuin FPÖ:n vaalitilaisuuteen aivan kaupungin keskustassa. Siellä nostatettiin tunnelmaa: Itävallan liput liehuivat yleisön käsissä, yhteislauluna laulettiin Straussin Wieniläisverta. Kaiken huipennukseksi lavalle tuli puhumaan HC ja kansalla huudatettiin johtajansa nimeä. Samaan aikaan antifasistit olivat tulleet paikalle kertomaan mielipiteensä FPÖ:n politiikasta. Mellakka-aidat ja sadat kunnolla varustautuneet mellakkapoliisit olivat turvaamassa kaupungin rauhaa. Mitään yhteenottoa ei tapahtunut, mutta silti se tuntui aika rajulta ollakseen vain vaalitilaisuus.
Iskeviä vaalilauseita, vetoamista kansan syviin riveihin, äänestäjien kalastelua oikealta ja vasemmalta ja terävää rakkikoirapolitiikkaa valtaapitäviä vastaan. Tällaisen kampanjan FPÖ on tehnyt. Hyökkäys demareita vastaan on ollut erityisen voimakasta, mutta siihen on luonnollinen syy: demarit ovat pitäneet punaisessa Wienissä ehdotonta enemmistöä yli 20 vuoden ajan.
Tänään se kausi sitten päättyi: FPÖ:n kampanja puri ja puolue lisäsi alustavien tulosten mukaan kannatustaan yli 12 prosenttiyksiköllä 27 prosenttiin. Demarit tippuivat 44 prosenttiin ja vielä enemmän hävisi konservatiivinen kansanpuolue. Iso muutos kannatuksissa, saa nähdä, mikä muuttuu kaupunkikuvassa.
Ei vain vaalitulos, mutta myös taivas oli Wienissä tänään oikein sininen. Mekin olimme Tiinan kanssa äänioikeutettuja, ulkomaalaisina tosin vain kaupunginosavaaleissa. Sen oikeuden me tietysti käytimme ja kävimme aamulla äänestämässä. Vaalikahvit nautimme aurinkoisella kahvilan terassilla Grinzingissä.
Kauniin ilman on ennustettu jatkuvan koko viikon: yöllä kirkasta nollakeliä ja päivät aurinkoista 15 asteen säätä. Tiedossa on siis pyöräilyä ja ulkoilua.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Sikavilli
Lokakuun alku merkitsi myös lämmityskauden alkua. Vuorokauden keskilämpötila on painunut viime viikon yli 15 asteesta noin 10 asteen paikkeille. Niinpä käänsimme lämmöt päälle eilen ja Oton kanssa ilmasimme patterit. Koko perheen voimin tehtiin pieniä puutarhatöitä: ruukkuihin vaihdettiin kanervat ja pallokrysanteemi pelargonioiden tilalle. Tiina ja Otto kaivoivat maahan muutamia tulppaaninsipuleita ja minä harjasin ikkunanpielet, ikkunalaudat ja suojakaihtimet.
Myös lasten makuuhuoneessa tapahtui uudistuksia: pinnasänky vietiin pois ja kerrossänky purettiin. Nyt Kerttukin saa nukkua jo isojen lasten sängyssä. Iltaisin Kerttu on pysynyt sängyssä selvästi Ottoa paremmin, mutta aamuvirkku lapsemme oli tänään jo ennen seitsemää kampeamassa Oton viereen. Nousin pelastamaan Oton aamu-unet Kertun kirkasäänisen "kaveriksi"-ilmoituksen jälkeen.
Tänään sunnuntairetki suuntautui Lainzer Tiergarteniin. Alue on iso aidattu metsä Wienin lounaiskulman kukkuloilla, jossa elää paljon riistaa vapaana alueen sisällä. Me lähdimme etsimään villisikoja. Lainzer Tor -portilta suuntasimme keisariperheen "metsämökille" - valtava museoitu palatsi keskellä metsää - ja sieltä jatkoimme ylös kohti Rohrhausin kievaria. Kertulle löytyi aamulla varsikengät Oton perintöä ja niillä sitten kiivettiin rinnettä ylös pitkiä matkoja. Sää oli pilvinen mutta kuiva, tuuli puhalsi aika navakasti ja lennätti ensimmäisiä lehtiä tammista, pähkinäpuista, pyökeistä ja lehmuksista. Vaikka puut eivät ole vielä kunnolla kellastuneet, syksyinen lehtimetsä tarjosi mukavia maisemia ja hyvää tuulta. Otto pyydysti putoavia lehtiä kiinni - ja siinä se yhtäkkiä oli: sikavilli! Iso villisikakarju seisoi polun vieressä tonkimassa maata. Se lähti vähän sivummalle, mutta pian esiin tuli emakko kahden porsaan kanssa. Ihmettelimme niitä lasten kanssa. Otto poimi muutaman tammenterhon ja heitti ne sioille iltapalaksi.
Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme nähneet edes muutaman villisian. Se oli kuitenkin vasta alkua: hirvittävän rasvankäryisen gasthaus-ruokatauon jälkeen näimme niitä vielä toistakymmentä lisää, osan hyvin läheltäkin, ja havaitsimme myös muutaman kauriin. Jyrkän mäen laskeuduttuamme olimme retkeen tyytyväisinä Hütteldordin S-bahn-asemalla, josta pääsimme suoraan kotiin.
Illalla Iivari ja Kasperi olivat kylässä. Paistoin pinaattilättyjä ja lapset söivät niitä niin paljon, että me saimme syödä jälkiruuaksi tarkoitetut tavalliset lätyt Tiinan kanssa kahdestaan.
Myös lasten makuuhuoneessa tapahtui uudistuksia: pinnasänky vietiin pois ja kerrossänky purettiin. Nyt Kerttukin saa nukkua jo isojen lasten sängyssä. Iltaisin Kerttu on pysynyt sängyssä selvästi Ottoa paremmin, mutta aamuvirkku lapsemme oli tänään jo ennen seitsemää kampeamassa Oton viereen. Nousin pelastamaan Oton aamu-unet Kertun kirkasäänisen "kaveriksi"-ilmoituksen jälkeen.
Tänään sunnuntairetki suuntautui Lainzer Tiergarteniin. Alue on iso aidattu metsä Wienin lounaiskulman kukkuloilla, jossa elää paljon riistaa vapaana alueen sisällä. Me lähdimme etsimään villisikoja. Lainzer Tor -portilta suuntasimme keisariperheen "metsämökille" - valtava museoitu palatsi keskellä metsää - ja sieltä jatkoimme ylös kohti Rohrhausin kievaria. Kertulle löytyi aamulla varsikengät Oton perintöä ja niillä sitten kiivettiin rinnettä ylös pitkiä matkoja. Sää oli pilvinen mutta kuiva, tuuli puhalsi aika navakasti ja lennätti ensimmäisiä lehtiä tammista, pähkinäpuista, pyökeistä ja lehmuksista. Vaikka puut eivät ole vielä kunnolla kellastuneet, syksyinen lehtimetsä tarjosi mukavia maisemia ja hyvää tuulta. Otto pyydysti putoavia lehtiä kiinni - ja siinä se yhtäkkiä oli: sikavilli! Iso villisikakarju seisoi polun vieressä tonkimassa maata. Se lähti vähän sivummalle, mutta pian esiin tuli emakko kahden porsaan kanssa. Ihmettelimme niitä lasten kanssa. Otto poimi muutaman tammenterhon ja heitti ne sioille iltapalaksi.
Olimme hyvin tyytyväisiä, että olimme nähneet edes muutaman villisian. Se oli kuitenkin vasta alkua: hirvittävän rasvankäryisen gasthaus-ruokatauon jälkeen näimme niitä vielä toistakymmentä lisää, osan hyvin läheltäkin, ja havaitsimme myös muutaman kauriin. Jyrkän mäen laskeuduttuamme olimme retkeen tyytyväisinä Hütteldordin S-bahn-asemalla, josta pääsimme suoraan kotiin.
Illalla Iivari ja Kasperi olivat kylässä. Paistoin pinaattilättyjä ja lapset söivät niitä niin paljon, että me saimme syödä jälkiruuaksi tarkoitetut tavalliset lätyt Tiinan kanssa kahdestaan.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Wieniä ja viiniä
Viimeiset viikot olemme saaneet nauttia kauniista syysäästä, ja onni jatkui onneksi vielä viikonloppunakin, kun saimme odotettuja vieraita Suomesta. Petrin ja Natan matkalaukusta löytyneet riisipiirakkapaketit vetivät Oton suun leveään hymyyn ja herkut nautittiinkin pikapikaa.
Muutoin viikonlopun ohjelma piti sisällään leppoisaa lonnimista kaupungilla perjantaina. Sää suosi ja syksy helli meitä reilun kahdenkympin lämpötiloilla. Lauantaina keli jo hieman viileni, mutta sää oli juuri sopiva viinitarhoilla vaelteluun. Syksyisin Wienin viinitarhat järjestävät avoimien ovien tapahtuman, Wiener Weinwandertag, jonka valkoviinireitistä reippailimme puolet. Kotimatkan alkaessa sääkin muuttui ennustetusti sateiseksi ja sateisena ja tuulisena sää sitten jatkuikin.
Sunnuntaina katsoimme parhaaksi suunnata museoon säätä pakoon ja tutustuimme keisarinna Elisabethin (Sissi) elämään.
Alkuviikkokin on ollut melko tuulinen ja osin sateinenkin. Luvassa on onneksi hieman kuivempia päiviä, jotta reipas tarhalaisemme saa jatkaa tarhamatkapyöräilyjään. Saattojoukoille reissaaminen käy myös hyvästä liikunnasta, sillä edestakaisista matkoista kertyy päivittäin jopa reilun 6 kilometrin kävelyt. Oton tarhaanvieminen onkin kuluneen kuukauden aikana ollut ainoa liikuntamuoto, mutta toivottavasti tämä sairastelumaraton alkaa nyt olla ohi ja pääsemme taas tavallisempaan päiväjarjestykseen.
Muutoin viikonlopun ohjelma piti sisällään leppoisaa lonnimista kaupungilla perjantaina. Sää suosi ja syksy helli meitä reilun kahdenkympin lämpötiloilla. Lauantaina keli jo hieman viileni, mutta sää oli juuri sopiva viinitarhoilla vaelteluun. Syksyisin Wienin viinitarhat järjestävät avoimien ovien tapahtuman, Wiener Weinwandertag, jonka valkoviinireitistä reippailimme puolet. Kotimatkan alkaessa sääkin muuttui ennustetusti sateiseksi ja sateisena ja tuulisena sää sitten jatkuikin.
Sunnuntaina katsoimme parhaaksi suunnata museoon säätä pakoon ja tutustuimme keisarinna Elisabethin (Sissi) elämään.
Alkuviikkokin on ollut melko tuulinen ja osin sateinenkin. Luvassa on onneksi hieman kuivempia päiviä, jotta reipas tarhalaisemme saa jatkaa tarhamatkapyöräilyjään. Saattojoukoille reissaaminen käy myös hyvästä liikunnasta, sillä edestakaisista matkoista kertyy päivittäin jopa reilun 6 kilometrin kävelyt. Oton tarhaanvieminen onkin kuluneen kuukauden aikana ollut ainoa liikuntamuoto, mutta toivottavasti tämä sairastelumaraton alkaa nyt olla ohi ja pääsemme taas tavallisempaan päiväjarjestykseen.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Vanha virsi
Lukaisin parin viikon takaisen blogikirjoituksen ja täytyy sanoa, että vain pienet yksityiskohdat ovat muuttuneet:
Tänäänkin yksi meistä kävi lääkärillä hakemassa antibioottikuurin, mutta nyt se olin minä. (poskiontelotulehdus)
Tänäänkin oli savustettua kalaa, mutta nyt se oli rautua ja nyt se oli liian kuivaa.
Tänäänkin oli sienikastiketta, mutta nyt se oli tehty tateista.
Mutta vieläkään talossa ei ole portviiniä.
Otto on ollut nyt viikon ja pari päivää tarhassa. Tarhalaisen kertoman mukaan siellä on ihan kivaa ja uusia tarhakavereita tulee tipoittain lisää. Paikkahan nimittäin vasta avasi remontin jälkeen nyt syyskuun alussa ja joinain päivinä Otto on ollut tarhassa jopa yksin, pääasiassa 1-2 tarhakaverin kanssa. Tarhapaikat ovat tässä kaupungissa kuitenkin sen verran tiukassa, että eiköhän luku ole toistakymmentä vuoden alussa, kun Kerttukin menee samaan paikkaan.
Huomenna aloitamme Oton kanssa korkeakultturellin wieniläiselämän. Tiina nimittäin osti meille kausikortit konserttitalo Musikvereinin lastenkonserttisarjaan. Huomenna esittelyvuorossa ovat erityisesti nokkahuilut!
Tänäänkin yksi meistä kävi lääkärillä hakemassa antibioottikuurin, mutta nyt se olin minä. (poskiontelotulehdus)
Tänäänkin oli savustettua kalaa, mutta nyt se oli rautua ja nyt se oli liian kuivaa.
Tänäänkin oli sienikastiketta, mutta nyt se oli tehty tateista.
Mutta vieläkään talossa ei ole portviiniä.
Otto on ollut nyt viikon ja pari päivää tarhassa. Tarhalaisen kertoman mukaan siellä on ihan kivaa ja uusia tarhakavereita tulee tipoittain lisää. Paikkahan nimittäin vasta avasi remontin jälkeen nyt syyskuun alussa ja joinain päivinä Otto on ollut tarhassa jopa yksin, pääasiassa 1-2 tarhakaverin kanssa. Tarhapaikat ovat tässä kaupungissa kuitenkin sen verran tiukassa, että eiköhän luku ole toistakymmentä vuoden alussa, kun Kerttukin menee samaan paikkaan.
Huomenna aloitamme Oton kanssa korkeakultturellin wieniläiselämän. Tiina nimittäin osti meille kausikortit konserttitalo Musikvereinin lastenkonserttisarjaan. Huomenna esittelyvuorossa ovat erityisesti nokkahuilut!
lauantai 11. syyskuuta 2010
Ratikkapäivä
Tänään oli Wienissä ratikkapäivä eli kaupungin liikennelaitoksen järjestämä tapahtuma ratikoihin liittyen. Lähdimme heti aamupalan jälkeen retkelle Hernalsin ratikkahalleille, jossa oli nähtävillä museoratikoita, pienoisrautateitä ja monenlaista muuta aihepiiriin liittyvää. Paikalla oli tietysti myös raitiotieläisten puhallinsoittokunta (univormuissa ja koppalakeissa) ja täkäläiseen festivaalitapaan ruokalistalla oli höyrytettyä makkaraa ja olutta. Sekä ohjelma että ruoka kelpasivat meille mainiosti. Otto pääsi ajamaan ratikkasimulaattorilla ja me kaikki ajoimme historiakierroksen Hernalsissa.
Tapahtuman kohderyhmä oli mielenkiintoisen kahtiajakoinen: lapsiperheitä ja ratikkafaneja. Nyt olen nähnyt sen porukan, joka tuottaa youtubeen videopätkiä ratikoista. Takuuvarmasti jokaisella kerralla museoratikan lähtiessä kierrokselleen oli useampia miehiä videokameroineen ikuistamassa, kuinka punakorinen museoraitiovaunu malli 18B vuosimallia 1961 ikimuistoisesti kääntyy Hernalsin perinteikkään ratikkahallin jo unohtuneelta sivuraiteelta, sen erityinen vaihtovirtamoottori ottaa voimansa ajojohtimesta klassikkovirroittimen avulla, mutkassa kiskot kirskahtelevat ja vaunukori natisee unohtumattomasti vaunun ensimmäisen, mallille 18B ominaisen, jousittamattoman telin ylittäessä Hernals Hauptstrassen risteävät kiskot. No, ei parane arvostella näitä viiksekkäitä liikaa - yksi meidän perheestä katsoisi näitä videoita kuinka paljon tahansa. Niin, ja todennäköisesti Otto osaa parin vuoden päästä arvostaa juuri näitä pikantteja yksityiskohtia.
Ratikkahalleilla tapasimme työkaverini Clausin, joka oli perheineen myös tullut ratikkatapahtumaan. Heiltä saimme vinkin, että kaupungin keskustassa oli myös palolaitoksen kalustoa esittelyssä. Ajettuamme museoratikalla Schottentorille päätimme jatkaa Oton kanssa vielä katsomaan paloautoja, Tiina ja Kerttu suuntasivat kotiinpäin. Wienin vanhimman paloaseman edessä Am Hofilla olikin näyttävä kavalkadi punaista kalustoa. Katselimme niitä aikamme ja lähdimme sitten Oton kanssa välipalalle Kafe Korbiin. Iltapäivätuokio oli molemmille oikein miellyttävä ja rauhoittava - Otto nimittäin nukahti kahvilan sohvalle ja minä luin sillä aikaa pari sanomalehteä ja nautiskelin lasin valkoviiniä.
Päivitys sairastuvan puolelta: Otto kunnossa, antibioottikuuri loppuu huomenna. Vaikka tiistaisella lääkärikäynnillä Kertun korvissa ei ollut vielä mitään vikaa, niin torstaina toisesta korvasta puhkesi tärykalvo ja mätää valuu ulos. Yöllisen kivun ja huudon aiheena olikin siis korvatulehdus. Keuhkot ovat olleet puhtaat. Antiobioottikuuri menossa, Flixotiden annostusta lisätty varmuuden vuoksi. Tiinan angiina mennyt ohi, antibiootit syöty loppuun, mutta ei kuulemma vielä täydessä iskussa.
Täältä tähän.
Tapahtuman kohderyhmä oli mielenkiintoisen kahtiajakoinen: lapsiperheitä ja ratikkafaneja. Nyt olen nähnyt sen porukan, joka tuottaa youtubeen videopätkiä ratikoista. Takuuvarmasti jokaisella kerralla museoratikan lähtiessä kierrokselleen oli useampia miehiä videokameroineen ikuistamassa, kuinka punakorinen museoraitiovaunu malli 18B vuosimallia 1961 ikimuistoisesti kääntyy Hernalsin perinteikkään ratikkahallin jo unohtuneelta sivuraiteelta, sen erityinen vaihtovirtamoottori ottaa voimansa ajojohtimesta klassikkovirroittimen avulla, mutkassa kiskot kirskahtelevat ja vaunukori natisee unohtumattomasti vaunun ensimmäisen, mallille 18B ominaisen, jousittamattoman telin ylittäessä Hernals Hauptstrassen risteävät kiskot. No, ei parane arvostella näitä viiksekkäitä liikaa - yksi meidän perheestä katsoisi näitä videoita kuinka paljon tahansa. Niin, ja todennäköisesti Otto osaa parin vuoden päästä arvostaa juuri näitä pikantteja yksityiskohtia.
Ratikkahalleilla tapasimme työkaverini Clausin, joka oli perheineen myös tullut ratikkatapahtumaan. Heiltä saimme vinkin, että kaupungin keskustassa oli myös palolaitoksen kalustoa esittelyssä. Ajettuamme museoratikalla Schottentorille päätimme jatkaa Oton kanssa vielä katsomaan paloautoja, Tiina ja Kerttu suuntasivat kotiinpäin. Wienin vanhimman paloaseman edessä Am Hofilla olikin näyttävä kavalkadi punaista kalustoa. Katselimme niitä aikamme ja lähdimme sitten Oton kanssa välipalalle Kafe Korbiin. Iltapäivätuokio oli molemmille oikein miellyttävä ja rauhoittava - Otto nimittäin nukahti kahvilan sohvalle ja minä luin sillä aikaa pari sanomalehteä ja nautiskelin lasin valkoviiniä.
Päivitys sairastuvan puolelta: Otto kunnossa, antibioottikuuri loppuu huomenna. Vaikka tiistaisella lääkärikäynnillä Kertun korvissa ei ollut vielä mitään vikaa, niin torstaina toisesta korvasta puhkesi tärykalvo ja mätää valuu ulos. Yöllisen kivun ja huudon aiheena olikin siis korvatulehdus. Keuhkot ovat olleet puhtaat. Antiobioottikuuri menossa, Flixotiden annostusta lisätty varmuuden vuoksi. Tiinan angiina mennyt ohi, antibiootit syöty loppuun, mutta ei kuulemma vielä täydessä iskussa.
Täältä tähän.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Oton ensimmäinen tarhapäivä
Otto aloitti tarhan. Tässä on kuva Otosta lähdössä tarhaan ensimmäisenä aamuna. Alppitorvi julkaisee nyt yksinoikeudella Oton haastattelun ensimmäisen tarhapäivän jälkeen.
No Otto, oliko tarhassa kivaa?
Joo.
Menetkö uudelleen?
Mä vastasin "Ja" siellä tarhassa.
Mitä siellä tehtiin?
No siellä leikittiin ja syötiin ja sit vielä vähän leikittiin.
Tehtiinkö jotain muuta?
Soitettiin! Mä soitin - emmä muista mikä se oli. [äiti auttaa] Tamburiinia!
Ketä kavereita tarhassa oli?
Siellä oli Anais, sitä sanottiin Anniksi. Se oli mua isompi eikun pienempi. Mä olin sitä isompi.
Mitä tänään oli tarhassa eväänä?
Juustoleipä ja appelsiinimehua ja suklaakeksi.
Sait tarhassa kuulemma jonkun oman kuvan. Mikä se on?
Elefantti!
Mihin kohtaan laitat siis takin huomenna?
No siihen norsun kohdalle.
Jännittikö mennä tarhaan?
Joo, kun mentiin.
Millä muuten menit tänään tarhaan?
Omalla pyörällä Mikspattigia eli Makspataakveegiä [Max Patat Weg] pitkin. Siellä oli etanoita.
Ketä aikuisia siellä tarhassa on?
No siellä on Evi ja sitten on se toinen nainen. [Patricia]
Kahden tunnin tarhapäivä ja kielikylpy oli ilmeisen rasittava.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Linssiluteet
Tonavan-risteilyllä 5.8.2010
Roiskautus Krapfenwaldlbadin norsuliukumäestä 8.8.2010
Eläintarhan suurin nähtävyys syksyllä 2010 (se pienempi kuvassa olevista) 13.8.2010
Pötzleinsdorfer Schlosspark 22.8.2010
Ravintolassa 22.8.2010
Saarplatz 25.8.2010
Konttimaailmanpyörässä eli Praterin Riesenrad 29.8.2010
Kotilääkärit 29.8.2010
Leikkejä nuken kapalolla 30.8.2010
Välipalalla 4.9.2010
Lego-purjelaivan masto 6.9.2010sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Mahlzeit!
Tarina alkaa torstai-iltapäivästä, jolloin Tiina soitti olevansa sairas. Kerttuhan oli kuumeillut jo alkuviikosta, mutta nyt syksyn ensimmäinen tautikierros oli sitten siirtynyt Tiinaan. Niinpä lähdin ajoissa töistä kotiin tilannetta tarkistamaan. Tästä alkoi kolmen päivän sairaanhoitojakso, joka omalta osaltani kului pitkälti ruuanlaiton merkeissä.
Torstai-iltaruuaksi tein curryllä maustettua kalkkunakeittoa. Täällä syödään paljon siipikarjaa, kanaa ja kalkkunaa. Molemmat ovat hyviä ja edullisia lihoja, joten niitä on tullut laitettua kotona aika paljon - varsinkin kun vaihtoehtona lihatiskillä on lähinnä rasvainen sianliha eri muodoissa. Kalkkunakeitto maistui hyvin, myös kurkkukipuinen Tiina nautti liemestä.
Perjantaiaamuna Tiina lähti hakemaan angiinadiagnoosinsa, me taas lasten kanssa lähdimme Sonnenbergmarktin torille hankkimaan aineksia. Kalakaupasta saimme monnia, leipomosta leipää ja pienen vadelmakakun (4 hengen kakku 4 eurolla!), vihanneskaupoista perunaa, sipulia, kurkkua ja kanttarelleja. Tattejakin olisi torilla ollut, mutta päädyin kanttarelleihin hinnan ollessa kohdallaan.
Olemme Wienissäkin jatkaneet mahdollisuuksien mukaan perinnettä, että perjantaisin syödään kalaa. Sehän sopii katoliseen maahan, jossa lihaton perjantai on ihan tyypillinen juttu. Tällä kertaa kalana oli siis monnia, jonka savustin uudessa savustuspöntössämme. Ostin nimittäin kesällä Suomesta kaasugrilliin sopivan savustuslaatikon, tarkemmin rosterisen savustuslieriön. Se on sopivankokoinen omaan grilliimme, ja kolme monnifilettä (700 g) mahtui kyytiin juuri ja juuri. Lieriö on kuitenkin todella umpinainen, pitänee virittää siihen pienet reiät, jotta kalasta ei tule höyrysavustettua. Höyrysavustus teki kalasta aika lötköä, joten pitänee antaa monnille uusi mahdollisuus ennen sen tuomitsemista. Kanttarellikastike sen sijaan ei pettänyt nytkään. Siikliä jäin kaipaamaan, vaikka perunat täällä ihan hyviä ovatkin.
Lauantain vastaisena yönä laulukuoroon liittyi myös Otto, jolle nousi kuume ja nenä alkoi vuotaa. Niinpä oli osuva valinta, että olin päättänyt tehdä lauantailounaaksi pinaattikeittoa, Oton lempiruokaa. Itävaltalaisista pakastealtaista on turha etsiä valmiita keittokuutioita, sen sijaan sieltä löytyy oikein hyvää paikallista soseutettua pinaattia, josta keiton tekeminen oli lähes yhtä helppoa kuin pakastekeiton sulattaminen. Kaikille maistui.
Pienen tiskaussession jälkeen kun muu porukka nukkui, ryhdyin rauhassa valmistelemaan iltaruokaa. Aloitin punaviinikastikkeen keitolla. Salottisipulit, valkosipuli, lihaliemi, punaviinitonkan "pohjat" (1,5 litraa), takapihalla kasvanut timjami ja muut mausteet kiehuivat kattilassa pari tuntia. Tuloksena oli oikein hyvä kastikepohja, josta riitti pakastettavaksi asti. Osan suurustin iltaruualle. Kastikkeen seurana tarjoilin schnitzeliä ja uunijuureksia. Tein siis ensimmäistä kertaa leikettä täällä sen luvatussa maassa, mutta en tosin oikeaoppisesti upporasvassa, vaan paistoin ohueksi hakkaamani lihat perinteisesti pannulla. Kastike vei taas pisimmän korren.
Havaitsin, että talossa ei ole lainkaan portviiniä. Korjataan.
Ennen sunnuntain ruokalistan julkaisemista kerron, miten lapset pidetään pois tieltä ruuanlaiton yhteydessä - ottamalla mukaan ruuanlaittoon. Pohdiskelimme Tiinan kanssa alkukesästä, miten saada lapset leikkimään itsekseen ruuanlaiton ajaksi. Totesimme, että voihan Oton ja miksei Kertunkin ottaa hommaan myös mukaan. Siitä lähtien melkein aina toinen tai molemmat on ollut keittiöhommissa mukana, ja kun minä tai Tiina ryhdymme ruuanlaittoon, varsin pian joku ilmoittautuu "auttamaan". Otto hämmentää mielellään keitoksia ja kaataa mitattuja aineita kattilaan. Kertun mielestä parasta on niin sanotusti pestä vaikkapa perunoita tiskialtaassa tai sitten: "Maistetaan! Maistetaan!" Samat apulaiset ovat olleet aktiivisia myös siivoushommissa ja tiskikoneen tyhjennyksessä, kun vihdoin älysimme päästää lapset niihin hommiin mukaan, eikä aina kieltää tiskikoneelle meneminen.
Sunnuntaina ruokalistalla oli lasagnea. Edellisellä kerralla Oton kanssa tehdyssä lasagnessa oli moitittavaa lähinnä annoskoon puolesta, mikä nyt korjattiin mitoituksella sekä lisäämällä porkkanaa. Korjaustoimenpiteet onnistuivat, mutta jauhelihakastikkeen teossa kärähti käämit eikä liha; ymmärrän kyllä turvallisuusajattelun, mutta mikä ihme saa diplomi-insinöörin suunnittelemaan lieden, jolla ei voi paistaa? Täysin järjetön ominaisuus on lämpötilanvalvonta, joka automaattisesti pienentää levyn lämpötilan tasolta "jauhelihan paistaminen" tasolle "jauhelihan hauduttaminen omassa liemessään". Sama raivostuttava piirre on suomalaisessa induktioliedessämme ja täkäläinen lietemme on vielä rasittavampi. No, kastikkeesta ja lasagnesta tuli kuitenkin ihan hyvää riittävän valkosipulin ja - jälleen omasta yrttitarhasta haetun - rosmariinin ansiosta. Emmentaliakaan ei säästelty.
Lasagnet syötyämme jouduimme lähtemään Oton kanssa vielä lääkäriin. Pitkän odottelun jälkeen kovakourainen lääkäri totesi poskionteloiden tulehtuneen. Kävin vielä apteekin yöluukulta hakemassa antibiootit myös Otolle.
Nyt porukka alkaa jo parantua, mutta Kerttu huutaa sängyssään kuin syötävä. Taitaa saada uusia syömähampaita.
Torstai-iltaruuaksi tein curryllä maustettua kalkkunakeittoa. Täällä syödään paljon siipikarjaa, kanaa ja kalkkunaa. Molemmat ovat hyviä ja edullisia lihoja, joten niitä on tullut laitettua kotona aika paljon - varsinkin kun vaihtoehtona lihatiskillä on lähinnä rasvainen sianliha eri muodoissa. Kalkkunakeitto maistui hyvin, myös kurkkukipuinen Tiina nautti liemestä.
Perjantaiaamuna Tiina lähti hakemaan angiinadiagnoosinsa, me taas lasten kanssa lähdimme Sonnenbergmarktin torille hankkimaan aineksia. Kalakaupasta saimme monnia, leipomosta leipää ja pienen vadelmakakun (4 hengen kakku 4 eurolla!), vihanneskaupoista perunaa, sipulia, kurkkua ja kanttarelleja. Tattejakin olisi torilla ollut, mutta päädyin kanttarelleihin hinnan ollessa kohdallaan.
Olemme Wienissäkin jatkaneet mahdollisuuksien mukaan perinnettä, että perjantaisin syödään kalaa. Sehän sopii katoliseen maahan, jossa lihaton perjantai on ihan tyypillinen juttu. Tällä kertaa kalana oli siis monnia, jonka savustin uudessa savustuspöntössämme. Ostin nimittäin kesällä Suomesta kaasugrilliin sopivan savustuslaatikon, tarkemmin rosterisen savustuslieriön. Se on sopivankokoinen omaan grilliimme, ja kolme monnifilettä (700 g) mahtui kyytiin juuri ja juuri. Lieriö on kuitenkin todella umpinainen, pitänee virittää siihen pienet reiät, jotta kalasta ei tule höyrysavustettua. Höyrysavustus teki kalasta aika lötköä, joten pitänee antaa monnille uusi mahdollisuus ennen sen tuomitsemista. Kanttarellikastike sen sijaan ei pettänyt nytkään. Siikliä jäin kaipaamaan, vaikka perunat täällä ihan hyviä ovatkin.
Lauantain vastaisena yönä laulukuoroon liittyi myös Otto, jolle nousi kuume ja nenä alkoi vuotaa. Niinpä oli osuva valinta, että olin päättänyt tehdä lauantailounaaksi pinaattikeittoa, Oton lempiruokaa. Itävaltalaisista pakastealtaista on turha etsiä valmiita keittokuutioita, sen sijaan sieltä löytyy oikein hyvää paikallista soseutettua pinaattia, josta keiton tekeminen oli lähes yhtä helppoa kuin pakastekeiton sulattaminen. Kaikille maistui.
Pienen tiskaussession jälkeen kun muu porukka nukkui, ryhdyin rauhassa valmistelemaan iltaruokaa. Aloitin punaviinikastikkeen keitolla. Salottisipulit, valkosipuli, lihaliemi, punaviinitonkan "pohjat" (1,5 litraa), takapihalla kasvanut timjami ja muut mausteet kiehuivat kattilassa pari tuntia. Tuloksena oli oikein hyvä kastikepohja, josta riitti pakastettavaksi asti. Osan suurustin iltaruualle. Kastikkeen seurana tarjoilin schnitzeliä ja uunijuureksia. Tein siis ensimmäistä kertaa leikettä täällä sen luvatussa maassa, mutta en tosin oikeaoppisesti upporasvassa, vaan paistoin ohueksi hakkaamani lihat perinteisesti pannulla. Kastike vei taas pisimmän korren.
Havaitsin, että talossa ei ole lainkaan portviiniä. Korjataan.
Ennen sunnuntain ruokalistan julkaisemista kerron, miten lapset pidetään pois tieltä ruuanlaiton yhteydessä - ottamalla mukaan ruuanlaittoon. Pohdiskelimme Tiinan kanssa alkukesästä, miten saada lapset leikkimään itsekseen ruuanlaiton ajaksi. Totesimme, että voihan Oton ja miksei Kertunkin ottaa hommaan myös mukaan. Siitä lähtien melkein aina toinen tai molemmat on ollut keittiöhommissa mukana, ja kun minä tai Tiina ryhdymme ruuanlaittoon, varsin pian joku ilmoittautuu "auttamaan". Otto hämmentää mielellään keitoksia ja kaataa mitattuja aineita kattilaan. Kertun mielestä parasta on niin sanotusti pestä vaikkapa perunoita tiskialtaassa tai sitten: "Maistetaan! Maistetaan!" Samat apulaiset ovat olleet aktiivisia myös siivoushommissa ja tiskikoneen tyhjennyksessä, kun vihdoin älysimme päästää lapset niihin hommiin mukaan, eikä aina kieltää tiskikoneelle meneminen.
Sunnuntaina ruokalistalla oli lasagnea. Edellisellä kerralla Oton kanssa tehdyssä lasagnessa oli moitittavaa lähinnä annoskoon puolesta, mikä nyt korjattiin mitoituksella sekä lisäämällä porkkanaa. Korjaustoimenpiteet onnistuivat, mutta jauhelihakastikkeen teossa kärähti käämit eikä liha; ymmärrän kyllä turvallisuusajattelun, mutta mikä ihme saa diplomi-insinöörin suunnittelemaan lieden, jolla ei voi paistaa? Täysin järjetön ominaisuus on lämpötilanvalvonta, joka automaattisesti pienentää levyn lämpötilan tasolta "jauhelihan paistaminen" tasolle "jauhelihan hauduttaminen omassa liemessään". Sama raivostuttava piirre on suomalaisessa induktioliedessämme ja täkäläinen lietemme on vielä rasittavampi. No, kastikkeesta ja lasagnesta tuli kuitenkin ihan hyvää riittävän valkosipulin ja - jälleen omasta yrttitarhasta haetun - rosmariinin ansiosta. Emmentaliakaan ei säästelty.
Lasagnet syötyämme jouduimme lähtemään Oton kanssa vielä lääkäriin. Pitkän odottelun jälkeen kovakourainen lääkäri totesi poskionteloiden tulehtuneen. Kävin vielä apteekin yöluukulta hakemassa antibiootit myös Otolle.
Nyt porukka alkaa jo parantua, mutta Kerttu huutaa sängyssään kuin syötävä. Taitaa saada uusia syömähampaita.
perjantai 27. elokuuta 2010
Asfaltti-ihottumaa
Wien on - toivotulla tavalla - osoittautunut hyväksi pyöräilykaupungiksi. Vähitellen olen löytänyt reitit, joita pitkin pääsen sukkelasti ja turvallisesti ajamaan töihin, keskustaan, mäille ilman kohtuuttoman jyrkkiä kohtia ja mihin nyt milloin matka onkin.
Vuoden alussa mietin, jaksaisinko tänä vuonna ajaa yli 3000 km (ks. kirjoitus 10.2.2010). Pahalta näyttää: mittarissa on tällä hetkellä 4350 km, eli matkaa on tullut taitettua vasta 1600 km ja elokuu on kohta lopussa. Tässä kuussa olen tosin ajanut aktiivisesti, sillä töihin en ole kulkenut mitenkään muuten kuin pyörällä. Elokuun pyöräilysäät ovat myös olleet hyvät, ja siksi on ajoittain tullut tehtyä ylimääräisiä lenkkejä työmatkalla. Myös viikonloppuisin olemme olleet uimaloissa ja puistoretkillä poikkeuksetta pyörällä.
Yksi asia mukavaa wieniläistä pyöräilyä kuitenkin haittaa - ratikkakiskot. Peräkärryn kanssa ratikkareiteillä ajaminen on hankalaa, kun joko fillarin tai peräkärryn rengas on koko ajan hakeutumassa kiskon uraan. Kiskojen välissä voi toki ajaa, mutta tarkkana pitää olla ajolinjan kanssa silloinkin. Lisäksi näin ajamalla tietysti tukkii tien, ja ohittavat autot aiheuttavat vaaratilanteita. Harmi, sillä kaikkein tasaisimmat reitit ovat tietysti niitä, joita ratikat kulkevat.
Tänään koin ratikkakiskoista vielä yhden haittapuolen, ne ovat pirun liukkaita sateella. Läksin nimittäin töistä hyvissä ajoin ja suuntasin pyörälenkille Tonavan varteen. Donauinselin toisessa päässä alkoi sade. Vastatuulessa poljin hyväksi havaitsemaani Donaukanalradwegiä kohti kotia ja olin jo lähes perillä. Döblinger Hauptstrassen alamäessä sitten erehdyin ylittämään ratikkakiskon liian pienessä kulmassa. Seurauksena kaatuminen yli kolmenkympin vauhdista ja asfaltti-ihottumaa kyynärvarressa, pohkeessa ja kankussa. Pyörä ja mies ovat kuitenkin melko hyvässä kunnossa, hanskat onneksi pelastivat kämmenet.
Nyt taitaa kuitenkin olla edessä viikonloppu ilman pyöräilyä.
Vuoden alussa mietin, jaksaisinko tänä vuonna ajaa yli 3000 km (ks. kirjoitus 10.2.2010). Pahalta näyttää: mittarissa on tällä hetkellä 4350 km, eli matkaa on tullut taitettua vasta 1600 km ja elokuu on kohta lopussa. Tässä kuussa olen tosin ajanut aktiivisesti, sillä töihin en ole kulkenut mitenkään muuten kuin pyörällä. Elokuun pyöräilysäät ovat myös olleet hyvät, ja siksi on ajoittain tullut tehtyä ylimääräisiä lenkkejä työmatkalla. Myös viikonloppuisin olemme olleet uimaloissa ja puistoretkillä poikkeuksetta pyörällä.
Yksi asia mukavaa wieniläistä pyöräilyä kuitenkin haittaa - ratikkakiskot. Peräkärryn kanssa ratikkareiteillä ajaminen on hankalaa, kun joko fillarin tai peräkärryn rengas on koko ajan hakeutumassa kiskon uraan. Kiskojen välissä voi toki ajaa, mutta tarkkana pitää olla ajolinjan kanssa silloinkin. Lisäksi näin ajamalla tietysti tukkii tien, ja ohittavat autot aiheuttavat vaaratilanteita. Harmi, sillä kaikkein tasaisimmat reitit ovat tietysti niitä, joita ratikat kulkevat.
Tänään koin ratikkakiskoista vielä yhden haittapuolen, ne ovat pirun liukkaita sateella. Läksin nimittäin töistä hyvissä ajoin ja suuntasin pyörälenkille Tonavan varteen. Donauinselin toisessa päässä alkoi sade. Vastatuulessa poljin hyväksi havaitsemaani Donaukanalradwegiä kohti kotia ja olin jo lähes perillä. Döblinger Hauptstrassen alamäessä sitten erehdyin ylittämään ratikkakiskon liian pienessä kulmassa. Seurauksena kaatuminen yli kolmenkympin vauhdista ja asfaltti-ihottumaa kyynärvarressa, pohkeessa ja kankussa. Pyörä ja mies ovat kuitenkin melko hyvässä kunnossa, hanskat onneksi pelastivat kämmenet.
Nyt taitaa kuitenkin olla edessä viikonloppu ilman pyöräilyä.
maanantai 23. elokuuta 2010
Kielikylvyssä
Kesäloman jälkeen olen huomannut selvää kehitystä saksankielen taidoissani. On ollut ihan mukava rupatella leikkipuistossa, kun lauseenmuodostus ei enää ole kestänyt noin 5 minuuttia per lause.
Kun opintoni sitten reilu viikko sitten alkoivat, olin hieman ihmeissäni amerikanenglannin kirjoittamisen kanssa. Ensinnäkin, olen oppinut käyttämään brittienglantia ja toiseksekin, olen viime ajat puhunut vain saksaa. Onneksi englantia ei tarvitse pahemmin puhua, ja nyt viikon harjoittelun jälkeen kirjoittaminenkin alkaa taas sujumaan - Wordissä on myös varsin hyödyllinen oikolukuohjelma.
Varsinainen kielikylpy kuitenkin alkoi viime viikolla, kun yläkertaamme muutti ruotsalaisperhe. Perheen lapsista vanhempi on suunnilleen Oton ikäinen ja leikkipuistoelämä on sujunut jo parilla yhteisellä puistoretkellä ihan hyvin vanhempien toimiessa tulkkeina. Olemme toistaiseksi puhuneet ruotsia. Järkevä ruotsinkielinen keskustelu on nyt hieman hankalaa, kun kaikki sanat tulevat ensimmäiseksi mieleen saksankielisinä. Kukapa nyt olisi uskonut että tulemme Itävaltaan kohentamaan keskustelutaitojamme ruotsiksi, mutta näin tässä nyt ilmeisesti pääsee käymään.
Muuten viime viikko sujui edelleen lasten kanssa lomailun merkeissä. Tapasimme muita suomalaisäitejä ja lapsia tiistaina, keskiviikkona leikimme Praterin maisemissa, joskaan ei huvipuistossa. Torstai sen sijaan oli virallinen huvittelupäivä, kun suuntasimme isommalla joukolla Familienpark Neusiedlersee -huvipuistoon, jonka vempaimet olivat juuri sopivia 3-7-vuotiaille. Viikonloppuna uitiin: suosikiksemme on ehdottomasti muodostunut Krapfenwaldlbad, jossa kävimme lauantaina. Sunnuntaina selvisi, että kannattaa polkea 4km ylämäkeen, jos väkeä on niin selvästi vähemmän kuin alempana sijaisevassa Döplinger Badissa. Tämä uimala on lähes naapurissa, mutta väkeä oli sunnuntaina iltapäivällä niin paljon, ettemme meinanneet sopia sekaan. Iloksemme olemme saaneet nauttia lähes koko elokuun loistavista kesäsäistä, jotka ennusteen mukaan jatkuvat hieman tämänpäiväistä (noin +28) viileämpinä myös loppuviikkoon.
Kun opintoni sitten reilu viikko sitten alkoivat, olin hieman ihmeissäni amerikanenglannin kirjoittamisen kanssa. Ensinnäkin, olen oppinut käyttämään brittienglantia ja toiseksekin, olen viime ajat puhunut vain saksaa. Onneksi englantia ei tarvitse pahemmin puhua, ja nyt viikon harjoittelun jälkeen kirjoittaminenkin alkaa taas sujumaan - Wordissä on myös varsin hyödyllinen oikolukuohjelma.
Varsinainen kielikylpy kuitenkin alkoi viime viikolla, kun yläkertaamme muutti ruotsalaisperhe. Perheen lapsista vanhempi on suunnilleen Oton ikäinen ja leikkipuistoelämä on sujunut jo parilla yhteisellä puistoretkellä ihan hyvin vanhempien toimiessa tulkkeina. Olemme toistaiseksi puhuneet ruotsia. Järkevä ruotsinkielinen keskustelu on nyt hieman hankalaa, kun kaikki sanat tulevat ensimmäiseksi mieleen saksankielisinä. Kukapa nyt olisi uskonut että tulemme Itävaltaan kohentamaan keskustelutaitojamme ruotsiksi, mutta näin tässä nyt ilmeisesti pääsee käymään.
Muuten viime viikko sujui edelleen lasten kanssa lomailun merkeissä. Tapasimme muita suomalaisäitejä ja lapsia tiistaina, keskiviikkona leikimme Praterin maisemissa, joskaan ei huvipuistossa. Torstai sen sijaan oli virallinen huvittelupäivä, kun suuntasimme isommalla joukolla Familienpark Neusiedlersee -huvipuistoon, jonka vempaimet olivat juuri sopivia 3-7-vuotiaille. Viikonloppuna uitiin: suosikiksemme on ehdottomasti muodostunut Krapfenwaldlbad, jossa kävimme lauantaina. Sunnuntaina selvisi, että kannattaa polkea 4km ylämäkeen, jos väkeä on niin selvästi vähemmän kuin alempana sijaisevassa Döplinger Badissa. Tämä uimala on lähes naapurissa, mutta väkeä oli sunnuntaina iltapäivällä niin paljon, ettemme meinanneet sopia sekaan. Iloksemme olemme saaneet nauttia lähes koko elokuun loistavista kesäsäistä, jotka ennusteen mukaan jatkuvat hieman tämänpäiväistä (noin +28) viileämpinä myös loppuviikkoon.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Uimaloita ja kuppiloita
Elämä Wienissä on asettunut pitkän loman jälkeen mukaviin uomiin: sää on suosinut kesätekemisiä ja meillä lasten kanssa on vielä lomaa jäljellä, kun Oton hoitopaikka aukeaa vasta syyskuussa samoihin aikoihin muskarin ja Suomi-koulun kanssa.
Lasten palattua mummon kanssa Wieniin kävimme hetimmiten iltaristeilyllä pitkin Tonavaa. Parituntinen risteily oli koko porukalle oikein sopiva ja mukava kokemus. Otto oli eniten innostunut Tonavan kanaalin sulusta, jonka läpi risteilyaluksemme myös ajoi.
Kuluneina viikkoina olemme tutustuneet aktiivisesti lähiseutujen kesäpaikkoihin. Uimaloista olemme vierailleet Wienin yläpuolisilla kukkuloilla sijaitsevassa Krapfenwaldlbadissa. Matkaa kotoa tuonne uimalaan ei ole kuin vaivaiset neljä kilometriä, mutta ylämäen jyrkkyys on melkoinen. Ensimmäisellä vierailukerralla ohikulkijatkin kannustivat polkupyörät + turvaistuimet + pyöränperäkärry -yhdistelmäämme. Tämän paikan parhaat puolet ovat ehdottomasti maisemat ja hyvä lastenallas, jossa on norsuliukumäki. Otto ja Kerttu ovat molemmat innokkaita uimareita, joten olemme yrittäneet tehokkaasti hyödyntää hyvät uimasäät.
Viikolla ehdimme käväistä myös Tonavan rannalla olevassa Angelibadissa, jossa myös on lapsille sekä kiva uima-allas että paljon leikkipaikkoja. Rankka ukkossade hääti meidät tosin pikaisesti kotiin.
Myös Heuriger-tietämyksemme on karttunut muutaman uuden paikan verran. Weingut Zawodskyyn mennään varmasti uudelleen, samoin kuin Heuriger Sirbuun, jonne pyöräileminen vaati hieman aikaa, mutta maisemat olivat kieltämättä (jälleen) sen arvoiset.
Kuluneiden parin viikon aikana olemme ehtineet käymään myös Wienin eläintarhassa muutamaankin otteeseen, sillä norsuäiti sai poikasen. Pikkuinen oli loppuviikosta jo yleisön ihmeteltävänä, joskin itse staraa kiinnosti enemmän syöminen.
Lähipuistossa leikit ovat myös sujuneet mukavasti, vaikkei kaikkien lasten kanssa yhetistä kieltä olekaan. Yllättäen puistossa saa kyllä tätä nykyä leikkiä suomeksikin, sillä saimme nyt elokuussa uudet suomalaisnaapurit vain muutaman korttelin päähän. Viikon sisään onkin jo ehditty sopia useammat leikkitreffit.
Lasten palattua mummon kanssa Wieniin kävimme hetimmiten iltaristeilyllä pitkin Tonavaa. Parituntinen risteily oli koko porukalle oikein sopiva ja mukava kokemus. Otto oli eniten innostunut Tonavan kanaalin sulusta, jonka läpi risteilyaluksemme myös ajoi.
Kuluneina viikkoina olemme tutustuneet aktiivisesti lähiseutujen kesäpaikkoihin. Uimaloista olemme vierailleet Wienin yläpuolisilla kukkuloilla sijaitsevassa Krapfenwaldlbadissa. Matkaa kotoa tuonne uimalaan ei ole kuin vaivaiset neljä kilometriä, mutta ylämäen jyrkkyys on melkoinen. Ensimmäisellä vierailukerralla ohikulkijatkin kannustivat polkupyörät + turvaistuimet + pyöränperäkärry -yhdistelmäämme. Tämän paikan parhaat puolet ovat ehdottomasti maisemat ja hyvä lastenallas, jossa on norsuliukumäki. Otto ja Kerttu ovat molemmat innokkaita uimareita, joten olemme yrittäneet tehokkaasti hyödyntää hyvät uimasäät.
Viikolla ehdimme käväistä myös Tonavan rannalla olevassa Angelibadissa, jossa myös on lapsille sekä kiva uima-allas että paljon leikkipaikkoja. Rankka ukkossade hääti meidät tosin pikaisesti kotiin.
Myös Heuriger-tietämyksemme on karttunut muutaman uuden paikan verran. Weingut Zawodskyyn mennään varmasti uudelleen, samoin kuin Heuriger Sirbuun, jonne pyöräileminen vaati hieman aikaa, mutta maisemat olivat kieltämättä (jälleen) sen arvoiset.
Kuluneiden parin viikon aikana olemme ehtineet käymään myös Wienin eläintarhassa muutamaankin otteeseen, sillä norsuäiti sai poikasen. Pikkuinen oli loppuviikosta jo yleisön ihmeteltävänä, joskin itse staraa kiinnosti enemmän syöminen.
Lähipuistossa leikit ovat myös sujuneet mukavasti, vaikkei kaikkien lasten kanssa yhetistä kieltä olekaan. Yllättäen puistossa saa kyllä tätä nykyä leikkiä suomeksikin, sillä saimme nyt elokuussa uudet suomalaisnaapurit vain muutaman korttelin päähän. Viikon sisään onkin jo ehditty sopia useammat leikkitreffit.
maanantai 9. elokuuta 2010
Kesä-Suomessa
Matka kesäiseen Suomeen taittui Tsekin ja Puolan halki. Kuumaa oli matkallakin, ja maisemat tekivät vaikutuksen. Tänne tullaan uudelleenkin.
Kotimaassa ikimuistoisen kuumana kesänä tapasimme paljon kavereita ja sukulaisia, uimme ja nautimme maisemista, kesätekemisestä ja suomalaisista herkuista. Kivaa oli!
Kotimaassa ikimuistoisen kuumana kesänä tapasimme paljon kavereita ja sukulaisia, uimme ja nautimme maisemista, kesätekemisestä ja suomalaisista herkuista. Kivaa oli!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)