Joulukuun ensimmäisen viikonlopun ohjelma meni uusiksi, kun paljon odotetut vieraat jäivät Suomeen lentoemäntien lakkoilun vuoksi. Suunniteltu joulumarkkinakierros päätettiin kuitenkin toteuttaa oman perheen voimin. Vierailimme Spittelbergin markkinoilla, joita moni työkaveri oli kehunut - eikä syyttä. Viehättävillä kapeilla kävelykaduilla oli mukavia kojuja ja paikalta löytyi myös seppä, jonka kanssa lapset pääsivät takomaan hevosenkenkäriipukset kaulaan.
Viime viikolla ruokakaupassa sattui episodi. Työntelin rauhassa kärryjä Merkurin (vrt. Prisma) käytävillä ja nautiskelin siitä, että kaupassa oli mukavan rauhallista. Vihannekset ja maidot oli jo kärryssä. Havaitsin kauppalapusta kohdan kompostipussit, kun ystävällinen myyjä tuli kysymään, miten hän voisi auttaa. Ohhoh, palvelua ruokakaupassa keskellä käytävää! Löysimme yhdessä kompostipussit ja jatkoin pakatun lihan osastolle. Bratvurstia, karjalanpaistilihat (täkäläisittäin gulassilihat) ja mitäs vielä... Pian sama myyjä ilmestyi taas paikalle: mitäs herralle saisi seuraavaksi olla? Nyt alkoi jo epäilyttämään. Sekoittiko hän minut johonkin toiseen? Vai oliko tämä iskuyritys keskellä markettia? En tietenkään uskonut kyseessä olevan vilpitöntä palvelua vaan kysyin, että mitenkäs tässä nyt niin avuliaita ollaan. Sitten tämä vuoropäällikkö sai hienoin kiertoilmauksin sanotuksi, että hyvä herra olemme tässä vähän jo niinkuin sulkeneet tämän myymälän. No niinpä tietenkin! Kellohan oli jo viisi yli seitsemän! Kunnon wieniläiset olivat jo kodeissaan katsomassa maajussin morsianta, ja minä siellä törötin vessapaperihyllyn luona kauppalappu kädessä ja vuoropäällikkö seuranani. Suoritin siinä sitten loput ostokset melko ripeästi ja pahoittelin kassalla väärää käsitystäni aukioloajoista. Missä ihmeen välissä työssäkäyvät perheet ehtivät käydä kaupassa??
Kävin muuten perjantaina päivittämässä profiiliani: otsastani poistettiin "epidermiscyste frontal", rasvapatti, joka oli siinä kasvanut viisitoista vuotta. Tikit on juuri fillarikypärän pehmusteen alla, joten tällä viikolla pyörä seisoo tallissa. Vaihdoin muuten pyörään Oton kanssa Suomesta ostetut nastarenkaat alle, se oli aivan loistava veto täkäläisessä "lunta -> suolaa -> jäätä"-tienhoitokulttuurissa. Täällähän on kyllä nastarengaskielto, joten ehkäpä meikäläisellä on kylän ainoa nastoitettu kulkupeli.
Kuluneen viikonlopun ohjelmaan kuului piparien leivontaa, Iivarin synttärit ja kauneimpia joululauluja. Suomalainen seurakunta järjesti adventtiperinteen mukaisen joululaulutilaisuuden Wienin vanhimmassa kirkossa Ruprechtskirchessä. Tunnelmallinen tilaisuus, jossa erityisesti ilahduttivat kappaleet "No onkos tullut kesä" ja "Käy lämmin henkäys talvisäässä". Pari päivää jatkuneiden vesisateiden jälkeen lumesta ei nimittäin ole enää tietoakaan. Kateeksi käy suomalaisia hiihtokelejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti