lauantai 23. lokakuuta 2010

Matkalla Suomessa

Viime viikonloppu hurahti Suomessa. Neljän päivän miniloma meni nopeasti, mutta riitti siitä huolimatta moneen: mummolaan, serkkutupareihin, saunomiseen, metsäretkeen, tehoshoppailuun ja pitkiin yöuniiin.



Loppuviikosta vietimme lasten kanssa siestaa koko torstain, koska niistoväli oli noin 40 sekuntia. Lepo auttoi, ja perjantaina Otto pääsi taas tarhaan. Oli kuulemma ollut ylpeä suomalainen lippuineen. Täällä juhlitaan tulevalla viikolla kansallispäivää, joten tarhassakin askarreltiin Itävallan lippuja (Wienin lippuja Oton mukaan) ja Otto esitteli sitten Suomen lipun. Nyt onkin luvassa pitkä viikonloppu, kun kansallispäivä on tiistaina ja tarha kiinni jo maanantainakin. Sama on edessä myös seuraavalla viikolla, joten liian rankaksi tarhassakäynti ei pääse lähiaikoina.

Tänään Döploingin kaduilla nähtiin uutta eleganssia, kun kävimme Liisin synttäreillä naapurikorttelissa ja lapsetkin olivat liikkeellä vaiheeksi ilman perinteistä haalariasustetta. Kertun 1-vuotislahjaksi saama talvitakki on nyt juuri sopiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti