Tiinaaa!!

Ajoittain kotonamme on käynnissä suora lähetys lastemme aivoista - kaikki ajatukset putkahtavat suusta ulos. Esimerkkejä tältä päivältä.

Kerttu:

- Nyt mä dippaan tätä perunaa. Dips! Nyt se varmaan maistuu hyvältä.

- Nyt oho multa tulee räkää nenästä, mun pitää hakea nenäliina. Missähän se on. Tiinaa, mä en löydä nenäliinaa! Täällähän se on, nyt mä niistän.

Otto:

- Tiinaa!

- No?

- Tää legoukko seisoo nyt tässä.

- Okei.

- Tiinaaa!

- Mm.

- Kato nyt se käänty.

- Tiinaaaaa!

- No?!!

- Ei oikeestaan mitään.

Tulee mieleen vanha Kummeli-vitsi, kun Sibelius säveltää: "Jannee". Tai sitten Nalle Puh: "Tarkistin vain että olet siinä."

Joulu

Joulunviettomme alkoi torstaina 22.12. tarhan joulujuhlasta. Lapset esittivät monenlaisia laululeikkejä, ja Otolla joukon vanhimpana oli taas monta pääroolia. Otto esiintyi erittäin reippaasti (ja kovalla äänellä) mm. porona ja Kerttukin tanssi hienosti lumihiutaletanssia silloin kun ei ollut mummun tai ukin sylissä. Leipomamme piparit maistuivat juhlavieraille. Iltapäivällä kävimme joulumarkkinoilla, ensin Spittelbergissä ja sitten Rathausplatzilla. Molemmilla oli mukavan rauhallinen tunnelma – paikalliset olivat kai lahjaostoksilla ja turistit poistuneet koteihinsa?

Perjantaina suuntasimme heti aamusta Naschmarktille jouluruokia ostamaan. Sää oli erittäin epäjouluinen, mutta tihkusateesta ja väenpaljoudesta huolimatta saimme karpin, kalkkunan ja muut tykötarpeet ostettua. Kalkkuna oli tosin aivan liian suuri, sillä kun luvattuja kolmekiloisia ei löytynytkään tiskistä, jouduimme kantamaan kotiin kuusikiloisen ”Puten”. Kotimatkalla ostimme Oberdöblingin asemalta hienon joulukuusen, jota sitten illalla koristeltiin. Minä vietin aikaa hellan ääressä valmistamalla lanttulaatikkoa ja salaatteja, luumukiisseliä ja punaviinikastiketta.

Kerttu oli jouluaattona kuumessa. Tästä johtuen joulupuuron jälkeen kirkkoon lähtivät vain Tiina, Otto ja äiti - me lähdimme isän ja Kertun kanssa Donauinselille kävelylle. Kävelystä tuli ihan luontoretki, sillä näimme kaksi kuningaskalastajaa ja majavanpesän. Aurinkoinen sää ja kova myötätuuli työnsivät meidät Pratersternin metroasemalle asti. Iltapäivällä vieraili joulupukki ja sitten karppiaterian jälkeen leikittiinkin ahkerasti uusilla leluilla.

Kun kalkkuna täytteineen oli saatu uuniin ja perunalaatikko imeltymään, lähdimme Tiinan kanssa Joulupäivän kävelylle. Ukki, mummu ja lapset olivat olleet puistossa jo aamupäivällä. Kertun Ahmattilainen söi tukevia muovailuvaha-aterioita, Salama ja Francesco ajoivat kilpaa koko iltapäivän - ohjelmassa oli siis leikkimistä ja syömistä.

Tapaninpäivänä teimme retken kylpylään Wienin etelälaidalle. Lämmitysjärjestelmässä oli vikaa, joten altaat olivat normaalia viileämmät (vain 29 astetta), mutta varsinkin aamusta meillä oli hyvin tilaa kylpeä. Naiset kävivät suolakylvyssä, me muut leikimme lastenaltaissa.

Seuraavana päivänä retkikohteena oli Stuhleckin laskettelurinne. Kerttu kokeili ensimmäisiä omia suksiaan, ja Ottokin opetteli laskemaan uusilla vähän pidemmillä suksilla. Myös aikuiset pääsivät vuoroillaan lyhyesti rinteisiin, jotka olivat varsin jäiset ja ruuhkaiset. Ylhäällä oli kuitenkin mukavan pehmeää luonnonlunta ja komeat maisemat.

Tänään ukki ja mummu saateltiin junalle ja he lähtivät kotiin. Mukava joululoma vaihtui uudenvuoden odotukseen.

3000 km

Vuoden tärkein tavoite on nyt saavutettu, kun matkamittari ylsi tänään 3000 km lukemaan tänä vuonna. Vein aamulla lapset tarhaan, ratikkakuski avautui pyörän kuljettamisesta ratikassa, ja ajelin sitten töihin. Alkuviikon aikana on satanut vähän räntää, mutta kesärenkailla fillaroi vielä ihan mukavasti.

Joulun ruokalista on tehty, Tiina kävi hakemassa isommat ruuat ja paljon odotetut vieraat ukki ja mummu saapuivat tänään illalla. Huomenna on vielä viimeinen (etä)työpäivä, sitten tarhan joulujuhlat ja siitä voi joululoma alkaa.

Isot monot

Suomi-koulun lukuvuosi päättyi joulujuhliin torstaina. Olimme tietysti kaikki mukana laulamassa joululauluja ja toivottamassa hyvää joulua koulukavereille vanhempineen. Otto esiintyi tapansa mukaan reippaasti ja Kerttu odottaa jo kovasti pääsevänsä tammikuussa mukaan suomikoululaisten joukkoon.


Viikonloppuna aloitimme valmistautumisen hiihtokauteen tekemällä välinehankintoja. Minä hain ensin perjantaina Eybliltä itselleni kerraston ja rukkaset, lauantaina ostimme lapsille keskustan urheiludivarista laskettelusukset ja -monot. Kertun monot tosin osoittautuivat hieman isoiksi: laitoimme kotona eteisessä monot ja sukset jalkaan, Kerttu seisoskeli siinä aikansa ja nosti sitten iloisesti jalat pois monoista solkien ollessa vielä kiinni. Tiina löysi onneksi läheisestä divarista numeroa pienemmät monot.

Herra Seiler onneksi parantui, joten Tiina haki pyöräni perjantaina ja minä pääsin viikonloppuna vähän pyöräilemään. Lauantaina ajoin Neustift am Waldeen, josta noudin Otolle ostetut laskettelumonot ja sunnuntaina käväsin Lugner Cityssä ostamassa elokuvaliput. Joulukuun elokuvaillan päätimme nimittäin pitää oikein teatterissa. Kerttu valitsi elokuvan, mutta ei kuitenkaan uskaltanut katsoa sitä ihan kokonaan. Minä puolestani nukuin, mutta Otto katsoi saksankielisen "Lauras Stern und die Traummonster"-piirretyn mielellään. Sunnuntain päätteeksi olin vielä poikien kanssa katsomassa Red Bull -jääkiekkoturnauksen finaalin - Jokerit hävisi Red Bull Salzburgille 2-3.

Lucian-päivän kootut tunnelmat

Toisena päivänä peräkkäin kävin Seilerin polkupyöräliikkeen oven takana ilman menestystä. Fillari on huollettu, mutta odottaa lukkojen takana herra Seilerin parantumista. Minä puolestani alan sairastua henkisesti, kun aamuisin ei pääse pyörällä töihin. Kuu on kohta puolessa, eikä kilometriäkään takana!

Kerttu pääsi tänään tarhaan vietettyään yskän vuoksi välipäivän. Ainoa jäljellä oleva vaiva on uhmaikä, joka pilkistelee ajoittain voimakkaasti esiin raivoamisena erilaisissa tilanteissa.

Tiinan opinnot ovat tämän vuoden osalta loppusuoralla, mutta vaativat vielä tällä viikolla kovasti töitä. Vuoden viimeisellä opintojaksolla tekeillä on ollut kaksi kurssia, joten Tiinan joululoman alkamisen tiellä on vielä kahden loppuharjoitustyön tekeminen. Minulla puolestaan on vielä työpöydällä vuoden viimeinen suunnittelukierros ja projektin käyttöönottokoulutusten pitäminen ja paikallisten koulutusten koordinointi. Torstaina on Suomi-koulun joulujuhla ja ensi viikolla tarhan vastaava, joten pian loppuu myös lasten työvuosi.

Itsenäisyyspäivä Suomessa

Wien ei olisi halunnut päästää Tiinaa ja lapsia matkaan, kun joulukuun 1. päivänä olimme lähdössä Suomeen: ruuhka oli niin kova, että istuttuaan tunnin taksissa Döblingistä Handelskaille Tiina päätti pyytää kuskilta uudelleenreitityksen Pratersternin asemalle. Tapasimme siellä, sitten junalla matka lentokentälle sujuikin mukavasti. Pääsimme siten viettämään joulukuun ensimmäisen viikon Suomessa.

Ohjelmaan kuului monenlaista, mutta pääpaino oli tietenkin sukulaisten ja kaverien tapaamisessa. Se alkoi omalta osaltani kurjasti, sillä perjantai-iltana noussut kuume esti suunnitellun isä-lapsi-viikonlopun toteutumisen. Otto osoitti kuitenkin ison pojan merkkejä ja hetken pohdittuaan lähti yöretkelle Turkuun ihan itse. Me muut tapasimme Pepin, Hessun & co sitten sunnuntaina retkeläisten palattua pääkaupunkiseudulle.

Viikon huippukohta oli tietenkin itsenäisyyspäivä. Äiti oli hyvissä ajoin toukokuussa ostanut meille liput Musiikkitaloon juhlakonserttiin, ja millaiset paikat meillä olikaan! Pääsimme seuraamaan itsenäisyyspäivän juhlakonserttia aivan kapellimestari Oramon selän takaa, kun RSO ja PK esittivät Kullervon. Otto jaksoi kuunnella konsertin hiiskahtamatta, kysyipä jopa konsertin jälkeen koska menemme uudestaan kuuntelemaan Kullervoa. Konsertti ja Musiikkitalon sali tekivät vaikutuksen - tämän päivän Hesari arvioi konsertin yhdeksi vuoden parhaimmista. Homman kruunasi tietysti monien kuorokavereiden tapaaminen. Illalla söimme Keravalla lammaspaistia.

Yhtenä iltana kävimme Tiinan kanssa Helsingissä jouluostoksilla. Tällä kertaa "ai tällaistako Suomessa olikaan" -havainto liittyy lähijunassa matkustamiseen. Z-juna oli täynnä, mutta siellä oli hiirenhiljaista. Kuiskasin Tiinalle vähän ennen Keravaa, että Tikkurilan ja Keravan välillä kukaan ei ollut sanonut sanaakaan koko osastossa. Olipa nautinnollisen hiljainen junamatka.

Viikon aikana satoi Etelä-Suomeen myös ensilumi. Lapset pääsivät laskemaan pulkalla ja lumiukkokin tehtiin. Se kylläkin kaatui yön aikana vesisateessa ja kovassa tuulessa. Loppuviikosta oli loskaista ja märkää. Märkää oli myös Puistolan olohuoneessa, jossa vuokralaisten akvaarion suodatin oli vuotanut. Kävin toteamassa tilanteen: lattia oli auki ja kuivaimet käynnissä. Muuten kaikki oli kunnossa.

Tänään heräsimme varhain ja palasimme aamukoneella kotiin. Pääsimme heti täysillä mukaan Wienin sykkeeseen, sillä Otto vietiin suoraan Tomin synttäreille ja iltapäivällä Tiina ja Otto kävivät laulamassa kauneimpia joululauluja. Me jäimme Kertun kanssa kotiin, sillä Kertulla on taas kova yskä.

Pyöräilyviikko

Kulunut viikko on ollut melko aktiivinen pyöräilyviikko. Pitkän, pitkän sumuisen jakson jälkeen viikonloppuna oli kirkasta. Itse asiassa jossain päin Itävaltaa mitattiin 20 asteen lämpötiloja ja vuorilla ei ole vieläkään yhtään lunta.

Myös maanantaiaamu oli kuin keväällä: aurinkoista, tyyntä, linnut lauloivat ja lämpötila +7 astetta. Vein lapset pyörällä tarhaan ja nautiskelin ajamisesta, sormia ei palellut. Iltapäivällä kävin itse asiassa ajamassa pienen ylimääräisen lenkinkin Donauinselillä.

Tiistaina sumupilvet olivat jo vähän kerääntyneet kaupungin ylle, mutta oli mukava aamu ajella kuitenkin. Ajoin Donauinseliä Praterbruckelle asti ja Alte Donaun rantaa töihin. Yö oli ollut kylmä, sillä Alte Donaun pinta oli jo riitteessä. Jää ei ollut paksu, mutta naurulokin kantava kuitenkin. Majavat olivat kaataneet useampia isoja puita Alte Donaun varrelta ja pyörätien yli kulki aamulla märkiä polkuja, kun talttahampaat olivat kulkeneet vedestä yölliselle fiestalleen kuoria järsimään.

Keskiviikko olikin jo taas ankean harmaa sumuinen aamu, oikein kuvaava marraskuun viimeinen päivä. Kerttu jäi yskän takia Tiinan kanssa kotiin, mutta Oton kanssa pyöräilimme tarhaan. Minä jatkoin tarhalta Praterille ja jälleen Alte Donaun kautta töihin. Koska työkiireet ovat tällä viikolla helpottaneet, kävin vielä kuntosalilla saunassa kun ei ollut kummempaa kiirettä. Kotimatkan päätteeksi vein pyörän Seilerille vuosihuoltoon, juttelin Herr Seilerin kanssa Nokian talvirenkaiden ylivertaisuudesta niin pyörissä kuin autoissakin. Marraskuun jälkeen mittarilukema 7879 km eli vuoden alusta ajettu 2940 km.

Joulumarkkinoita ja sipulikeittoa

Joulumarkkinasesonki Wienissä on – niin sanotusti muttei kirjaimellisesti – kuumimmillaan. Viime päivinä olemme mekin päässeet joulumarkkinoille palelemaan. Tiina kävi ensin tyttöjen (7 naista) kanssa Spittelbergin markkinoilla. Lauantaina tapasimme viikonloppulomalla Wienissä olleet Samin, Jennin ja lapset ja kävimme porukalla Karlskirchen joulumarkkinoilla. Sunnuntaina kävimme vielä oman perheen voimin katsastamassa Altes AKH:n joulumarkkinat. Nämä kaikki ovat kivoja paikkoja: Spittelbergin kapeat kujat luovat omanlaisensa tunnelman, Karlsplatzilla on tarjolla lapsille oljissa peuhaamista ja poniratsastusta, vanhan sairaalan autoton valtava sisäpiha takaa rauhallisen tunnelman. Lasten suosikkeja olivat poniratsastus (Kertun poni pysähtyi ja kakkamiestä tarvittiin paikalle) ja karusellit, aikuisten suosikki oli lämmin juoma.

Lämmintä juomaa kaipasin siitä huolimatta, että minulla oli päällä pitkähihainen trikoopaita, villaneule, untuvaliivi ja topattu päällystakki; pitkät kalsarit, villasukat, pipo ja hanskat – kaikki tämä +8 asteen säässä. Muutaman vuoden kokemuksen perusteella joulumarkkinoilla ei ole koskaan kuuma, eikä kyllä ollut tälläkään kertaa.


Viikonlopun aikana emme pelkästään vierailleet, vaan myös isännöimme. Perjantaina meillä oli kylässä vanhoja Wienin-tuttuja, kun Eeva ja Kyykkä vanhempineen kävivät kylässä. Myös Iivari ja Kasperi vanhempineen oli kutsuttu samalle illalliselle, jota varten valmistin kattilallisen (10 l) sipulikeittoa. Meitä oli siis koolla 12 henkeä, valitettavasti Liisin sairastuttua loput vieraat eivät päässeet paikalle. Tuntuu, että nyt on flunssan huippukausi menossa: joka toinen tuntuu olevan kurkku karheana, ilman ääntä tai kuumeessa. Johtuneeko tämän koleasta säästä vai sumun ja inversion aiheuttamista korkeista pienhiukkaspitoisuuksista?

Ensimmäisiä joulupuuhia

Viikonloppuna puuhastelimme kotosalla ja lähiympäristössä. Lauantaina Tiina oli Klosterneuburgissa valmistelemassa Suomi-koulun joulumyyjäisiä, minä puolestani lasten kanssa kotosalla. Laitoimme pihapuuhun jouluvalot ja ikkunoihin tähdet. Illat ovat pimeitä, eikä päivissäkään ole hurraamista silloin kun sumuinen sää vallitsee.


Sunnuntaina Kerttu pääsi ensimmäistä kertaa mukaan Muskariin, eli Musikvereinin Agathes Wunderkoffer –lastenkonserttiin. Tällä kertaa Agathe taikalaukkuineen oli ollut taikurin oppilaana. Konsertin jälkeen kävimme syömässä wokkia ja jatkoimme junalla Klosterneuburgiin myyjäisiin. Kerttu on ruvennut unohtelemaan päiväuniaan ja nukahti nytkin vasta puoli kolmelta päästyämme juuri perille markkinapaikalle. Otto osallistui innokkaasti koululaisten lauluesitykseen ja jutteli paikalla vierailleelle joulupukille. Tiina oli myymässä Suomi-tavaraa, kuulemma loppuun myytiin ainakin karjalanpiirakat, riisipuuro ja PK:n joululevyt.

Simpukka

Yksi vilkas työviikko on taas takana. Töitä on ollut viime aikoina ihan riittävästi, kuten syksyllä yleensäkin. Kävin viikon aikana työmatkalla Belgiassa testaamassa uuden ohjelmiston prototyyppiä. Samalla tuli ostettua joulusuklaat. Belgian-matkan suurin pettymys oli, että en saanut syödä missään simpukoita.

Koko viikon piinannut hyytävän kylmä sumu aukeni tänään mukavaksi auringonpaisteeksi. Niinpä tänään oli hyvä päivä pyöräillä: ajoin Naschmarktin kautta kotiin ja toin muutaman kilon simpukoita mukanani. Parranajon jälkeen keittelimme simpukat ja hyviä olivat. Iltasaduksi luettiin Olipa kerran elämä -kirjaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan käsitelleet sisäkorvan osia, vaan ultraäänitutkimusta ja Doppler-ilmiötä.

Martinpäivä, sitsipäivä ja isänpäivä

Perjantaina oli Martinpäivä. Juhlan tausta on uskonnollinen, mutta nykyisin se näkyy katukuvassa lähinnä vain ravintoloiden hanhitarjouksina. Martinpäivän hanhen tausta liittyy siihen, että tähän aikaan vuodesta laitettiin talvea kestämätön karja lihoiksi - sattumalta pöydässä oli usein hanhea. Myös lapsille Martinpäivä on erityinen, sillä silloin järjestetään "Laternafest", lyhtyjuhla. Lyhtyjuhla tuo valoa alkavaan talveen.

Perjantaina tarhassa oli lyhtyjuhla. Otto sai kunnian olla ratsastava Martti-pyhimys ("Mää oon Martti") ja sitten lapset järjestäytyivät lyhtykulkueeseen.

Lauantaina oli vuorossa toisenlainen juhla, kun pidimme paikallisen Suomi-porukkamme kanssa sitsit. Kokkarit järjestimme kuohuviinitalo Schlumbergerillä, jossa kävimme ensin kellarikierroksella opiskelemassa perinteistä valmistusmenetelmää. Kuohuviinin valmistuksen sesonki on nyt kovimmillaan joulun ja uuden vuoden lähestyessä. Jokainen pullo käännetään 32 kertaa, jotta hiiva on varmasti kaulassa. Työnsarkaa siis riittää, ja kuulemma rutinoitunut pullonkääntäjä "tanssittaa" 40000 pulloa kahdeksan tunnin työvuoronsa aikana. Kellariholvit nähtyämme maistelimme tietysti talon tuotteita. Kokkareilta siirryimme viinitalo Wieningerille syömään ja jatkamaan laulua. Ruoka maistui ja Laurin ansiokkaasti valitsemat ruokajuomat olivat myös erinomaisia - kunhan tarjoilijat vihdoin löysivät oikeat pullot kellareista! Jaksoimme vielä hetkeksi jatkoillekin Palmenhausiin.

Sunnuntaina juhlimme tietysti isänpäivää. Kaunis aamu houkutteli meidät aamukävelylle "junapuistoon" haistelemaan raikasta syysilmaa ja kahistelemaan pudonneita lehtiä. Isänpäivälahjaksi saamallani pipolla onkin nyt käyttöä, sillä parina päivänä aamulämpötila on ollut -3 astetta. Viikonlopun juhlaputki huipentui sunnuntai-iltapäivällä Liisin synttäreihin. Mainioiden kemujen jälkeen uni tuli nopeasti niin lapsille kuin aikuisillekin.

Puuhaviikonloppu

Vietimme puuhaviikonloppua kotosalla. Eilen ohjelmassa oli etenkin pihan syystalkoot: leikkasimme rönsyilleitä pensaita, haravoimme, ajoin vielä nurmikonkin viimeistä kertaa tälle vuodelle, keräsimme lelut varastoon ja laitoimme puutarhakalusteet suojaan. Grilli ja kesätavarat vietiin kellariin, lumilapiot ja laskettelumonot kaivettiin esiin. Tiina jaksoi nähdä vaivaa ruuanlaitossa ja söimme illalla mahtavaa mussakaa.

Tänään aamulla vaihdoin Kertun kanssa autoon talvirenkaat ja järjestin kellarin. Sitten iltapäivän olimmekin retkellä. Upea syksyinen sää, lämmintä 13 astetta ja aurinkoa, suosi ruskaretkeilyä. Kävelimme parin tunnin lenkin Purkersdorfin luonnonpuistossa villisikatarhalta näkötornille ja takaisin. Paluusuunnan reittivalinta oli maastoltaan mahdoton (lastenvaunut mukana!) ja maisemiltaan mahtava. Kotimatkalla kävimme Neustift am Waldessa syömässä hanhea. Martinpäivä on ensi viikolla ja hanhisesonki parhaimmillaan.

Hernekeittoretki

Lapset olivat jo jonkun aikaa vaatineet metsäretkeä. Koska pyhäinpäivä on Itävallassa vapaa, kävimme silloin lyhyellä iltapäiväretkellä. Oleellisinta retkessä on tietysti eväät, joten söimme metsässä hernekeittoa. Ruska on tänä vuonna vaatimattomampi kuin vuosi sitten, mutta kyllä metsässä kaunista on. Illan hämärryttyä näimme pari peuraa.

2728 km

Lokakuun jälkeen mittarissa 7667 km. Viimeiset kaksi viikkoa pyörä pysyi kellarissa köhän, laiskuuden ja matkailun vuoksi.

Yöjunalla Venetsiassa

Olin keväällä työmatkalla Linzissä ja menin sinne iltajunalla. Westbahnhofin asemalla kiinnitin huomion kuulutukseen "tämän junan viimeiset vaunut jatkavat suoraan Venetsiaan". Venetsiaan - ja minä olin menossa teollisuusalueelle Linziin! Houkutteleva vaihtoehto olisi ollut ajaa vahingossa vähän pitkäksi, mutta jäin kuitenkin Linzissä pois.

Ajatus yöjunasta ja mahdollisuudesta matkailla junalla jäi itämään. Ajatus kypsyi toteutusasteelle viime viikonloppuna, kun matkasimme samaisella yöjunalla Venetsiaan. Suomi-koulun jälkeen tapasin Tiinan ja lapset Westbahnhofilla, kävimme hakemassa matkatunnelmaa lähistön italialaisesta ravintolasta ja sitten veturin tarkistettuamme sekä vaunut laskettuamme kiipesimme junaan. Suunnattoman matkajännityksen vuoksi uni ei tullut lapsille ihan heti silmään, nukuimme kuitenkin kaikki kohtuulliset yöunet. Makuuvaunu ei juuri suomalaisesta poikennut, mutta aamiaistarjoilu hyttiin oli meille oikein mukava avaus päivään.

Venetsiaa ei välttämättä pidetä lapsiperhekohteena, mutta se on oikein hyvä sellainen: autoliikennettä ei ole, kapeita kujia ja siltoja riittää seikkailtavaksi ja joka ravintolasta saa pastaa tai pizzaa! Tämä oli pitkälti meidänkin ohjelmamme: kiertelyä pitkin poikin, maisemien katselua, pulujen jahtaamista lukuisilla aukioilla ja hyvää ruokaa. Kävimme tietysti myös Markuksen aukiolla (etsimässä Herra Hakkaraista), Rialton sillalla sekä tietysti gondoliajelulla - riistohinnasta huolimatta.

Otto jahtasi ja valokuvasi puluja, Kerttu nautti kahvilaelämästä.

Sään suhteen olimme onnekkaita, sillä aurinko paistoi joka päivä ja lämpötila nousi iltapäivällä n. 20 asteeseen. Talvi- ja tulvakauteen oli kuitenkin jo varauduttu, sillä rantakaduille ja kaikkein matalimmille paikoille oli tuotu kävelysillat. Iltapäivisin vuoroveden ollessa korkealla Markuksen aukiolla saikin kenkänsä kastumaan.


Rialton tori oli upea. Kalahallissa oli tarjolla vaikka mitä kaloja, rapuja, mustekaloja ja simpukoita. Ulkonäöstä ei voinut erehtyä: tuoretta tavaraa. Ja mihin hintaan - Itävallassa ei kaupasta saa kuin siankylkeä venetsialaisen kalan kilohintaan. Otto innostui ostamaan itse omenoita, kauppa suoritettiin tietenkin italiaksi: Otto osoitti omenaa, kauppias puhui ummet ja lammet italiaa, Otto otti omenan ja antoi kolikon. Kylläpä itse ostettu omena näytti maistuvan!



Sunnuntaina illan jo pimettyä (kellosta katsottuna se tapahtuikin tuntia aikaisemmin) veimme laukut aseman säilytykseen ja lähdimme vielä illalliselle. Kolmen päivän siltaseikkailut Venetsiassa, tieto kotiinpääsystä ja maha täynnä spagettia oli riittävä yhdistelmä. Otto nukahti ravintolassa vaunuihin eikä herännyt edes junaan nostettaessa. Kerttu sen sijaan nautti jakamattomasta huomiostaan ja painoi ympäriinsä kuin pupu. Koska viikonlopun teemana oli ollut asioida Ihan Itse milloin kenenkin lapsirakkaan venetsialaisen kanssa, niin tietysti Kerttu halusi myös hakea matkalaukun säilytyksestä. Astuimme kaikuisaan halliin ja Kerttu kuitti kädessä vaati palvelua: "Prrreego!" (kurkkuärrällä) kajahti niin, että henkilökuntaakin hymyilytti. Paluumatkalla sujui sikeässä unessa.

Viikonloppu Ötscherin juurella

Viime viikonloppuna pidimme syysloman, oikein pidennetyn, sillä otin maanantain vapaata töistä. Patikointikohteeksi oli työkaverien suositusten ja ennakkotutkimuksen perusteella valikoitunut Ötscher-Tormäuerin luonnonpuisto.

Sääennuste lupasi kirkasta, mutta kylmää säätä koko viikonlopuksi, joten lähdimme innolla matkaan. Perjantaina ajoimme Mitterbachin kylään, jossa majoituimme. Olipa hiljaista - ja kylmää. Muutama ravintola oli kuitenkin auki ja saimme iltaruuan.

Lauantaiaamuna pakkasta oli 4 astetta. Ötscherin huippu (1893 m) oli lumen peitossa, mutta lähdimme joka tapauksessa sitä kohti. Ajoimme Lackenhofiin, josta nousimme tuolihissillä ylös. Kävelimme, evästimme, leikimme lumisotaa ja katselimme maisemia ylhäällä noin viisi tuntia, mutta Ötscherin huippu jäi kuitenkin tällä kertaa käymättä; tuuli lähellä huippua oli todella kylmä ja parin kilometrinkin kävelymatka kivikkoisessa maastossa ja ylämäessä todettiin liian vaativaksi. Niinpä suorittamisen sijaan valitsimme retkeilyn - ja poikkesimme täysin itävaltalaisesta tavasta nauttia vuorista kun Gipfelkreutz (huipulla oleva risti) jäi käymättä. Lumiraja näytti olevan niin Ötscherillä kuin naapurivuorillakin 1700 metrin paikkeilla ilmansuunnasta riippuen. Hiihtokausi on siis alkanut.

Paluumatkalla ajoimme Itävallan tärkeimmän pyhiinvaelluskylään, Mariazelliin. Keskellä idyllistä alppikylää on valtava basilika ja lukemattomia matkamuistokojuja. Meille tärkeämpää oli, että basilikan vieressä olevassa ravintolassa sai hyvää ruokaa.

Sunnuntaina nousimme jälleen tuolihissillä ylös, nyt suoraan Mitterbachin kylästä ylös Burgeralpeille (1626 m). Aamuvälipalan aikana hioimme vielä reittisuunnitelmaa: edellispäivän kokemusten perusteella ja kokeneempien retkeilijöiden suosituksesta valitsimme lyhyemmän vaihtoehdon. Kävelimme Burgeralpelta kaunista harjannetta pitkin ja laskeuduimme sitten Brunnsteinalmin puolelta Erlaufseen rantaan (820 m). Sekin reitti oli aivan riittävän pitkä, 8 km. Selvä havainto on, että näihin korkeuseroihin tottumattomana tulee helposti suunniteltua liian pitkiä kävelyitä. Omatkin jalat olivat laskeutumisen jälkeen aika väsyneet. Majatalo tarjoili schnitzeliä.


Kurja juttu oli, että terveellisestä vuoristoilmasta huolimatta lapset tulivat kipeiksi. Maanantaita vasten yöllä kumpikin yski kovasti ja niinpä maanantain suunnitelma vaihdettiin kävelystä ja vesiputousten katsomisesta Mariazellerbahnin kapearaiteisella junaradalla ajeluun. Uskomatonta, millaisiin paikkoihin rataa on viitsitty rakentaa. Täysin tyynen ja kirkkaan sään vuoksi lounas Mariazellissä nautittiin ulkona terassilla ja pitkähihaisessa paidassa tuli peräti kuuma.

Alue oli perhevaelluskohteeksi erinomainen ja alueella kulkeva rata helpottaa reittien laatimista, kun junalla pääsee takaisin alkupisteeseen. Maisemat olivat upeita, vuodenaika vaellukseen erittäin hyvä ja sään suhteen olimme todella onnekkaita. Kurjaa oli tietenkin lasten sairastuminen - mittaustulos maanantai-iltana ei ollut toivottu.

Balleriina ja ompeluhommia

Tarhassa alkaa balettikoulu. Kerttu ilmoittautui mukaan, Otto valitsi baletin sijaan pihaleikit. Balleriinalle ostettiin tänään balettipuku ja iltaharjoituksena olikin sitten heti Tsaikovskin Pähkinänsärkijää.

Minä ompelin itselleni pyöräilyshortsit eli pitkien pyöräilyhousujen päälle vedettävät kuoret. Homma hoitui lyhentämällä ja kaventamalla vanhat windstopper-tuulihousut ja lopputulos on upea. Huomenna on sitten vuorossa shortsien koeajo.

Kuvakertomus

Viime aikoina sanallinen tuotanto blogissa on ollut vähäistä, joten kerrotaanpa sitten kuvin menneestä kuukaudesta.

10.9. kävimme jälleen vuotuisessa ratikkatapahtumassa. Tapahtumapaikkana oli tällä kertaa ratikkamuseo, jonka hienot tiilihallit loivat hienon miljöön tapahtumalle. Kävimme ajamassa kierroksen museoratikalla ja katselimme sekä isoja että pienoisraiteilla kulkevia vaunuja.

18.9. Tiina kävi juoksemassa puolimaratonin Wachaussa. Me lähdimme lasten kanssa retkelle Donau Auenin kansallispuistoon yhdelle niistä rannoista, jotka olimme kantosiipialuksesta nähneet matkalla Bratislavaan.

23.-26.9. serkut olivat käymässä. Viikonlopun aikana tutustuttiin eläintarhaan, viinitarhoihin Weinwandertagen yhteydessä, leikkipuistoihin ja kävimmepä Oton ja Onnin kanssa "Muskarissa" lastenkonsertissakin.

29.9.-2.10. Perttu & co olivat käymässä. Vietimme rentoa ja vielä kesäistä viikonloppua mm. Belvederessä, keskustassa, useammassa kahvilassa, takapihalla grillaamassa ja eläintarhassa.

Vieraiden lähdettyä pidimme lasten kanssa takapihalla jälleen lepakkokatsomoa, joka on ollut syyskuun iltojen yleinen huvi.

5.-8.10. Sirkka ja Make olivat käymässä. Tähän päättyi paitsi syksyn vierassesonki, myös kesä. Iltapäivälämpötilat putosivat 25 asteen lukemista kymmeneen ja jopa alle. Viikonloppuna Tiinan ollessa Lontoossa olin lasten kanssa puistossa ja pitkät kalsarit olivat täsmälleen oikea varustus. Vuorille on tullut lunta ja niinpä talven hiihtolomien suunnittelu on täydessä vauhdissa.

2539 km

Syyskuun jälkeen mittarissa 7478 km, eli vuoden alusta ajettu 2539 km. Ottaen huomioon, miten kesäinen ja hieno sää syyskuussa oli, lukema on erittäin pieni. Kesällä alkaneet polvivaivat pahenivat siihen pisteeseen, että pyöräily tuntui aina polvissa. Siksi en ole normityömatkan lisäksi (8 km suuntaansa) ajanut syyskuussa varmaankaan yhtään ylimääräistä lenkkiä ja syyskuun viimeisen viikon pidin kokonaan lomaa pyöräilystä.

Eilen ja tänään aloitin taas kevyesti ajelemaan töihin ja nyt polvet tuntuvat normaalilta eli ei miltään. Huomenna lähdenkin sitten työmatkalle Gross-Enzersdorfiin (25 km) - tietenkin pyörällä.

Polyyppileikkaus

Olimme tänään Kertun kanssa St. Annan lastensairaalassa, kun Kertulta leikattiin nenäpolyypit. Lähdimme sairaalaan jo ennen seitsemää, mutta olimme myös takaisin jo puolilta päivin. Operaatio meni siis hyvin ja anestesiasta heräämisvaiheen aggressiota lukuunottamatta potilas oli hyväntuulinen.

Itävaltalaisesta sairaalakokemuksesta jäi kaikkiaan positiivinen kuva: jokaisessa kohdassa selitettiin, mitä ollaan tekemässä ja lopuksi kysyttiin, onko kysyttävää. Tämä ei ole tyypillistä normilääkärissä asioitaessa. Kysyinpä sitä kyllä minäkin, kun ihan kaikkea en meinannut ymmärtää. Luulen, että liian hienovaraiseksi yritetty keskustelu meni sairaalassa suunnilleen näin:
- Onko lapsenne ruuansulatus/suolisto toiminut normaalisti?
- Anteeksi en ymmärrä.
- Onko ulostamisessa tai virtsaamisessa vaikeuksia?
- Voisitteko sanoa hitaammin, bitte?
- No hoituuko vessahommat hyvin?
- (Ai se puhuikin kakkaamisesta!) Joo, ei ongelmia!
Pissa-kakka-osaston kielitaidossa on siis selvästi kehittämistä. Pitänee esittää toive saksanopettajalle, jos taas saan aikaiseksi mennä tunnille jollain viikolla.

Maraton Wachaussa

Juoksin eilen elämäni toisen puolimaratonin. Sää oli helteinen (+28) astetta ja olo hieman flunssainen. Juoksu ei ollut missään kohtaa kovin mukavaa, mutta juosten pääsin maaliin saakka ja sain jopa parannettua huhtikuista aikaani hieman (4min). Kokonaisuudessaan taapertamiseen meni 2.14.12, mikä siis tarkoittaa 9,43 kilometriä tunnissa kilometriajalla 6,22. Aika epätasainen juoksusta tuli, sillä alkukilometrit menivät alle kuuden minuutin vauhtia ja kahteen viimeiseen taisi tuhlaantua yli 7min/kpl, koska voimat loppuivat täysin Kremisin kaupunkia kiertävissä loppumutkissa. Muuten reitti oli hyvä, tasainen ja selkeä pitkin Tonavan vartta. Muutamalla viinitarhalla matkan varrella korjattiin vuoden satoa talteen. Ehkä hyväkin ajatus, sillä tänään ei ole enää helle vaan +12 ja sataa vettä.

Syksy, kesä vai syyskesä?

Kalenteriin mukaan syyskuu on jo hyvässä vauhdissa. Ulkona sen huomaa siitä, että puiden lehdet alkavat kellastua. Lämpömittariin katsoessa luulisi kuitenkin yhä, että eletään vähintään heinäkuuta: eilenkin lukema oli 29,5 ja tänäänkin 24 astetta. Olemmekin miettineet, miksi tätä vuodenaikaa pitäisi kutsua.

Viime viikonlopun aikana syksyiset ja kesäiset harrastukset sekoittuivat mukavasti: perjantaina alkoi Oton jo kauan odottama jalkapallokoulu, jossa noin parikymmentä iältää 3-6-vuotiasta (lähinnä) poikaa perehtyi jalkapallon saloihin. Valmentaja oli tiukahko, mutta mainio: Vanhemmat komennettiin samoin tein pois pukuhuoneesta seuraamaan harjoituksia hyvän etäisyyden päähän. Mies myös muisti kertakuulemalta kaikkien nimet. Treeneissä tehtiin kuljetusharjoituksia ja mikä parasta pelattiin. Kaikki kaksikymmentä luonnollisesti rynnistivät yksissä tuumin pallon perässä.

Lauantaina käytiin (jo perinteisesti) ratikkapäivässä ajelemassa ja ihailemassa vanhoja ratikoita ja sunnuntaina oltiin vielä maauimalassa. Tänään sain vihdoin valmiiksi heinäkuussa aloittamani kesämekon, joten nyt voi vaan toivoa, että kesääkin on vielä jäljellä. Alla Oton ottama kuva tekeleestä.

Tarha alkoi

Tarha alkoi eilen. Huoli siitä, että lapset eivät menisi suosiolla tarhaan, oli turha: eteisestä sai perään huudella moimoit, kun molemmat säntäsivät leikkimään.

Karavaani lähdössä tarhaan

Bratislava

Eilen kävimme päiväretkellä Bratislavassa. Torstaina päätimme Tiinan kanssa lähdöstä, kun sääennuste oli hyvä. Niinpä varasin juna- ja laivaliput.

Menomatka sujui reippaasti itäblokkilaisella Meteor-kantosiipialuksella - muodon, metelin ja savun perusteella samaa sarjaa kuin Helsinki-Tallinna-alukset. Freudenaun sulutuksen (8 metriä) jälkeen kippari laittoi kahvan pohjaan ja sitten mentiinkin lujaa. Ihailin Tonavan koskemattomia kivikkorantoja Donau Auenin kansallispuistossa, lapset nauttivat oviaukon kovasta viimasta. Puolessatoista tunnissa olimme Bratislavassa.

Bratislavassa oli menossa perinnepäivät, joten saimme tutustua käsityönäytöksiin, kansantanssiesityksiin ja perinneruokaan. Tärkein nähtävyys oli kuitenkin ylhäällä Bratislavan linnan mäellä ollut leikkipuisto, jossa vietimme iltapäivää. Kotiin palasimme vielä saman iltana pikajunalla.

2333 km

Mittarilukema elokuun jälkeen 7272 km, matkaa taitettu 2333 km. Hyvää vauhtia kohti kolmeatonnia ollaan menossa.

Huolena ja rajoitteena pyöräilyssä on viime aikoina olleet kipeät polvet. Kesälomalla Suomessa vaiva tuli vastaan juostessa. Hypoteesi on väärä ajoasento pyöräillessä, pyöräilykenkien klossien paikka tai joku muu kulma ei ole kohdallaan. Pitäisi etsiä ammattiapua ergonomiaan.

Helle helpotti

Perjantai oli ennusteen mukaisesti viikon kuumin päivä, n. 37 astetta. Illalla istuskelimme Tiinan kanssa ulkona syömässä jätskiä ja pelaamassa Aliasta. Hiki tuli pelkästään istuessa. Näimme myös elämää takapihallamme, kun kovan ulinan jälkeen huohottava mäyrä juoksi pihamme läpi ihan takapihan pöydän vierestä.

Vielä lauantaiaamuna oli kovin helteistä ja olimme jälleen uimassa Tonavalla. Se on ollut tämän loppukesän uusi löytö - kirkkaassa luonnonvedessä uiminen on oma juttunsa, varsinkin kun on hyvät eväät mukana.

Lauantai-iltapäivällä sää jäähtyi ennustetusti. Kylmä rintama nosti kovan tuulen, joka katkoi oksia puista ja jo alkuillasta lämpö oli pudonnut aamun yli 30 asteesta noin 15 asteeseen. Vuorilla tuli jonkun verran lunta. Saimme vihdoin kämppää tuuletettua ja jäähdytettyä, mutta lämpimien rakenteiden jäähdyttely vie aikansa. Meillä tosin on ollut siedettävät olot moniin muihin verrattuna (sisälämpö n. 24-25 astetta).

Sunnuntaina Tiina oli Lauran ja Virpin kanssa tutusti aamulenkillä, sen jälkeen lähdin Laurin, Kaarlen ja Jeromen kanssa ajelemaan Kahlenbergille. Raikas aamu sopi mainiosti pyöräilyyn, mutta nousu Kahlenbergdorfista oli siitä huolimatta todella hikinen. Pyörälenkin jälkeen kävimme nauttimassa maittavan ja rennon lounaan Heuriger Muthin ison kastanjapuun alla ja sitten ajauduimme vielä Virpin ja Jeromen luo iltapäiväkahveille. Aamun liikunta tuli kuitattua tuhdilla syömisellä.

Lämpöaalto

Viime viikon lopulla alkanut lämpöaalto on huipentunut viime päivien n. 35 asteen iltapäivälämpötiloihin. Myös yölämpötilat ovat nousseet 20 asteen paikkeille, joten asunnon pitäminen asumisviileydessä alkaa olla haasteellista. Suhteellisen hyvin olemme onnistuneet ja vieläkin olemme alle 25 asteen lukemissa. Ei käy kateeksi kavereiden kertomuksia kun nukkumaan mennessä sekä makuuhuoneessa että ulkona on yli 30 astetta lämmintä.



Iltapäivällä on kerta kaikkiaan liian kuuma olla ulkona, eikä ylimääräiset pyörälenkit paluumatkalla oikein jaksa kiinnostaa. Sen verran on kuitenkin tullut ajettua, että tänään mittari naksahti lukemaan 7134 km - sehän tarkoittaa sitä, että viime vuoden ajokilometrit on ylitetty.

Olemme toki myös nauttineet lämpöaallosta. Eilen aamulla lähdimme koko perhe pyörillä liikkeelle jo ennen puoli kahdeksaa, ajoimme leipomon kautta Donauinselille, jossa sitten uimme yhdessä Tonavan kirkkaassa vedessä ja söimme aamupalaksi tuoreita sämpylöitä ja croissantteja. Vesi muuten on oikeasti kirkasta ja varsin lämmintä. Minä jatkoin siitä sitten töihin ja Tiina+lapset jäivät leikkipuistoon aamupäiväksi.

Krapfenwaldbad on tietysti ollut myös kohdelistalla. Toistaiseksi uimarit ovat vierailleet siellä kahdesti, mutta tänään hankittu kuukausilippu antaa olettaa lisäkertoja olevan tulossa. Vuorovedolla siis mennään: huomenna aamulla uintikohteena taas Tonava (ennuste 34 C), perjantaina Krapfenwaldbad (ennuste 37 C). Lauantaina pitäisi helleaallon helpottaa.

Kesäloma Suomessa

Heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin lomailimme Suomessa. Menomatkalla tutustuimme taas Puolaan - tällä kertaa Krakovaan. Krakovasta mieleen jäi Kasimierzin juutalaiskaupunginosan erinomainen ravintola, sekä kaikkiaan hieno vanha kaupunki. Krakovasta ajoimme tuttuun Toruniin ja sieltä edelleen Gdyniaan laivalle.

Suomessa vietimme aikaa sukulaisten ja ystävien kanssa, lomailimme niin mökillä kuin Muumimaailmassakin. Kävimme myös tekemässä pientä huoltoa Puistolassa ja luovutimme sitten asunnon uusille vuokralaisille. Viimeisenä iltana kokoonnuimme Keravalle ystävien kanssa grillaamaan.

Paluumatka järjestettiin kuten viime vuonnakin: me lähdimme Tiinan kanssa lauantain iltalaivaan ja "nautimme" Puolan halki ajamisesta kahdestaan. Sirkka lensi sitten lasten kanssa Wieniin muutama päivä saapumisemme jälkeen, mikä mahdollisti meille aikaa asettua taas kotiin sekä Tiinalle ja mulle muutaman vapaaillan Wienissä.

Työkavereiden mukaan kesäsää Wienissä oli poissaollessamme kaikkea muuta kuin kesäinen: viileä ja ajoittain oli satanut paljon. Siksipä ei voinut harmitella lomakohdevalintaamme. Suomessa kun oli viimeistä viikkoa lukuunottamatta oikein hyvä lomasää - ja sen viikonhan minä olinkin jo töissä.

2000 km

2000 pyöräilykilometrin raja on ylitetty. Siihen ei tosin päästy ihan hikoilematta, sillä viimeisten kolmen päivän aikana olen ajanut 50+65+28 kilometriä eli mittarissa on nyt 6944 km (2005 km).

Pisimmän aamulenkin ajoin eilen, kun ajoin ensin Tonavan yhtä rantaa Korneuburgin voimalaitokselle ja toista rantaa takaisin. Tämä ei tosin vielä riittänyt tavoitteeksi asetettuun 50 kilometrin lenkkiin, joten jatkoin Donauinseliä työpaikan ohi Lobaun sillalle asti ja sieltä sitten käännyin takaisin päin kohti työpaikkaa. 56 km lenkkiin kului 2 h 5 min, eli keskinopeus oli 27 km/h.

Pitkällä lenkillä huomasin ajoergonomian olevan huono: sormet ja olkalihakset puutuvat ajaessa. Tänään tuntuu toisessa olkapäässä jonkinasteista jomotusta, mitä todennäköisimmin pyöräilystä johtuvaa. Täytyisi mennä pyöräliikkeeseen joko parantamaan nykyisen pyörän mittoja, katsomaan uutta pyörää tai vaikkapa tehdä molemmat.

Hikoilua ajaessa on viime päivinä lisännyt myös lämpötila. Viime päivinä on oltu vähän 30 asteen yläpuolella, mutta tänään oli kesän kuumin päivä ja keskustassa mitattiin 35 astetta.

Telttaretki ja uimaloita

Viime viikolla keksimme lasten kanssa, että kesäaikaan on syytä lähteä telttailemaan. Sehän ei ole ongelma, sillä muuttokuormassa oli mukana myös teltta ja makuupussit. Niinpä pystytimme perjantaina teltan takapihalle. Voi sitä riemua ja intoa - Tiina sanoi, ettei muista nähneensä Ottoa niin täpinöissään jostain kotona tehdystä asiasta. Telttaan sitten kannettiin retkipatjat, vanha petauspatjamme, makuupussit, tyynyt ja pehmolelut.

Illalla grillasimme tuttuun perjantai-illan tapaan kalaa ja söimme ulkona. Lämpötila on ollut viime aikoina iltaisinkin 25 asteen paikkeilla, joten ruoka ei pääse liian nopeasti jäähtymään. Retkitunnelmaa rakennettiin myös ruokalistan avulla, sillä paahdoimme vaahtokarkkeja ja keitimme trangialla iltateet. Suurista odotuksista huolimatta minä taisin olla ainoa, joka välitti vaahtokarkeista.



No sitten jo pitkälti yhdeksän jälkeen kun lapset alkoivat olla täysin pitelemättömiä, aloimme siirtyä telttaan aikeissa nukkua. Pissalle. Jano. Makuupussiin sisälle. Kakattaa. Ulos. Lopulta kumpikin makoili tyytyväisenä omissa pusseissaan. Toki oli jo ennalta selvää, että minä nukahdan ensimmäisenä, mutta kymmenen jälkeen havahtuessani teltassa oli hiljaisuus - sen jälkeen univaikeuksia oli vain minulla.

Aamulla teltasta herättiin hyväntuulisina ja päivän tärkein ohjelma oli käynti Krapfenwaldbadin uimalassa. Uimaloita onkin viime viikkoina nähty useasti: Gänsehaufel ja Städtisches Strandbad Alte Donaulla on tullut kokeiltua, Teijan ja Jarin allasta on kulutettu, Tiina kävi Döblingin uimahallissa ja tietysti oman takapihan altaassa on puljattu muutaman kerran päivässä.

Nämä asiat - uiminen ja takapihalla oleilu - ovat olleet ihanan rento tapa viettää kesää. Tiina jopa totesi viikonloppuna, että tuntuu kuin olisi kesämökillä. Eikös se kerro aika paljon rennosta kesäelämästä.

Tarhan kevätjuhla

Tarhavuosi päättyi kesäkuun lopussa ja perjantaina tarhan puutarhassa juhlittiin kevätjuhlia. Luistin töistä kevätjuhlien verran, ja se oli oikea ratkaisu: lapset olivat valmistaneet hienoja esityksiä, joissa laulettiin, tanssittiin ja leikittiin.

Otto kun on tarhan lapsikatraasta vanhimmasta päästä, oli saanut monissa numeroissa erityistehtävän: Otto toivotti vieraat tervetulleeksi, johti soittokunnan kulkuetta ja toimi esitanssijana - Suomi-koulun kevätjuhlien sanoisinko vaisun esityksen jälkeen olin todella hämmästynyt Oton innosta esiintyä. Toinen hämmästyksen aihe oli kielitaito - saksa sujuu jo todella hyvin.

Kerttu ei jää paljoa jälkeen kielitaidossa, vaan näyttää ymmärtävän jo täysin tarhatätien sanomat. Kevätjuhlissa Kerttu ilmaisi parhaiten itseään kuitenkin tanssimalla ja soittamalla.



Juhlien päätteeksi katsottiin yhdessä yllätysesitystä, nukketeatteria. Paha noita varasti kuu-ukolta kuupölyn, mutta Kasperlin nokkelan toiminnan avulla kuupöly palautettiin oikealle omistajalleen.




Keskustelimme lasten kanssa myös siitä, mikä on ollut tarhavuoden aikana parasta. Oton mielestä hauskaa oli se, kun tarhan pihalle tehtiin lumiukko. Kerttu taas äänesti parhaaksi tanssimisen ja laulamisen. Tarhassa on ollut molempien mielestä monia kivoja kavereita. Syksyllä Otto toivoo saavansa kerätä tarhan pihalla värikkäitä lehtiä. Lopuksi molemmat vielä esittivät aikeensa mennä tarhaan omalla pyörällä, kunhan sinne taas syyskuussa pääsee. Tante Evin tarhaan kuulemma on jo vähän ikävä.