
Iltapäivällä on kerta kaikkiaan liian kuuma olla ulkona, eikä ylimääräiset pyörälenkit paluumatkalla oikein jaksa kiinnostaa. Sen verran on kuitenkin tullut ajettua, että tänään mittari naksahti lukemaan 7134 km - sehän tarkoittaa sitä, että viime vuoden ajokilometrit on ylitetty.
Olemme toki myös nauttineet lämpöaallosta. Eilen aamulla lähdimme koko perhe pyörillä liikkeelle jo ennen puoli kahdeksaa, ajoimme leipomon kautta Donauinselille, jossa sitten uimme yhdessä Tonavan kirkkaassa vedessä ja söimme aamupalaksi tuoreita sämpylöitä ja croissantteja. Vesi muuten on oikeasti kirkasta ja varsin lämmintä. Minä jatkoin siitä sitten töihin ja Tiina+lapset jäivät leikkipuistoon aamupäiväksi.
Krapfenwaldbad on tietysti ollut myös kohdelistalla. Toistaiseksi uimarit ovat vierailleet siellä kahdesti, mutta tänään hankittu kuukausilippu antaa olettaa lisäkertoja olevan tulossa. Vuorovedolla siis mennään: huomenna aamulla uintikohteena taas Tonava (ennuste 34 C), perjantaina Krapfenwaldbad (ennuste 37 C). Lauantaina pitäisi helleaallon helpottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti