maanantai 19. joulukuuta 2011

Isot monot

Suomi-koulun lukuvuosi päättyi joulujuhliin torstaina. Olimme tietysti kaikki mukana laulamassa joululauluja ja toivottamassa hyvää joulua koulukavereille vanhempineen. Otto esiintyi tapansa mukaan reippaasti ja Kerttu odottaa jo kovasti pääsevänsä tammikuussa mukaan suomikoululaisten joukkoon.


Viikonloppuna aloitimme valmistautumisen hiihtokauteen tekemällä välinehankintoja. Minä hain ensin perjantaina Eybliltä itselleni kerraston ja rukkaset, lauantaina ostimme lapsille keskustan urheiludivarista laskettelusukset ja -monot. Kertun monot tosin osoittautuivat hieman isoiksi: laitoimme kotona eteisessä monot ja sukset jalkaan, Kerttu seisoskeli siinä aikansa ja nosti sitten iloisesti jalat pois monoista solkien ollessa vielä kiinni. Tiina löysi onneksi läheisestä divarista numeroa pienemmät monot.

Herra Seiler onneksi parantui, joten Tiina haki pyöräni perjantaina ja minä pääsin viikonloppuna vähän pyöräilemään. Lauantaina ajoin Neustift am Waldeen, josta noudin Otolle ostetut laskettelumonot ja sunnuntaina käväsin Lugner Cityssä ostamassa elokuvaliput. Joulukuun elokuvaillan päätimme nimittäin pitää oikein teatterissa. Kerttu valitsi elokuvan, mutta ei kuitenkaan uskaltanut katsoa sitä ihan kokonaan. Minä puolestani nukuin, mutta Otto katsoi saksankielisen "Lauras Stern und die Traummonster"-piirretyn mielellään. Sunnuntain päätteeksi olin vielä poikien kanssa katsomassa Red Bull -jääkiekkoturnauksen finaalin - Jokerit hävisi Red Bull Salzburgille 2-3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti