Sääennuste lupasi kirkasta, mutta kylmää säätä koko viikonlopuksi, joten lähdimme innolla matkaan. Perjantaina ajoimme Mitterbachin kylään, jossa majoituimme. Olipa hiljaista - ja kylmää. Muutama ravintola oli kuitenkin auki ja saimme iltaruuan.
Lauantaiaamuna pakkasta oli 4 astetta. Ötscherin huippu (1893 m) oli lumen peitossa, mutta lähdimme joka tapauksessa sitä kohti. Ajoimme Lackenhofiin, josta nousimme tuolihissillä ylös. Kävelimme, evästimme, leikimme lumisotaa ja katselimme maisemia ylhäällä noin viisi tuntia, mutta Ötscherin huippu jäi kuitenkin tällä kertaa käymättä; tuuli lähellä huippua oli todella kylmä ja parin kilometrinkin kävelymatka kivikkoisessa maastossa ja ylämäessä todettiin liian vaativaksi. Niinpä suorittamisen sijaan valitsimme retkeilyn - ja poikkesimme täysin itävaltalaisesta tavasta nauttia vuorista kun Gipfelkreutz (huipulla oleva risti) jäi käymättä. Lumiraja näytti olevan niin Ötscherillä kuin naapurivuorillakin 1700 metrin paikkeilla ilmansuunnasta riippuen. Hiihtokausi on siis alkanut.
Paluumatkalla ajoimme Itävallan tärkeimmän pyhiinvaelluskylään, Mariazelliin. Keskellä idyllistä alppikylää on valtava basilika ja lukemattomia matkamuistokojuja. Meille tärkeämpää oli, että basilikan vieressä olevassa ravintolassa sai hyvää ruokaa.
Sunnuntaina nousimme jälleen tuolihissillä ylös, nyt suoraan Mitterbachin kylästä ylös Burgeralpeille (1626 m). Aamuvälipalan aikana hioimme vielä reittisuunnitelmaa: edellispäivän kokemusten perusteella ja kokeneempien retkeilijöiden suosituksesta valitsimme lyhyemmän vaihtoehdon. Kävelimme Burgeralpelta kaunista harjannetta pitkin ja laskeuduimme sitten Brunnsteinalmin puolelta Erlaufseen rantaan (820 m). Sekin reitti oli aivan riittävän pitkä, 8 km. Selvä havainto on, että näihin korkeuseroihin tottumattomana tulee helposti suunniteltua liian pitkiä kävelyitä. Omatkin jalat olivat laskeutumisen jälkeen aika väsyneet. Majatalo tarjoili schnitzeliä.
Kurja juttu oli, että terveellisestä vuoristoilmasta huolimatta lapset tulivat kipeiksi. Maanantaita vasten yöllä kumpikin yski kovasti ja niinpä maanantain suunnitelma vaihdettiin kävelystä ja vesiputousten katsomisesta Mariazellerbahnin kapearaiteisella junaradalla ajeluun. Uskomatonta, millaisiin paikkoihin rataa on viitsitty rakentaa. Täysin tyynen ja kirkkaan sään vuoksi lounas Mariazellissä nautittiin ulkona terassilla ja pitkähihaisessa paidassa tuli peräti kuuma.
Alue oli perhevaelluskohteeksi erinomainen ja alueella kulkeva rata helpottaa reittien laatimista, kun junalla pääsee takaisin alkupisteeseen. Maisemat olivat upeita, vuodenaika vaellukseen erittäin hyvä ja sään suhteen olimme todella onnekkaita. Kurjaa oli tietenkin lasten sairastuminen - mittaustulos maanantai-iltana ei ollut toivottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti