Lauantaina kulutimme aamupäivän asentamalla osan perjantain ostoksista paikalleen. Lisäksi kasasin kaikki tyhjät pahvilaatikot olohuoneen yhteen nurkkaan, josta ne tähän mennessä ovat jo jatkaneet matkaansa terassille ja sieltä toivottavasti vielä tänään roskikseen. Jaska siivosi kellarin, joten nyt voi sinnekin viedä varastoitavaa tavaraa. Päiväunien jälkeen lähdimme ensimmäiselle viralliselle turistikierroksellemme Wienin keskustaan.
Otto oli innoissaan luvassa olevasta metromatkasta - etenkin kun metroasemalla pääsi ihailemaan sinne esille tuotuja höyryjunia. Lähin asemamme on siis yhdistetty metro-, s-bahn- ja pikajuna-asema, josta pääsisi esimerkiksi Zürihiin edulliseen 29 euron hintaan. Täytynee joskus kai kokeilla. Kertunkin silmät suurenivat (jos se nyt on mahdollista), kun metro lähi liikkeelle ja maisemat alkoivat vilistää ohi. Metrolinjamme on siinä mielessä varsin lastenvaunuystävällinen, että se kulkee hyvin lähellä maanpintaa.
Hyppäsimme pois Schwedenplatzilla ja lähdimme suuntaamaan kohti Zanoni&Zanonin jäätelökahvilaa. Jätski ensimmäisellä kaupunkikäynnillä oli tullut luvatuksi Otolle jo Suomessa. Herkuttelimme vilkkaassa kahvilassa Oton seuratessa silmä tarkkana mäkihyppylähetystä. Kerttu ja naapuripöydän suht samanikäinen pikkupoika olivat sen verran innoissaan toisensa näkemisestä, että saimme aikaiseksi myös lyhyen keskustelun viereisen seurueen kanssa.
Jäätelökahvilasta suuntasimme kohti Stephansdomplatzin hevosvankkuriasemaa. Lapset olivat molemmat innoissaan havosista ja päätimme, että kierros vankkureilla tehdään heti, kun sää hieman lämpiää. Matkalla kaupungin halki Kerttu innostui vielä muutamaankin otteeseen tanssahtelemaan vaunuissa katumuusikoiden soiton tahtiin. Kertusta on tullut ylipäätään kova tanssimaan eli heilumaan musiikin tahdissa. Yleensä se alkaa jo, kun joku sanoo sanan "tanssi".
Kotimatkalla poikkesimme vielä iltaruualle lähiravintolaamme, italialaiseen Isola Verdeen. Olimme paikalla melkein heti ravintolan auettua ja hyvä niin, meidän jälkeen sisään ei enää mahtunutkaan ilman pöytävarausta. Ruoka oli hyvää ja tunnelma mukava, joten korttelin päähän tulee suunnattua varmasti myös jatkossa. Otto ja Kerttu nauttivat kumpikin talon itsetehdystä spaghetista.
Sunnuntaina jatkoimme turistikierrostamme tutustumalla taas uuteen uimahalliin. Viime sunnuntaina kävimme lähihallissamme Döplingissä uimassa, mutta vesi oli kamalan kylmää. Sauna ei täällä sisälly normaaliin uintihintaan, joten olimme Kertun kanssa viime viikolla kohtalaisen jäässä uinnin jälkeen. Tällä kertaa testivuorossa oli Brigittenaun halli, jossa on sunnuntaisin lämminvesivuoro. Lisäksi ostin meille Kertun kanssa saunakortin ja saimmekin aikaiseksi melkoisen myrskyn löylykiulussa.
Uimahalli sinällään oli lähes identtinen Döplingin halliin nähden, mutta vesi oli kieltämättä lämpimämpää, mikä oli oikein hyvä. Saunassakin meni hyvin siihen saakka, kun päätin itse käydä ottamassa löylyt - olimmehan maksaneet oikeudesta saunaan 13e. Olin tyytyväinen, kun saunassa ei ollut muita ja sain rauhassa heittää vettä kiukaalle, joka tosin vastasi melko vaimeasti sihahdellen. Saunasta tultuani menin suihkuun, jonne minua hetken perästä seurasi kiukkuisesti papattava itävaltalaiseläkeläinen. En saanut papatuksesta ihan täysin tolkkua, mutta ymmärsin kuitenkin sen, että täti oli närkästynyt siitä, että äsken käyttämäni saunan lattialla oli vettä.
Täti johdatti minut oikein saunaan katsomaan, että siellä todellakin oli vettä. No toki, olinhan sitä juuri kiukaalle heittänyt. Ympärillä oli tässä vaiheessa arviolta 8 muutakin enemmän tai vähemmän eläkeikään ehtinyttä naista ihmettelemässä vettä saunan lauteilla ja lattialla. Viimein sain papatuksesta niin paljon tolkkua, että ymmärsin heittäneeni löylyä väärässä saunassa. Tämä oli automaattilöylysauna, jossa ei missään nimessä saa itse heittää vettä kiukaalle. Pyytelin anteeksi ja selitin olevani suomalainen sekä osaavani vain rajallisesti saksaa (saunan käyttöohjeet kun olivat saunan seinällä). Kuvittelin asian olevan jo selvä, mutta ohjeistus jatkui heti, kun palasin taas Kertun kanssa allasosastolta saunaan.
Samainen eläkeläistäti oli nyt jo kääntynyt henkilökunnan puoleen, kun olihan se vallan sietämätöntä, että sauna oli märkä. Satuin taas tässä kohtaa paikalle, ja nyt täti rupesi jo epäilemään sitäkin, että onko lasten tuominen saunaan nyt lainkaan sopivaa. Onneksi henkilökunnan edustajalla oli sen verran pelisilmää, että hän lupasi mennä kuivaamaan saunan pikimmiten ja totsi, että kukin voi varmasti tuoda lapsensa saunaan, jos niin haluaa. Sain kuitenkin vielä henkilökunnaltakin ohjeet löylynheittoon: sitä on syytä heittää siinä toisessa saunassa ja siinäkin vain kauhallinen kerrallaan. Minä kun olin kuulemma lapannut menemään koko kiulullisen (ei sentään, vain puolikkaan).
Tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että olin kyllä saanut ennakkovaroituksen täkäläisestä saunakulttuurista, mutta uskon sen ehkä vasta nyt, kun tuo tuli itse koettua. Ensi kerralla taidamme uida taas ilman saunaa...säästetään löylynheitto sitten ensi kesään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti