Osa viikonlopusta ja oikeastaan koko alkanut viikko on mennyt koko perheeltä flunssan parissa. On yskitty ja niistetty olan takaa. Lasten kanssa käytiin maanantaina tutustumassa myös paikallisiin lääkäripalveluihin, kun Oton hengitys rahisi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä melkoisesti. Lääkäri oli ihan mukava ja puhui hyvää englantia - eikä löytänyt lapsista mitään sen ihmeellisempää, onneksi.
Eilen rohjettiin illalla jo sen verran ratikkaretkelle, että käytiin Rathausilla katsomassa naamiaisasuisia luistelijoita sekä ilotulitusta. Oton suosikkeja olivat luistelevat susi ja kettu, meihin Jaskan kanssa teki vaikutuksen yksi sukellusasuinen luistelija, jolla oli räpylät luistintensa päällä!
Huomenna meillä olisi Oton kanssa mahdollisuus myös mennä luistelemaan, toivottavasti flunssainen olotila ei enää pahene vaan päästään testaamaan jää, ei tosin sinne raatihuoneelle tällä kertaa.
Tänään on ollut pitkästä aikaa nuoskakeli, ja taitelimme Oton kanssa takapihalle lumiukon. Lumi tosin sulaa nyt niin kovaa vauhtia, että ukko on kutistunut melkoisesti 4 tunnin aikana. Veikkaan, että Jaskan ja Oton Puistolaan rakentama ukko on tänä iltana huomattavasti paremmissa voimissa.
Pientä koti-ikävän poikasta on havaittavissa, etenkin Otolla ja myös minä kaipaan lunta. Toivottavasti pian käynnistyvä vierailusesonki korjaa tilannetta. Ensimmäisiä Suomen-vieraita odottelemme ensi viikolla. Toivottavasti sitten on vähän aurinkoisempi sääkin kuin mitä viime päivinä on ollut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti