...kevät toi maalarin. Käytiin aamutuimaan Jaskan kanssa Bauhausissa ostamassa vähän maalia ynnä muuta tarpeellista tavaraa. Alamme kuitenkin ymmärtää, että Ikealla on sittenkin voittamaton konsepti: tavarat saa mukaan heti, eikä esim. 4 viikon kuluttua. Nyt on kuitenkin hankittu oranssia maalia keittiön seinään ja vaaleanpunaista lasten leikkihuoneeseen.
Olemme saaneet nauttia keväisestä säästä koko alkuviikon, eikä täällä enää oikeastaan ole lunta missään. Nytkin lämpömittari näyttää ulkona +12 astetta. Toivottavasti sää jatkuukin tällaisena. Toiveissa on myös, että lapsille tilaamani aurinkolasit saapuisivat mahdollisimman pian.
Elämä saksaksi on harpannut alkuviikon kuluessa aimo askeleen eteenpäin. Tiistai-iltana olin kuuntelemassa saksankielistä paneelikeskustelua, jossa (jopa omaksi yllätyksekseni) pysyin ihan hyvin kärryillä aina kyselyosioon saakka, sitten alkoi kyselijöiden puhevauhti mennä yli hilseen. Samoin olen haastatellut tällä viikolla 4 "mummokandidaattia", ja kaksi näistä haastatteluista on käyty kokonaan saksaksi. Jostain muistin sopukoista tulee aina yllättäen uusia lauserakenteita ja ilmaisuja, jotka sitten sopivatkin kyseiseen tilanteeseen.
Mummokandidaatit meille on lähettänyt täkäläinen "vuokramummopalvelu", josta siis voi palkata perheeseen osa-aikaista lastenhoitoapua. Neljän haastattelun perusteella valinta alkaa olla selvä ja muutaman viikon päästä meillä on toivottavasti kerran viikossa täällä joku viihdyttämässä lapsia saksaksi. Sillä välin saamme nautia aitojen isovanhempien seurasta.
torstai 25. helmikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Stereot, televisio, navigaattori ja kevätretki
Viikonloppu kului vauhdikkaasti. Oltiin reilun viikon sairastamisen jäljiltä kaikki jo sen verran terveitä, että viikonlopusta tuli varsin toiminnallinen. En tiedä, oliko toimintaa sitten lopulta liikaa, kun kävimme aamulla hakemassa Otolle antibiootit korvatulehdusdiagnoosilla. No, toivottavasti tauti nyt lähtee. Täältä on viikonlopun aikana lähtenyt myös lumet, ja ulkona näyttää jo ihan keväiseltä.
Viikonlopun "mitä kotiin hankitaan" -listalla oli lauantaiaamuna ohjelmassa elektroniikkakauppa. Meillä ei toistaiseksi ole ollut täällä televisiota, joten se oli päälimmäisenä mielessä, kun ajelimme vesisateessa kohti kauppaa. Oton katsoessa Kung fu -pandaa (saksaksi) noin 100 tuuman plasmanäytöltä Jaska saikin valittua meille tv:n, yhdessä kävimme valitsemassa navigaattorin ja kun Jaska vielä lounaan aikana oli päättänyt päivittää stereolaitteistoamme, oli aamun ostosreissu varsin tehokas. Mutta: hankinnoista toistaiseksi vain uusi viritinvahvistin on täysin hyväksi havaittu. Navigaattori on yhä keittiönpöydällä laatikossaan (sitä tosin varmasti tarvitaan jatkossa) ja televisiosta voi nyt katsoa Puuha Peteä tai niitä kymmeniä ohjelmia, jotka tallensimme digiboksille Suomessa. Jostain kumman syystä tv ei suostu yhteistyöhön täkäläisen tv-signaalin kanssa, eli olemme edelleen yhtä onnellisen tietämättömiä olympialaisista kuin tähänkin saakka.
Lauantaina iltapäivällä sää alkoi seljetä ja lähdimme kartoittamaan lähiympäristöämme Oton pyöräillessä reippaasti. Ensimmäisen 300 metrin aikana kävimme 2 suht samansisältöistä keskustelua (käännettynä siltä osin, minkä keskusteluista ymmärsin:
Ohikulkija: Hei
Me: Hei
Ohikulkija: Oletteko te ne suomalaiset, jotka asutte siinä uudessa talossa Silbergassella?
Me: Juu, me olemme muuttaneet kolme viikkoa sitten tänne.
Ohikulkija: Voi miten hauska tavata, olemmekin nähneet teidän puuhailemassa pihallanne. Tapaamme varmasti pian uudelleen, hyvää viikonloppua!
Me: Hyvää viikonloppua.
En tiedä, ovatko ihmiset oikeasti nähneet meidät vaan pihalla vai näkeekö meille todella hyvin myös sisälle (meillä ei ole kyllä verhoja, myönnetään). Kivaa oli, kun tultiin juttelemaan, mutta kieltämättä verhojen hankkiminen nousi hieman korkeammalle prioriteettilistalla näiden kahden tapaamisen jälkeen.
Sunnuntaina aamu valkeni sääennusteen mukaisesti pilvettömän kirkkaana auringonpaisteena. Päätimme suunnata taidemuseon sijaan läheisille kukkuloille tutustumaan kotieläintarhaan ja maisemiin. Valinta oli loistava. Cobenzelin kotieläintila oli sekä Oton että Kertun mielestä huippupaikka.
Etenkin, kun eläimille sai ostaa kassalta myös eväspusseja. Lampaat ja vuohet olivat ruuasta aivan innoissaan ja myös siat, kanat, ankat, hanhet ja puput saivat osansa. Tänne mennään varmasti myös uudelleen.
Cobenzelilta matka jatkui vielä toiselle mäelle Kahlenbergille, jossa söimme lounasta ja ihailimme mäeltä Wieniin aukeavaa maisemaa. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, ettei ilman aurinkolaseja meinannut nähdä mitään ja paluumatkalla meillä kaikilla oli auringin punaamat posket.
Ilta kuluikin sitten internetin ihmemaassa, kun soittelimme sekä tulevista matkasuunnitelmista että tuleville vieraillemme. Elektroniikkapäivityksiin lisättiin iltapäivän perusteella yhdet kaiuttimet ja kunnon mikrofoni, perheen sisäiseltä taustahälinältä kun ei meinannut kuulla yhtään mitään.
Tänään, tai oikeammin jo viime yönä, arki alkoi sitten taas harmaampana. Oton korva oli yöllä tosi kipeä, joten nukkuminen jäi koko perheeltä aika vähiin. Toivottavasti tauti nyt lääkkeiden avulla talttuu. Oton nukahdettua sain soitettua 3 puhelua saksaksi: olemme hakeneet meille itävaltalaista varamummoa/lastenhoitajaa, joka tulisi käymään aluksi yhdeksi iltapäiväksi viikossa ja kunhan lasten kielitaito hieman karttuu, pidemmäksikin ajaksi. Nyt on sovittuna yksi haastattelu jo tälle päivälle ja kaksi huomiselle. Tällä kertaa haastattelijaa taitaa jännittää enemmän kuin mummokandidaatteja, mutta puhelinkeskusteluiden perusteella oppimiskäyräkin oli ihan kohtuullinen ja kolmas puhelu meni jo ihan siedettävästi. Tai ainakin vastapuoli totesi "kyllä saksaasi ihan hyvin ymmärtää". Toivotaan, että hän puhui totta.
Viikonlopun "mitä kotiin hankitaan" -listalla oli lauantaiaamuna ohjelmassa elektroniikkakauppa. Meillä ei toistaiseksi ole ollut täällä televisiota, joten se oli päälimmäisenä mielessä, kun ajelimme vesisateessa kohti kauppaa. Oton katsoessa Kung fu -pandaa (saksaksi) noin 100 tuuman plasmanäytöltä Jaska saikin valittua meille tv:n, yhdessä kävimme valitsemassa navigaattorin ja kun Jaska vielä lounaan aikana oli päättänyt päivittää stereolaitteistoamme, oli aamun ostosreissu varsin tehokas. Mutta: hankinnoista toistaiseksi vain uusi viritinvahvistin on täysin hyväksi havaittu. Navigaattori on yhä keittiönpöydällä laatikossaan (sitä tosin varmasti tarvitaan jatkossa) ja televisiosta voi nyt katsoa Puuha Peteä tai niitä kymmeniä ohjelmia, jotka tallensimme digiboksille Suomessa. Jostain kumman syystä tv ei suostu yhteistyöhön täkäläisen tv-signaalin kanssa, eli olemme edelleen yhtä onnellisen tietämättömiä olympialaisista kuin tähänkin saakka.
Lauantaina iltapäivällä sää alkoi seljetä ja lähdimme kartoittamaan lähiympäristöämme Oton pyöräillessä reippaasti. Ensimmäisen 300 metrin aikana kävimme 2 suht samansisältöistä keskustelua (käännettynä siltä osin, minkä keskusteluista ymmärsin:
Ohikulkija: Hei
Me: Hei
Ohikulkija: Oletteko te ne suomalaiset, jotka asutte siinä uudessa talossa Silbergassella?
Me: Juu, me olemme muuttaneet kolme viikkoa sitten tänne.
Ohikulkija: Voi miten hauska tavata, olemmekin nähneet teidän puuhailemassa pihallanne. Tapaamme varmasti pian uudelleen, hyvää viikonloppua!
Me: Hyvää viikonloppua.
En tiedä, ovatko ihmiset oikeasti nähneet meidät vaan pihalla vai näkeekö meille todella hyvin myös sisälle (meillä ei ole kyllä verhoja, myönnetään). Kivaa oli, kun tultiin juttelemaan, mutta kieltämättä verhojen hankkiminen nousi hieman korkeammalle prioriteettilistalla näiden kahden tapaamisen jälkeen.
Sunnuntaina aamu valkeni sääennusteen mukaisesti pilvettömän kirkkaana auringonpaisteena. Päätimme suunnata taidemuseon sijaan läheisille kukkuloille tutustumaan kotieläintarhaan ja maisemiin. Valinta oli loistava. Cobenzelin kotieläintila oli sekä Oton että Kertun mielestä huippupaikka.
Etenkin, kun eläimille sai ostaa kassalta myös eväspusseja. Lampaat ja vuohet olivat ruuasta aivan innoissaan ja myös siat, kanat, ankat, hanhet ja puput saivat osansa. Tänne mennään varmasti myös uudelleen.
Cobenzelilta matka jatkui vielä toiselle mäelle Kahlenbergille, jossa söimme lounasta ja ihailimme mäeltä Wieniin aukeavaa maisemaa. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, ettei ilman aurinkolaseja meinannut nähdä mitään ja paluumatkalla meillä kaikilla oli auringin punaamat posket.
Ilta kuluikin sitten internetin ihmemaassa, kun soittelimme sekä tulevista matkasuunnitelmista että tuleville vieraillemme. Elektroniikkapäivityksiin lisättiin iltapäivän perusteella yhdet kaiuttimet ja kunnon mikrofoni, perheen sisäiseltä taustahälinältä kun ei meinannut kuulla yhtään mitään.
Tänään, tai oikeammin jo viime yönä, arki alkoi sitten taas harmaampana. Oton korva oli yöllä tosi kipeä, joten nukkuminen jäi koko perheeltä aika vähiin. Toivottavasti tauti nyt lääkkeiden avulla talttuu. Oton nukahdettua sain soitettua 3 puhelua saksaksi: olemme hakeneet meille itävaltalaista varamummoa/lastenhoitajaa, joka tulisi käymään aluksi yhdeksi iltapäiväksi viikossa ja kunhan lasten kielitaito hieman karttuu, pidemmäksikin ajaksi. Nyt on sovittuna yksi haastattelu jo tälle päivälle ja kaksi huomiselle. Tällä kertaa haastattelijaa taitaa jännittää enemmän kuin mummokandidaatteja, mutta puhelinkeskusteluiden perusteella oppimiskäyräkin oli ihan kohtuullinen ja kolmas puhelu meni jo ihan siedettävästi. Tai ainakin vastapuoli totesi "kyllä saksaasi ihan hyvin ymmärtää". Toivotaan, että hän puhui totta.
torstai 18. helmikuuta 2010
Hyvä päivä
Tänään on ollut hyvä päivä, en tosin tiedä miten hyvin iltasirkus vielä tulee päättymään, mutta fiilistelen yhä iltapäivän ja illan tunnelmissa. Päivä on ollut myös hyvä opetus siitä, että joskus pieni pakottaminen on paikallaan, jotta jotain uutta tulee tehtyä ja kokeiltua.
Aamupäivä meni perusrataa puistossa ja s-bahn-radan reunalla. Päiväunien jälkeen oli taas torstaiseen tapaan luvassa Suomi-koulua, tällä viikolla ohjelmassa oli luistelua. Se edellämainittu vastentahtoisuus liittyikin juuri luistelemaanlähtöön. Suomi-koulun ohjelma alkaa torstaisin klo 16, ja koska koulu (ja tällä kertaa myös luistinrata) sijaitsevat suht toisella puolella kaupunkia, joudun herättelemään Ottoa päiväunilta noin puoli tuntia normaalia aikaisemmin. Ja tänäänhän se ei sopinut, ei kerta kaikkiaan.
Sain Oton lopulta kammettua ylös ja ulos viinirypäleiden voimalla, ja lopulta matka sujui niin joutuin, että olimme paikalla jo 15 minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa. Otto ei aluksi ollut kovinkaan innostunut luisteluajatuksesta, mutta rohkeus kasvoi odotellessa. Asiaa helpotti selvästi myös se, että minullakin oli luistimet mukana (edellisestä luistelukerrasta olikin sitten kulunut reilut kuusi vuotta). Pääsimme sisään ja saimme Otolle vuokraluistimet. Ne olivat hienot mustat miesten kaunoluistimet. Otolla on periaatteessa kyllä myös omat hokkarit, mutta aikaisemman kokeilun perusteella huomasin niiden yhä olevan liian isot.
Ensimmäiset tutustumiskierrokset mentiin niin, että Otto "luisteli" edellä ja minä pidin kiinni kainaloista. Tässä muodostelmassa väsyy luisteluttajalta sekä kädet että selkä. Onneksi luisteluradalla oli myös "luistelupingviinejä", pieniä jalaksilla olevia luistelutukia, joita pystyi työntämään edellään. Otto luisteli pingviinin kanssa noin kymmenen minuuttia ja: tasapaino löytyi, jonka jälkeen ukko pysyi oikein hyvin pystyssä ilman apuvälineitä ja töpötti tasaisesti eteenpäin luistimillaan. Pienet horjahdukset ja pyllähdyksetkään eivät jarruttaneet intoa, vaan eteenpäin mentiin.
Jaskakin pääsi luistelukentälle vähän viiden jälkeen, eikä ollut uskoa silmiään. Otto on siis käynyt luistelemassa Suomessa yhden kerran, ja sillä kertaa meno on ollut kuuleman mukaan varsin haparoivaa. Nyt Otto luisteli (kaakaotauko mukaan lukien) lähes 2 tuntia. Paluumatkalla auton takapenkillä vallitsi kieltämättä aika uninen tunnelma, mutta uudelleen mennään aivan varmasti, jos ensi viikolla ei tule kaatamalla vettä.
Kotona hyvä meno jatkui. Otto syötti Kertulle iltapuuron, josta molemmat olivat silminnähden innoissaan.
Iltasatua kuunteli tänään hyvin raukea nuorimies, toivottavasti myös uni tulee pian. Kerttu esittää kyllä melko kovia protestiääniä, mutta olen havainnut Oton unenlahjat tässä suhteessa melko hyviksi: Ottoa ei esim. öiseen aikaan juurikaan haittaa, jos sisko huutaa vieressä ja on Otto parina iltana myös nukahtanut Kertun vielä huudellessa. Toivottavasti myös Kertun nukahtamislahjat paranevat, nyt iltarauhoitteluun kuluu aikaa ihan kohtuullisen tai jopa kohtuuttoman paljon.
Aamupäivä meni perusrataa puistossa ja s-bahn-radan reunalla. Päiväunien jälkeen oli taas torstaiseen tapaan luvassa Suomi-koulua, tällä viikolla ohjelmassa oli luistelua. Se edellämainittu vastentahtoisuus liittyikin juuri luistelemaanlähtöön. Suomi-koulun ohjelma alkaa torstaisin klo 16, ja koska koulu (ja tällä kertaa myös luistinrata) sijaitsevat suht toisella puolella kaupunkia, joudun herättelemään Ottoa päiväunilta noin puoli tuntia normaalia aikaisemmin. Ja tänäänhän se ei sopinut, ei kerta kaikkiaan.
Sain Oton lopulta kammettua ylös ja ulos viinirypäleiden voimalla, ja lopulta matka sujui niin joutuin, että olimme paikalla jo 15 minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa. Otto ei aluksi ollut kovinkaan innostunut luisteluajatuksesta, mutta rohkeus kasvoi odotellessa. Asiaa helpotti selvästi myös se, että minullakin oli luistimet mukana (edellisestä luistelukerrasta olikin sitten kulunut reilut kuusi vuotta). Pääsimme sisään ja saimme Otolle vuokraluistimet. Ne olivat hienot mustat miesten kaunoluistimet. Otolla on periaatteessa kyllä myös omat hokkarit, mutta aikaisemman kokeilun perusteella huomasin niiden yhä olevan liian isot.
Ensimmäiset tutustumiskierrokset mentiin niin, että Otto "luisteli" edellä ja minä pidin kiinni kainaloista. Tässä muodostelmassa väsyy luisteluttajalta sekä kädet että selkä. Onneksi luisteluradalla oli myös "luistelupingviinejä", pieniä jalaksilla olevia luistelutukia, joita pystyi työntämään edellään. Otto luisteli pingviinin kanssa noin kymmenen minuuttia ja: tasapaino löytyi, jonka jälkeen ukko pysyi oikein hyvin pystyssä ilman apuvälineitä ja töpötti tasaisesti eteenpäin luistimillaan. Pienet horjahdukset ja pyllähdyksetkään eivät jarruttaneet intoa, vaan eteenpäin mentiin.
Jaskakin pääsi luistelukentälle vähän viiden jälkeen, eikä ollut uskoa silmiään. Otto on siis käynyt luistelemassa Suomessa yhden kerran, ja sillä kertaa meno on ollut kuuleman mukaan varsin haparoivaa. Nyt Otto luisteli (kaakaotauko mukaan lukien) lähes 2 tuntia. Paluumatkalla auton takapenkillä vallitsi kieltämättä aika uninen tunnelma, mutta uudelleen mennään aivan varmasti, jos ensi viikolla ei tule kaatamalla vettä.
Kotona hyvä meno jatkui. Otto syötti Kertulle iltapuuron, josta molemmat olivat silminnähden innoissaan.
Iltasatua kuunteli tänään hyvin raukea nuorimies, toivottavasti myös uni tulee pian. Kerttu esittää kyllä melko kovia protestiääniä, mutta olen havainnut Oton unenlahjat tässä suhteessa melko hyviksi: Ottoa ei esim. öiseen aikaan juurikaan haittaa, jos sisko huutaa vieressä ja on Otto parina iltana myös nukahtanut Kertun vielä huudellessa. Toivottavasti myös Kertun nukahtamislahjat paranevat, nyt iltarauhoitteluun kuluu aikaa ihan kohtuullisen tai jopa kohtuuttoman paljon.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Sairas tuvassa
Osa viikonlopusta ja oikeastaan koko alkanut viikko on mennyt koko perheeltä flunssan parissa. On yskitty ja niistetty olan takaa. Lasten kanssa käytiin maanantaina tutustumassa myös paikallisiin lääkäripalveluihin, kun Oton hengitys rahisi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä melkoisesti. Lääkäri oli ihan mukava ja puhui hyvää englantia - eikä löytänyt lapsista mitään sen ihmeellisempää, onneksi.
Eilen rohjettiin illalla jo sen verran ratikkaretkelle, että käytiin Rathausilla katsomassa naamiaisasuisia luistelijoita sekä ilotulitusta. Oton suosikkeja olivat luistelevat susi ja kettu, meihin Jaskan kanssa teki vaikutuksen yksi sukellusasuinen luistelija, jolla oli räpylät luistintensa päällä!
Huomenna meillä olisi Oton kanssa mahdollisuus myös mennä luistelemaan, toivottavasti flunssainen olotila ei enää pahene vaan päästään testaamaan jää, ei tosin sinne raatihuoneelle tällä kertaa.
Tänään on ollut pitkästä aikaa nuoskakeli, ja taitelimme Oton kanssa takapihalle lumiukon. Lumi tosin sulaa nyt niin kovaa vauhtia, että ukko on kutistunut melkoisesti 4 tunnin aikana. Veikkaan, että Jaskan ja Oton Puistolaan rakentama ukko on tänä iltana huomattavasti paremmissa voimissa.
Pientä koti-ikävän poikasta on havaittavissa, etenkin Otolla ja myös minä kaipaan lunta. Toivottavasti pian käynnistyvä vierailusesonki korjaa tilannetta. Ensimmäisiä Suomen-vieraita odottelemme ensi viikolla. Toivottavasti sitten on vähän aurinkoisempi sääkin kuin mitä viime päivinä on ollut.
Eilen rohjettiin illalla jo sen verran ratikkaretkelle, että käytiin Rathausilla katsomassa naamiaisasuisia luistelijoita sekä ilotulitusta. Oton suosikkeja olivat luistelevat susi ja kettu, meihin Jaskan kanssa teki vaikutuksen yksi sukellusasuinen luistelija, jolla oli räpylät luistintensa päällä!
Huomenna meillä olisi Oton kanssa mahdollisuus myös mennä luistelemaan, toivottavasti flunssainen olotila ei enää pahene vaan päästään testaamaan jää, ei tosin sinne raatihuoneelle tällä kertaa.
Tänään on ollut pitkästä aikaa nuoskakeli, ja taitelimme Oton kanssa takapihalle lumiukon. Lumi tosin sulaa nyt niin kovaa vauhtia, että ukko on kutistunut melkoisesti 4 tunnin aikana. Veikkaan, että Jaskan ja Oton Puistolaan rakentama ukko on tänä iltana huomattavasti paremmissa voimissa.
Pientä koti-ikävän poikasta on havaittavissa, etenkin Otolla ja myös minä kaipaan lunta. Toivottavasti pian käynnistyvä vierailusesonki korjaa tilannetta. Ensimmäisiä Suomen-vieraita odottelemme ensi viikolla. Toivottavasti sitten on vähän aurinkoisempi sääkin kuin mitä viime päivinä on ollut.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Syntymäpäiväjuhlia ja karnevaalihumua
Viikko sujui vilkkaasti, torstaina kävimme tutustumassa Suomi-kouluuunkin, jossa juhlittiin naamiaisten merkeissä. Naamiaiset liittyvät täällä parhaillaan käynnissä olevaan karnevaalisesonkiin, joka ilmeisesti huipentuu laskiaistiistaina. Otto-koiralla oli kivaa, mutta vähän jännää.
Isommat lasten synttärijuhlat pidimme jo Suomessa ennen lähtöä, mutta vielä Wienissäkin toki vietettiin synttäreitä asiaankuuluvine kakkuineen ja vieraitakin oli.
Kerttu oli oikein otettu onnittelulaulusta ja muutenkin 1-vuotias alkaa osata jo monenmoista. Taputtaminen, vilkuttaminen ja koputtaminen (kop, kop -ääntelyn säestämänä) sujuvat hyvin. Myös puheen ymmärtäminen on lisääntynyt huimaa vauhtia. Omia sanoja Kertulla on vasta muutamia "ei" sujuu jo oikein ja tänä aamuna Kerrtu sanoi ihan selvästi "tiito" eli kiitos. Kyllä tämä tästä, myös ruoka maistuu jo paremmin ja itse syömistä harjoitellaan valtaisan sotkun säestyksellä.
Lauantaiaamuna kävin kampaajalla heti kahdeksan jälkeen. Hiukset lyhenivät ihan hyvin saksaksikin, mallissa on hieman toivomisen varaa, mutta se menee ehkä ylipäätään kampaajan vaihdon piikkiin. Kampaajalta jatkoimme sitten koko porukalla aamukahville ja "kauppahalliin". Asunnonkatsontaretkillä olimme jo nähneet pienehkön kauppahallin tai oikeammin pienten kiinteiden toritalojen keskittymän, jossa oli myös kalakauppa. Kahvila ja kalakauppa olivat molemmat hyviä ja aamuretke kruunasi saksalainen karnevaalibändi, joka purkautui bussistaan suoraan kahvilan edessä.
"Calforinia dreaming", Abba ynnä muut tutut tanssibiisit toimivat oikein hyvin torvisoittokunnan soittamina. Otto ja Kerttu olisivat kuunnelleet musiikkia vaikka kuinka kauan, mutta lähdimme kuitenkin suunnistamaan kaupan kautta kohti kotia. Riemuksemme bändi "seurasi" meitä ja saimme kuunnella soitantaa vielä toiseenkin otteeseen. Varsinainen paraati mieltä jäi tällä kertaa näkemättä, mutta ensi vuonna täytyy ehdottomasti mennä katsomaan.
Tänään meillä on suomalaisen laskiaisperinteen mukaan hernekeittoa ja iltapäivällä ainakin vähän mäenlaskua. Ollaan koko perhe jonkun verran flunssassa, joten pidemmät pulkkailuretket jäi tällä kertaa väliin, vaikka täällä lunta onkin (kuten perjantaina otetusta kuvasta näkee).
Isommat lasten synttärijuhlat pidimme jo Suomessa ennen lähtöä, mutta vielä Wienissäkin toki vietettiin synttäreitä asiaankuuluvine kakkuineen ja vieraitakin oli.
Kerttu oli oikein otettu onnittelulaulusta ja muutenkin 1-vuotias alkaa osata jo monenmoista. Taputtaminen, vilkuttaminen ja koputtaminen (kop, kop -ääntelyn säestämänä) sujuvat hyvin. Myös puheen ymmärtäminen on lisääntynyt huimaa vauhtia. Omia sanoja Kertulla on vasta muutamia "ei" sujuu jo oikein ja tänä aamuna Kerrtu sanoi ihan selvästi "tiito" eli kiitos. Kyllä tämä tästä, myös ruoka maistuu jo paremmin ja itse syömistä harjoitellaan valtaisan sotkun säestyksellä.
Lauantaiaamuna kävin kampaajalla heti kahdeksan jälkeen. Hiukset lyhenivät ihan hyvin saksaksikin, mallissa on hieman toivomisen varaa, mutta se menee ehkä ylipäätään kampaajan vaihdon piikkiin. Kampaajalta jatkoimme sitten koko porukalla aamukahville ja "kauppahalliin". Asunnonkatsontaretkillä olimme jo nähneet pienehkön kauppahallin tai oikeammin pienten kiinteiden toritalojen keskittymän, jossa oli myös kalakauppa. Kahvila ja kalakauppa olivat molemmat hyviä ja aamuretke kruunasi saksalainen karnevaalibändi, joka purkautui bussistaan suoraan kahvilan edessä.
"Calforinia dreaming", Abba ynnä muut tutut tanssibiisit toimivat oikein hyvin torvisoittokunnan soittamina. Otto ja Kerttu olisivat kuunnelleet musiikkia vaikka kuinka kauan, mutta lähdimme kuitenkin suunnistamaan kaupan kautta kohti kotia. Riemuksemme bändi "seurasi" meitä ja saimme kuunnella soitantaa vielä toiseenkin otteeseen. Varsinainen paraati mieltä jäi tällä kertaa näkemättä, mutta ensi vuonna täytyy ehdottomasti mennä katsomaan.
Tänään meillä on suomalaisen laskiaisperinteen mukaan hernekeittoa ja iltapäivällä ainakin vähän mäenlaskua. Ollaan koko perhe jonkun verran flunssassa, joten pidemmät pulkkailuretket jäi tällä kertaa väliin, vaikka täällä lunta onkin (kuten perjantaina otetusta kuvasta näkee).
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Fillarikausi alkoi
Pyöräilykausi alkoi tänään, kun polkaisin aamulla töihin. Löysin ostamamme pyöräilykartan avulla oikein hyvän reitin: 8,2 kilometrin työmatkalla on vain yksi stop-merkki ja kahdet liikennevalot. Ison osan matkaa on pyörätietä Tonavan varressa eli ilman risteävää liikennettä.
Suunnitelmani ajaa pitkin keskellä Tonavaa olevaa pitkää ulkoilusaarta Donauinseliä ei kuitenkaan toiminut, koska sinne kuuluisi kyltti "ei talvikunnossapitoa" - tiet olivat auraamatta ja jäiset. Tonavan rantaa menevä iso pyörätie oli sen sijaan hyvässä kunnossa ja sitä pitkin pääsi ajamaan ilman pelkoa liukkaudesta. En ole vielä laittanut nastarenkaita alle - ehkä pitäisi kun suolaus yllättäen loppuu ja sitten onkin ihan jäistä.
Liityin viime viikolla myös työpaikan alakerrassa olevaan (ylihintaiseen) kuntoklubiin, jossa kävin suihkussa. Jäsenyyteen toki sisältyisi kaiken maailman ohjatut tunnit, mutta minä taidan maksaa lähinnä suihkusta ja pukukopista. Tilat ovat kyllä erittäin siistit ja aamusaunaankin pääsee, lisäksi sijainti on ihanteellinen toimiston alakerrassa.
Ajomatka kesti 25 min, suihkun ja vaatteidenvaihdon kanssa n. 40 min eli menee ajallisesti ihan tasoihin metron kanssa. Huomenna tosin kun reitti on jo tuttu, voi muutaman minuutin nipistää - ja saa tietysti liikunnan kaupan päälle!
Tulisikohan tänä vuonna taas pitkästä aikaa ajettua yli 3000 km? Kauden alussa mittarilukema oli 2750.
Suunnitelmani ajaa pitkin keskellä Tonavaa olevaa pitkää ulkoilusaarta Donauinseliä ei kuitenkaan toiminut, koska sinne kuuluisi kyltti "ei talvikunnossapitoa" - tiet olivat auraamatta ja jäiset. Tonavan rantaa menevä iso pyörätie oli sen sijaan hyvässä kunnossa ja sitä pitkin pääsi ajamaan ilman pelkoa liukkaudesta. En ole vielä laittanut nastarenkaita alle - ehkä pitäisi kun suolaus yllättäen loppuu ja sitten onkin ihan jäistä.
Liityin viime viikolla myös työpaikan alakerrassa olevaan (ylihintaiseen) kuntoklubiin, jossa kävin suihkussa. Jäsenyyteen toki sisältyisi kaiken maailman ohjatut tunnit, mutta minä taidan maksaa lähinnä suihkusta ja pukukopista. Tilat ovat kyllä erittäin siistit ja aamusaunaankin pääsee, lisäksi sijainti on ihanteellinen toimiston alakerrassa.
Ajomatka kesti 25 min, suihkun ja vaatteidenvaihdon kanssa n. 40 min eli menee ajallisesti ihan tasoihin metron kanssa. Huomenna tosin kun reitti on jo tuttu, voi muutaman minuutin nipistää - ja saa tietysti liikunnan kaupan päälle!
Tulisikohan tänä vuonna taas pitkästä aikaa ajettua yli 3000 km? Kauden alussa mittarilukema oli 2750.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Yörauha
Jaska hävisi vedon. Otto simahti ensimmäisenä ja Kerttukin saatuaan lisää maitoa. Jaska sen sijaan muisti klo 11, että muuttoilmoitus maistraattiin oli tekemättä (+/- 7 päivää muutosta), joten sitä sitten täyttämään. Ensimmäinen yö sisarmajoituksessa meni muutamalla rauhoittelulla ja seuraava yö menikin sitten ilman iltasirkusta ja yörauha vallitsi klo 20.30-07. Tähän voisi tottua, mutta valitettavasti en vielä usko tämän olevan täysin pysyvää. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.
Viikko alkoi eilen aurinkoisella puistoilulla, ja pääsin jo pätemään paikallistuntemuksellanikin ja neuvoin muutamia hukassa olevia itävaltalaisia oikealle kadulle. Ihan tässä meidän lähellä on pienenpieni viinitarha, joka katkaisee yhden kadun. Ei pääse läpi, vaikka toisella puolella olevat autot näkyvätkin. Tätä nuo karttakädessäkulkijat ihmettelivät, mutta kierrettävä on. Ikävää myös meille siinä mielessä, että piskuinen viinitarha pidentää matkaa Hanna-Marin ja muiden leikkikavereiden luo noin 500m.
Tänään olikin sitten vuorossa ensimmäinen muskari. Samalla Otto pääsi ensimmäistä kertaa S-bahnin kyytiin. Oltiin liikkeellä ihan hyvissä ajoin ja hyvä niin, sillä olin arvioinut muskarin sijainnin väärään päähän katua ja Gentzgasse on pitkä. Bongasimme asemalta toisen suomalaisäidin lapsineen ja talsimme kuudestaan koko kadun. Otto käveli reippaasti samanikäisen Ainon matkustaessa seisomalaudalla. Otolla ei tosin ollut vaihtoehtoja, kun oltiin liikkeellä matkarattailla. Oikeista vaunuista on puhjennut rengas 4 kertaa täälläolon aikana, ja Jaska on nyt paikannut saman kumin 3 kertaa. Tämän illan ostoslistalla on uusi ulkorengas, joten toistaiseksi meillä on menopelinä matkarattaat.
Muskarissa oli melkoinen vilinä, paikalla taisi olla ainakin 14 äitiä lapsineen. Tila oli pieni ja kaikuisa, joten melu meinasi yltyä välillä lähes sietämättömäksi. Kivaa kuitenkin oli, kun oli seuraa ja tuttuja lauluja. Kerttu kummasteli touhua noin puolet ajasta, mutta lopputunnista tanssiminen ja taputtaminen oli jo tosi kivaa. Otto intoutui muskarin lopussa juoksemaan Hanna-Marin ja Ainon kanssa ja paluumatka uuden Aino-kaverin kanssa ratikassa uhkasi mennä jo aika hulvattomaksi. Mennään varmasti myös toisen kerran.
Täällä on tänään ihan superkylmää. Internetpakkasmittarin (meillä ei ole vielä sellaista tavallista) mukaan pakkasta on 2 astetta, mutta kova tuuli tekee säästä tosi hyisen. Untuvatakki on aivan oikea varustus, vaikka aluksi sen pitäminen yli -10 asteen lämpötilassa tuntuikin naurettavalta. Loppuviikoksikin on luvassa pakkasta, ainakin öisin, ja ehkä myös hieman lisää lunta. Talvi siis jatkuu täälläkin, vaikka kyllä tämä aika vähäluminen on tämän vuoden suomalaistalveen verrattuna.
Viikko alkoi eilen aurinkoisella puistoilulla, ja pääsin jo pätemään paikallistuntemuksellanikin ja neuvoin muutamia hukassa olevia itävaltalaisia oikealle kadulle. Ihan tässä meidän lähellä on pienenpieni viinitarha, joka katkaisee yhden kadun. Ei pääse läpi, vaikka toisella puolella olevat autot näkyvätkin. Tätä nuo karttakädessäkulkijat ihmettelivät, mutta kierrettävä on. Ikävää myös meille siinä mielessä, että piskuinen viinitarha pidentää matkaa Hanna-Marin ja muiden leikkikavereiden luo noin 500m.
Tänään olikin sitten vuorossa ensimmäinen muskari. Samalla Otto pääsi ensimmäistä kertaa S-bahnin kyytiin. Oltiin liikkeellä ihan hyvissä ajoin ja hyvä niin, sillä olin arvioinut muskarin sijainnin väärään päähän katua ja Gentzgasse on pitkä. Bongasimme asemalta toisen suomalaisäidin lapsineen ja talsimme kuudestaan koko kadun. Otto käveli reippaasti samanikäisen Ainon matkustaessa seisomalaudalla. Otolla ei tosin ollut vaihtoehtoja, kun oltiin liikkeellä matkarattailla. Oikeista vaunuista on puhjennut rengas 4 kertaa täälläolon aikana, ja Jaska on nyt paikannut saman kumin 3 kertaa. Tämän illan ostoslistalla on uusi ulkorengas, joten toistaiseksi meillä on menopelinä matkarattaat.
Muskarissa oli melkoinen vilinä, paikalla taisi olla ainakin 14 äitiä lapsineen. Tila oli pieni ja kaikuisa, joten melu meinasi yltyä välillä lähes sietämättömäksi. Kivaa kuitenkin oli, kun oli seuraa ja tuttuja lauluja. Kerttu kummasteli touhua noin puolet ajasta, mutta lopputunnista tanssiminen ja taputtaminen oli jo tosi kivaa. Otto intoutui muskarin lopussa juoksemaan Hanna-Marin ja Ainon kanssa ja paluumatka uuden Aino-kaverin kanssa ratikassa uhkasi mennä jo aika hulvattomaksi. Mennään varmasti myös toisen kerran.
Täällä on tänään ihan superkylmää. Internetpakkasmittarin (meillä ei ole vielä sellaista tavallista) mukaan pakkasta on 2 astetta, mutta kova tuuli tekee säästä tosi hyisen. Untuvatakki on aivan oikea varustus, vaikka aluksi sen pitäminen yli -10 asteen lämpötilassa tuntuikin naurettavalta. Loppuviikoksikin on luvassa pakkasta, ainakin öisin, ja ehkä myös hieman lisää lunta. Talvi siis jatkuu täälläkin, vaikka kyllä tämä aika vähäluminen on tämän vuoden suomalaistalveen verrattuna.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Iltasirkus
Tänään siirsimme Kertun pinnasängyn lasten makuuhuoneeseen. Siellä sisarusten pitäisi nyt nukkua vierekkäisissä sängyissä. Pitäisi kyllä, mutta kai tätä voi lähinnä kutsua iltasirkukseksi - laulua, tanssia, intiaanihuutoja ja kaikenlaista vauhdikasta elämää. Normaali-iltana Kerttu olisi nukkunut jo toista tuntia ja Ottokin hyvän tovin.
Ehkä minä nukahdan meistä ensimmäisenä tänään.
Ehkä minä nukahdan meistä ensimmäisenä tänään.
Turistit Wienissä, osa 1/xxxx
Perjantaina jatkoin ajoharjoittelua matkaamalla lasten kanssa iltapäivällä Ikeaan. Matka meni hyvin, hiihtolomaviikko todellakin rauhoitti liikenteen. Jaskakin löytyi parkkipaikalta ja suuntasimmekin koko porukka huonekalukauppaan. Aikaa kuluikin 3,5 tuntia ja saldoksi saatiin noin puolet listalla olleista asioista. Ja päätös, ettei pariin viikkoon mennä Ikean lähellekään.
Lauantaina kulutimme aamupäivän asentamalla osan perjantain ostoksista paikalleen. Lisäksi kasasin kaikki tyhjät pahvilaatikot olohuoneen yhteen nurkkaan, josta ne tähän mennessä ovat jo jatkaneet matkaansa terassille ja sieltä toivottavasti vielä tänään roskikseen. Jaska siivosi kellarin, joten nyt voi sinnekin viedä varastoitavaa tavaraa. Päiväunien jälkeen lähdimme ensimmäiselle viralliselle turistikierroksellemme Wienin keskustaan.
Otto oli innoissaan luvassa olevasta metromatkasta - etenkin kun metroasemalla pääsi ihailemaan sinne esille tuotuja höyryjunia. Lähin asemamme on siis yhdistetty metro-, s-bahn- ja pikajuna-asema, josta pääsisi esimerkiksi Zürihiin edulliseen 29 euron hintaan. Täytynee joskus kai kokeilla. Kertunkin silmät suurenivat (jos se nyt on mahdollista), kun metro lähi liikkeelle ja maisemat alkoivat vilistää ohi. Metrolinjamme on siinä mielessä varsin lastenvaunuystävällinen, että se kulkee hyvin lähellä maanpintaa.
Hyppäsimme pois Schwedenplatzilla ja lähdimme suuntaamaan kohti Zanoni&Zanonin jäätelökahvilaa. Jätski ensimmäisellä kaupunkikäynnillä oli tullut luvatuksi Otolle jo Suomessa. Herkuttelimme vilkkaassa kahvilassa Oton seuratessa silmä tarkkana mäkihyppylähetystä. Kerttu ja naapuripöydän suht samanikäinen pikkupoika olivat sen verran innoissaan toisensa näkemisestä, että saimme aikaiseksi myös lyhyen keskustelun viereisen seurueen kanssa.
Jäätelökahvilasta suuntasimme kohti Stephansdomplatzin hevosvankkuriasemaa. Lapset olivat molemmat innoissaan havosista ja päätimme, että kierros vankkureilla tehdään heti, kun sää hieman lämpiää. Matkalla kaupungin halki Kerttu innostui vielä muutamaankin otteeseen tanssahtelemaan vaunuissa katumuusikoiden soiton tahtiin. Kertusta on tullut ylipäätään kova tanssimaan eli heilumaan musiikin tahdissa. Yleensä se alkaa jo, kun joku sanoo sanan "tanssi".
Kotimatkalla poikkesimme vielä iltaruualle lähiravintolaamme, italialaiseen Isola Verdeen. Olimme paikalla melkein heti ravintolan auettua ja hyvä niin, meidän jälkeen sisään ei enää mahtunutkaan ilman pöytävarausta. Ruoka oli hyvää ja tunnelma mukava, joten korttelin päähän tulee suunnattua varmasti myös jatkossa. Otto ja Kerttu nauttivat kumpikin talon itsetehdystä spaghetista.
Sunnuntaina jatkoimme turistikierrostamme tutustumalla taas uuteen uimahalliin. Viime sunnuntaina kävimme lähihallissamme Döplingissä uimassa, mutta vesi oli kamalan kylmää. Sauna ei täällä sisälly normaaliin uintihintaan, joten olimme Kertun kanssa viime viikolla kohtalaisen jäässä uinnin jälkeen. Tällä kertaa testivuorossa oli Brigittenaun halli, jossa on sunnuntaisin lämminvesivuoro. Lisäksi ostin meille Kertun kanssa saunakortin ja saimmekin aikaiseksi melkoisen myrskyn löylykiulussa.
Uimahalli sinällään oli lähes identtinen Döplingin halliin nähden, mutta vesi oli kieltämättä lämpimämpää, mikä oli oikein hyvä. Saunassakin meni hyvin siihen saakka, kun päätin itse käydä ottamassa löylyt - olimmehan maksaneet oikeudesta saunaan 13e. Olin tyytyväinen, kun saunassa ei ollut muita ja sain rauhassa heittää vettä kiukaalle, joka tosin vastasi melko vaimeasti sihahdellen. Saunasta tultuani menin suihkuun, jonne minua hetken perästä seurasi kiukkuisesti papattava itävaltalaiseläkeläinen. En saanut papatuksesta ihan täysin tolkkua, mutta ymmärsin kuitenkin sen, että täti oli närkästynyt siitä, että äsken käyttämäni saunan lattialla oli vettä.
Täti johdatti minut oikein saunaan katsomaan, että siellä todellakin oli vettä. No toki, olinhan sitä juuri kiukaalle heittänyt. Ympärillä oli tässä vaiheessa arviolta 8 muutakin enemmän tai vähemmän eläkeikään ehtinyttä naista ihmettelemässä vettä saunan lauteilla ja lattialla. Viimein sain papatuksesta niin paljon tolkkua, että ymmärsin heittäneeni löylyä väärässä saunassa. Tämä oli automaattilöylysauna, jossa ei missään nimessä saa itse heittää vettä kiukaalle. Pyytelin anteeksi ja selitin olevani suomalainen sekä osaavani vain rajallisesti saksaa (saunan käyttöohjeet kun olivat saunan seinällä). Kuvittelin asian olevan jo selvä, mutta ohjeistus jatkui heti, kun palasin taas Kertun kanssa allasosastolta saunaan.
Samainen eläkeläistäti oli nyt jo kääntynyt henkilökunnan puoleen, kun olihan se vallan sietämätöntä, että sauna oli märkä. Satuin taas tässä kohtaa paikalle, ja nyt täti rupesi jo epäilemään sitäkin, että onko lasten tuominen saunaan nyt lainkaan sopivaa. Onneksi henkilökunnan edustajalla oli sen verran pelisilmää, että hän lupasi mennä kuivaamaan saunan pikimmiten ja totsi, että kukin voi varmasti tuoda lapsensa saunaan, jos niin haluaa. Sain kuitenkin vielä henkilökunnaltakin ohjeet löylynheittoon: sitä on syytä heittää siinä toisessa saunassa ja siinäkin vain kauhallinen kerrallaan. Minä kun olin kuulemma lapannut menemään koko kiulullisen (ei sentään, vain puolikkaan).
Tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että olin kyllä saanut ennakkovaroituksen täkäläisestä saunakulttuurista, mutta uskon sen ehkä vasta nyt, kun tuo tuli itse koettua. Ensi kerralla taidamme uida taas ilman saunaa...säästetään löylynheitto sitten ensi kesään.
Lauantaina kulutimme aamupäivän asentamalla osan perjantain ostoksista paikalleen. Lisäksi kasasin kaikki tyhjät pahvilaatikot olohuoneen yhteen nurkkaan, josta ne tähän mennessä ovat jo jatkaneet matkaansa terassille ja sieltä toivottavasti vielä tänään roskikseen. Jaska siivosi kellarin, joten nyt voi sinnekin viedä varastoitavaa tavaraa. Päiväunien jälkeen lähdimme ensimmäiselle viralliselle turistikierroksellemme Wienin keskustaan.
Otto oli innoissaan luvassa olevasta metromatkasta - etenkin kun metroasemalla pääsi ihailemaan sinne esille tuotuja höyryjunia. Lähin asemamme on siis yhdistetty metro-, s-bahn- ja pikajuna-asema, josta pääsisi esimerkiksi Zürihiin edulliseen 29 euron hintaan. Täytynee joskus kai kokeilla. Kertunkin silmät suurenivat (jos se nyt on mahdollista), kun metro lähi liikkeelle ja maisemat alkoivat vilistää ohi. Metrolinjamme on siinä mielessä varsin lastenvaunuystävällinen, että se kulkee hyvin lähellä maanpintaa.
Hyppäsimme pois Schwedenplatzilla ja lähdimme suuntaamaan kohti Zanoni&Zanonin jäätelökahvilaa. Jätski ensimmäisellä kaupunkikäynnillä oli tullut luvatuksi Otolle jo Suomessa. Herkuttelimme vilkkaassa kahvilassa Oton seuratessa silmä tarkkana mäkihyppylähetystä. Kerttu ja naapuripöydän suht samanikäinen pikkupoika olivat sen verran innoissaan toisensa näkemisestä, että saimme aikaiseksi myös lyhyen keskustelun viereisen seurueen kanssa.
Jäätelökahvilasta suuntasimme kohti Stephansdomplatzin hevosvankkuriasemaa. Lapset olivat molemmat innoissaan havosista ja päätimme, että kierros vankkureilla tehdään heti, kun sää hieman lämpiää. Matkalla kaupungin halki Kerttu innostui vielä muutamaankin otteeseen tanssahtelemaan vaunuissa katumuusikoiden soiton tahtiin. Kertusta on tullut ylipäätään kova tanssimaan eli heilumaan musiikin tahdissa. Yleensä se alkaa jo, kun joku sanoo sanan "tanssi".
Kotimatkalla poikkesimme vielä iltaruualle lähiravintolaamme, italialaiseen Isola Verdeen. Olimme paikalla melkein heti ravintolan auettua ja hyvä niin, meidän jälkeen sisään ei enää mahtunutkaan ilman pöytävarausta. Ruoka oli hyvää ja tunnelma mukava, joten korttelin päähän tulee suunnattua varmasti myös jatkossa. Otto ja Kerttu nauttivat kumpikin talon itsetehdystä spaghetista.
Sunnuntaina jatkoimme turistikierrostamme tutustumalla taas uuteen uimahalliin. Viime sunnuntaina kävimme lähihallissamme Döplingissä uimassa, mutta vesi oli kamalan kylmää. Sauna ei täällä sisälly normaaliin uintihintaan, joten olimme Kertun kanssa viime viikolla kohtalaisen jäässä uinnin jälkeen. Tällä kertaa testivuorossa oli Brigittenaun halli, jossa on sunnuntaisin lämminvesivuoro. Lisäksi ostin meille Kertun kanssa saunakortin ja saimmekin aikaiseksi melkoisen myrskyn löylykiulussa.
Uimahalli sinällään oli lähes identtinen Döplingin halliin nähden, mutta vesi oli kieltämättä lämpimämpää, mikä oli oikein hyvä. Saunassakin meni hyvin siihen saakka, kun päätin itse käydä ottamassa löylyt - olimmehan maksaneet oikeudesta saunaan 13e. Olin tyytyväinen, kun saunassa ei ollut muita ja sain rauhassa heittää vettä kiukaalle, joka tosin vastasi melko vaimeasti sihahdellen. Saunasta tultuani menin suihkuun, jonne minua hetken perästä seurasi kiukkuisesti papattava itävaltalaiseläkeläinen. En saanut papatuksesta ihan täysin tolkkua, mutta ymmärsin kuitenkin sen, että täti oli närkästynyt siitä, että äsken käyttämäni saunan lattialla oli vettä.
Täti johdatti minut oikein saunaan katsomaan, että siellä todellakin oli vettä. No toki, olinhan sitä juuri kiukaalle heittänyt. Ympärillä oli tässä vaiheessa arviolta 8 muutakin enemmän tai vähemmän eläkeikään ehtinyttä naista ihmettelemässä vettä saunan lauteilla ja lattialla. Viimein sain papatuksesta niin paljon tolkkua, että ymmärsin heittäneeni löylyä väärässä saunassa. Tämä oli automaattilöylysauna, jossa ei missään nimessä saa itse heittää vettä kiukaalle. Pyytelin anteeksi ja selitin olevani suomalainen sekä osaavani vain rajallisesti saksaa (saunan käyttöohjeet kun olivat saunan seinällä). Kuvittelin asian olevan jo selvä, mutta ohjeistus jatkui heti, kun palasin taas Kertun kanssa allasosastolta saunaan.
Samainen eläkeläistäti oli nyt jo kääntynyt henkilökunnan puoleen, kun olihan se vallan sietämätöntä, että sauna oli märkä. Satuin taas tässä kohtaa paikalle, ja nyt täti rupesi jo epäilemään sitäkin, että onko lasten tuominen saunaan nyt lainkaan sopivaa. Onneksi henkilökunnan edustajalla oli sen verran pelisilmää, että hän lupasi mennä kuivaamaan saunan pikimmiten ja totsi, että kukin voi varmasti tuoda lapsensa saunaan, jos niin haluaa. Sain kuitenkin vielä henkilökunnaltakin ohjeet löylynheittoon: sitä on syytä heittää siinä toisessa saunassa ja siinäkin vain kauhallinen kerrallaan. Minä kun olin kuulemma lapannut menemään koko kiulullisen (ei sentään, vain puolikkaan).
Tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että olin kyllä saanut ennakkovaroituksen täkäläisestä saunakulttuurista, mutta uskon sen ehkä vasta nyt, kun tuo tuli itse koettua. Ensi kerralla taidamme uida taas ilman saunaa...säästetään löylynheitto sitten ensi kesään.
torstai 4. helmikuuta 2010
Autolla Wienissä
Saimme "uuden" automme autokaupasta kotiin toissapäivänä. Merkki ja malli muistuttavat kovasti autoamme Suomessa, vain väri ja menoveden laatu ovat vaihtuneet. Toivottavasti tulevien kolmen vuoden aikana ei ole sellaisia pakkasia, että diesel jäätyy.
Jaska on ajellut jo jonkin verran ympäri Wieniä koeajoilla ja hakiessa autoa + tavaroita Ikeasta. Tänään oli sitten mun vuoroni aloittaa ajoharjoittelu. Ajoin auton vakuutusyhtiöön valokuvattavaksi, sillä täkäläisen vakuutuksen yli 24kk vanhoihin autoihin saa vain, jos autosta otetaan kuvat vakuutuksenottohetkellä. Ei voi sitten korjauttaa vakuutuksen piikkiin jo olemassa olevia ruhjeita. Liekö syynä ollut ajoharjoittelun kellonaika vaiko täällä tällä viikolla vietettävä talviloma, mutta liikenne oli varsin sujuvaa ja selvisin ajokokemuksestani varsin mallikkaasti. Silti ostoslistalla on kyllä tomtom tai joku muu navigointilaite pidempiä reissuja varten.
Jaska on ajellut jo jonkin verran ympäri Wieniä koeajoilla ja hakiessa autoa + tavaroita Ikeasta. Tänään oli sitten mun vuoroni aloittaa ajoharjoittelu. Ajoin auton vakuutusyhtiöön valokuvattavaksi, sillä täkäläisen vakuutuksen yli 24kk vanhoihin autoihin saa vain, jos autosta otetaan kuvat vakuutuksenottohetkellä. Ei voi sitten korjauttaa vakuutuksen piikkiin jo olemassa olevia ruhjeita. Liekö syynä ollut ajoharjoittelun kellonaika vaiko täällä tällä viikolla vietettävä talviloma, mutta liikenne oli varsin sujuvaa ja selvisin ajokokemuksestani varsin mallikkaasti. Silti ostoslistalla on kyllä tomtom tai joku muu navigointilaite pidempiä reissuja varten.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Hitaasti, mutta varmasti
Koitin laitta blogiin muutaman valokuvan - ja huomasin samalla, että ne kyllä kannattaisi liittää mukaan jo kirjoittaessa, muuten tulee vaikeaa. Josko minä tekniikan ihmelapsi(?) oppisin ottamaan kuvat kännykällä ja lisäämään saman tien verkkoon. Ehkä. Ehkä sitten, kun esimerkiksi saan joskus sen uuden puhelimen.
No, odotellessa voi aina mennä tyhjentämään ja järjestämään muutaman laatikon. Ilmanvaihdottomassa asunnossa pahvilaatikoiden säilyttäminen sisätiloissa pidempiä aikoja alkaa käydä asujien nenälle.
No, odotellessa voi aina mennä tyhjentämään ja järjestämään muutaman laatikon. Ilmanvaihdottomassa asunnossa pahvilaatikoiden säilyttäminen sisätiloissa pidempiä aikoja alkaa käydä asujien nenälle.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Uusi arki alkoi
Eilenaamulla alkoi uusi arki, kun Jaska lähti ensimmäistä kertaa uuteen työpaikkaansa. Otto oli aamulla aika harmissaan asiasta, ja kaipasi isää myös normaalia useammin päivän aikana. Muutenkin maanantai oli hieman takkuinen, kun jokainen asia oli hieman uudessa paikassa tai järjetsyksessä. Aamurutiiniin ei päästy myöskään siinä mielessä, että pesuhuoneessa (siinä keskimmäisessä) hääri koko aamun 2 putkimiestä ja onnistuneen pesukoneen hanaliitännän vaihdon jälkeen saatiin aikaiseksi hieman epäonnistuneempi pesukoneen testaus ja kaikki vedet olivat lattialla. Onneksi Jaska "korjasi" eli väänsi tiivisteen illalla kiinni.
Päivä parani iltaa kohden, puistossa meillä oli jo mukavaa eikä vaunujen rengaskaan hajonnut onneksi kuin vasta kotiportilla. Lapset nukkuivat hyvin ja sain purettua monta laatikollista tavaraa. Ilo on huomata, että täysiä laatikoita alkaa jo olla vähemmän kuin tyhjiä. Jaskan tultua töistä jatkoimme asennushommia leppoisassa tunnelmassa - Otto ja Kerttukin alkavat ilmeisesti jo tottua siihen, että koko ajan ruuvataan, portaan tai puretaan laatikoita. Tähtikirkkaan illan kunniaksi käytiin vielä ennen iltapuuroa läheisen viinitarhan laidalla ihailemassa tähtitaivasta ja kuuntelemassa kirkonkelloja ja lehtopöllöä, joista jälkimmäinen oli Otolle huomattavasti mieluisampaa.
Tiistaiaamu sujui jo maanantaita sutjakammin, vaikka yö jäikin hieman vähälle unelle (kiitos Kertun). Tänään suunnattiin toiseen puistoon, joka on jo saanut lisänimet "puolivälinpuisto" tai "lehtopöllöpuisto". Leikkipaikka siis sijaitsee aivan tuon tähtiretkipakkamme vieressä ja on kutakuinkin puolivälissä mäkeä maantieteellisille lähisukulaisillemme. Teija ja Hanna-Mari tulivatkin puistoseuraksi ja lapset innostuivat laskemaan pyllymäkeä oikein urakalla. Aurinko paistoi, mutta tuuli on aika viileä. Mäenlaskun jälkeen maistui vielä sisäleikki ja lounas ja vieraiden lähdettyä koko meidän porukalle uni. Lapset nukkuvat yhä ja olen sillä aikaa yrittänyt tutustua itävaltalaisiin kännykkäliittymiin. Siirtotyöläisten osuus näkyy (onneksi) siinä, että erilaisia edullisia paketteja myös ulkomaanpuheluihin on saatavilla, vielä kun löytäisi puhelimen, jonka tekstiviestinennakkosyöttöominaisuuksiin (!) kuuluisi suomenkielinen vaihtoehto.
Päivä parani iltaa kohden, puistossa meillä oli jo mukavaa eikä vaunujen rengaskaan hajonnut onneksi kuin vasta kotiportilla. Lapset nukkuivat hyvin ja sain purettua monta laatikollista tavaraa. Ilo on huomata, että täysiä laatikoita alkaa jo olla vähemmän kuin tyhjiä. Jaskan tultua töistä jatkoimme asennushommia leppoisassa tunnelmassa - Otto ja Kerttukin alkavat ilmeisesti jo tottua siihen, että koko ajan ruuvataan, portaan tai puretaan laatikoita. Tähtikirkkaan illan kunniaksi käytiin vielä ennen iltapuuroa läheisen viinitarhan laidalla ihailemassa tähtitaivasta ja kuuntelemassa kirkonkelloja ja lehtopöllöä, joista jälkimmäinen oli Otolle huomattavasti mieluisampaa.
Tiistaiaamu sujui jo maanantaita sutjakammin, vaikka yö jäikin hieman vähälle unelle (kiitos Kertun). Tänään suunnattiin toiseen puistoon, joka on jo saanut lisänimet "puolivälinpuisto" tai "lehtopöllöpuisto". Leikkipaikka siis sijaitsee aivan tuon tähtiretkipakkamme vieressä ja on kutakuinkin puolivälissä mäkeä maantieteellisille lähisukulaisillemme. Teija ja Hanna-Mari tulivatkin puistoseuraksi ja lapset innostuivat laskemaan pyllymäkeä oikein urakalla. Aurinko paistoi, mutta tuuli on aika viileä. Mäenlaskun jälkeen maistui vielä sisäleikki ja lounas ja vieraiden lähdettyä koko meidän porukalle uni. Lapset nukkuvat yhä ja olen sillä aikaa yrittänyt tutustua itävaltalaisiin kännykkäliittymiin. Siirtotyöläisten osuus näkyy (onneksi) siinä, että erilaisia edullisia paketteja myös ulkomaanpuheluihin on saatavilla, vielä kun löytäisi puhelimen, jonka tekstiviestinennakkosyöttöominaisuuksiin (!) kuuluisi suomenkielinen vaihtoehto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)