sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Parhaita Wienissä
Tällä hetkellä parhaita Wienissä ovat kaikki veteen liittyvät asiat, sillä kuuma on. Paikallisen meteorologian laitoksen mukaan ulkona on yhä nyt illalla 33.4 astetta. Ja samaa rataa jatketaan alkavallakin viikolla. Ensimmäisen lomaviikon suunnitelmissa on siis uimista, uimista ja uimista ja ehkä pari ilmastoitua museota - ensimmäinen on jo selvitetty huomisaamun varalle.
Viime viikon torstaina kohta Währingerstrassea pyöräillessäni iski kunnon haikeus siitä, että me olemme oikeasti täältä lähdössä. Totesin, että täällä on kyllä moni asia hyvin. Tässä puuskassa rupesin oikein listaamaan asioita, joiden suhteen on selvä näkemys, mikä on "Wienin parasta". Tällä hetkellä en osaa nimetä ainoatakaan Helsingin kahviloista parhaaksi, mutta samaan kysymykseen Wienistä vastaus tulee heti. Ja kyseessähän on subjektiivinen totuus ja varsin paljon Wienin pohjoisosiin rajoittunut kokemuspiiri, mutta tässäpä tätä listaa nyt sitten pukkaa.
Wienin paras:
Museo on Kunsthaus Wien. Olen hurahtanut Hundertwasseriin ja muutenkin täällä on ollut mainioita valokuvanäyttelyitä. Plussaa on sekin, että lapset viihtyvät hyvin talossa, jossa on "hassut lattiat". Hundertwasser ei pitänyt suorakulmasta, ja sen huomaa.
Kahvila on Orlando di Castello. Sopivan moderni, kumminkin rento ja aina hyvät leivonnaiset. ODC:n croissant on toiseksi paras, jonka olen Wienissä syönyt. Plussaa tälle kahvilalle tuo myös ilmainen W-lan, jota ei monessa itseään kunnioittavassa vanhassa wieniläiskahvilassa ole. Sitä paitsi, ODC:n kahvi ei ole liian vahvaa. Pakko nimittäin myöntää, että wieniläispaahto on usein liian vahvaa minulle ja olenkin kummastuttanut tarjoilijaa toisaalla pyytämällä kaksi kertaa lisää vettä jo "pidennettyyn" (verlängerte) kahviin. Uusi suosikki kahviloista on Himmelblau, jonka bongasin vasta nyt keväällä kymmenen minuutin pyörämatkan päässä kotoa. Onneksi tämä kahvila sijaitsee lähellä erästä toista Wienin huippupaikkaa, joten kahvilla tulee varmasti käytyä jatkossakin, vaikkei tämä keskustassa olekaan.
Voileipäbaari on keskustan Trzesniewski. Tässä paikassa on ehkä myös autettisin tunnelma, mitä olen Wienissä kokenut. Leivät ovat vitriinissä ja ainakin viisi valkoisiin kaapuihin pukeutunutta naista seisoo ojossa tiskin takana ottamassa tilausta vastaan. Aikailla ei voi ja olen nähnyt useamman kääntyvän hätääntyneenä (?) ulos. Täällä näkee myös melkoisen läpileikkauksen wieniläisiä, sillä samaan aikaan leipiään pikkupöydissä ovat olleet syömässä hienostorouvat ja asunnottomien lehden myyjät. Niin ja ne leivätkin ovat vielä hyviä.
Sushiravintola on Hanil. Tämä löytyi niin sattumalta kuin vain olla ja voi, eikä ole pettänyt koskaan. Vaikkei tästä kaupungista oikein muuten kalaa saakaan, niin sushiravintoloita on paljon.
Ja kun nyt ruokalinjalla ollaan, niin jatketaan jäätelöstä. Parasta jätskiä saa keskustassa Tuchlaubenilta ja kotikulmilla Salvolta. Ja tästä, kuten kunnon wieniläisperheessä kuulemma kuuluukin, on meilläkin jokaisella (tai ainakin myös Jaskalla ja Otolla) oma mielipiteemme. Tuchlaubenilla viehättää hyvän jäätelön lisäksi tunnelma. Listalla on myös aika eksoottisia makuja kuten rahka-taateli, joka muuten on hyvää! Huonoa jäätelöä saa Wienissä jäätelöbaarista harvoin, joten en yleensä harmittele, vaikka mentäisiin jonnekin muuallekin.
Paras tori on Kutchkermarkt tuossa naapurikaupunginosassa. Valikoimaltaan tämä ei todellakaan ole Wienin laajin, mutta jotenkin juuri täällä tulee aina tunne siitä, että on ihanaa hankkia hedelmät ja vihannekset suoraan torilta! Naschmarktilla taas on eittämättä Wienin laajin valikoima, joten jos jotain erikoisempaa on hakusessa, suunta on selvä.
Aikaisemmin tuli jo mainittua, että Wienin toiseksi paras croissant on Orlando di Castellolla. No, se paras on leipomo Stumfin. Myös tämän leipomon leivät ja sämpylät ovat yksinkertaisesti parhaita. Ja on niitä kyllä syötykin.
Ympäri kaupunkia kulkiessa myös kulkuvälineistä ja niiden hyvyydestä on syntynyt selvä mielikuva. Tunnettuahan on, että wieniläiset viihtyvät autoissaan, mutta omalla listallani tuo kulkupeli on häntäpään huippuna. Wienin sisällä yksityisautoa nopeammin liikkuu melkein millä tahansa muulla kulkuneuvolla, jopa jalan tietyissä tapauksissa! Paras tapa liikkua Wienissä on polkupyörä. Varsinkin silloin, jos on yksin liikenteessä ja reitti ei kulje pelkästään autojen seassa. Autoilijat eivät nimittäin oikein välitä pyöräilijöistä, mikä taas tuli aamulla todistettua: ajoin 39,5km/h vauhtia alas mäkeä nopeusrajoituksen ollessa 40km/h ja jokaisen autoilijan oli ihan pakko päästä ohitseni. Myös julkiset liikennevälineet ovat edullinen, nopea ja helppo tapa liikkua. Esimerkiksi Helsinkiin verrattuna vuoroväli on ihan toista luokkaa, lauantai-iltana kymmenen jälkeen raitiovaunua saa odottaa yleensä noin 5 minuuttia, jos sitäkään. Toinen loistava asia julkisessa liikenteessä on todella toimivat poikittaisyhteydet. Reitti meiltä eläintarhaan ei kulje keskustan kautta vaan suoraan "laitakaupunkia" pitkin - eikä matkaan edes sisälly yhtään vaihtoa!
Ostoksilla juoksemista olen harrastanut täällä ehkä vähemmän kuin mikä olisi ollut järkevää, mutta aika on kulunut hyvin näinkin ja rahaakin on kenties säästynyt. Harvalukuisista ostoskäynneistä huolimatta lempivaatekauppa on kuitenkin löytynyt ja se on Neubauer. Kuluneen kahden vuoden aikana olen ostanut vaatteeni pääasiassa täältä, mutta vaikka Wienissä on kymmeniä mahtavan näköisiä kenkäkauppoja, luotan tässä asiassa Zioon Helsingissä.
Lastenvaateihanuuksia löytyy mm. Jacadilta, mutta kauppa on kallis, enkä raaski sijoittaa isoja summia sellaiseen, joka varmasti käy pieneksi. Siksipä olenkin ostostellut täällä vain silloin, kun ikkunassa loistaa Sale-kyltti (ale onkin sitten yleensä puolet). Toisaalta todella hyviä löytöjä on tullut tehtyä myös Jacobilta, joka on keskittynyt pelkästään lastenvaatteiden kierrättämiseen.
Edellä mainituista suosikkipaikoista huolimatta yksi kauppa Wienissä on aivan vertaansa vailla. Jos aika ja taidot vaan riittäisivät, olisin ommellut kaikki vaatteet itse Kiraffenlandin kankaista, sillä valinnanvarasta ei tässä pikkuriikkisessä kangaspuodissa tule pulaa.
Lasten kanssa ostoksilla parasta on Q19-kauppakeskuksen pallomeri. Perjantai-iltapäivisin lapset saa jättää kahdeksi tunniksi kahden euron korvauksella riehumaan valvotusti pallomereen ja mennä itse haalimaan alakerran Sparista kaikki viikonloppuna tarvittava ruoka. Meidän kaupparetkista tuli suorastaan juhlaa tänä keväänä kun molemmat lapset ylittivät vaaditun kolmen vuoden ikärajan.
Onhan noita. Mukavia paikkoja. Lasten kanssa on ollut kivaa niin monessa leikkipuistossa, etten ainakaan minä osaa nimetä suosikkiani. Kivaa on ollut myös eläintarhassa, Haus des Meeresissä ja monessa muussa museossa, maauimaloissa ja uimahalleissa. Maauimaloista suosikki on Krapfenwaldl, jonne suunnattaneen myös tulevalla viikolla mikäli sää pysyy ennusteen mukaisena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti