perjantai 13. heinäkuuta 2012

Hyvä elämä

"Jaskan elämä ei kyl ole hyvää", totesi Kerttu aamulla. "Miksei?", kysyin. "No kun se joutuu lähtemään tuonne ulos sateeseen."

Täällä on siis pitkästä aikaa sadepäivä, mutta siitä huolimatta elämä on oikeastaan hyvää. Olohuoneessa raikaa hevi, kun Otto ja Elias musisoivat Hevisauruksen tahtiin. Tytöt maalaavat.

Muutenkin kesälomamme on tähän asti ollut mitä mainioin. Jo viime syksynä tein päätöksen, etten ota kesäkurssia. Viimekesäinen kokemus opinnoista iltaisin, viikonloppuisin, laivamatkalla ja jopa mökillä oli sen verran voimia vaativa, että päätin mieluummin suorittaa parin jakson aikana tuplakurssit lasten ollessa tarhassa. Päätös oli oikea, ja olemme saaneet viettää kesälomaa päivät pitkät ja pakkaus- ja siivoistyöt sujuvat iltapuhteina. Ensi viikolla voi olla sitten vähän hektisempää, mutta onneksi senkin jälkeen on lomaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti