maanantai 2. heinäkuuta 2012
Ensimmäinen lomapäivä
Tänään oli lasten ensimmäinen kesälomapäivä. Aamu alkoi iloisilla leikeillä ja jatkui retkellä Haus der Musikiin. Tai alun perin olin viemässä lapsia vahingossa Mozarthausiin, koska sellainenkin Wienistä löytyy. Onneksi tämä virhe selvisi ennen pääsylippujen ostoa, sillä seuraksi lähteneet Irina ja pojat olivat jo siellä oikeassa museossa. Haus der Musik oli oikein mukava, joskin hieman isommille kävijöille suunnattu museo, jossa oli myös ilmastointi. Parituntinen kului vauhdikkaasti musiikin maailmassa, kunnes nälkä ajoi meidät ulos talosta - ja McDonald'siin.
Lapset keksivät viikonloppuna, että kotona on kiva juosta ympäriinsä märät harsoliinat päässä "moottoripyöräkypärinä". Näitä kypäriä on sitten käytetty myös ulkona torjumassa liikaa kuumuutta ja oikein hyvin toimivat. Tänään kotimatkalla olivat käytössä kypärien city-versiot eli läpimärät hellehatut ja ilmastoimattomassa raitiovaunussa kaikki viilennys tuli tarpeeseen siitä huolimatta että matkalaiset päättivät ottaa nokoset.
Kotiovella törmäsimme pahvilaatikkovuoreen, kun jo kolmas naapurimme oli muuttamassa pois. Edelliset kaksi ovat lähteneet kahden edellisen viikon aikana. Kun omakin muuttomme on aika lähelle ei liene ihme, että iltapäivän leikeissä muuttivat jo Playmobil-nuketkin; ensin olohuoneesta lasten makuuhuoneeseen ja sitten vielä illemmalla leikkihuoneeseen. Leikki taukosi vain "jo perinteisen" uimareissun ajaksi: olemme käyneet ahkerasti hoitamassa talonmiehen velvollisuuksiamme ja kastelleet uutta nurmikkoa lähes päivittäin, mutta samalla myös käyneet uimassa. Uimisessa on myös se hyvä puoli, että sen jälkeen maittaa ruoka, eikä tuutulaulujakaan ole lapsille tarvinnut kovin myöhään laulella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti