perjantai 6. toukokuuta 2011

Tonni täynnä

Tällä viikolla tapahtui merkittävä asia asettumisessamme uuteen sosiaaliseen verkostoon: meidät kutsuttiin itävaltalaisen perheen (Oton ja Kertun tarhakaveri) kesämökille kylään. Kyllähän nyt muiden suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa on pidetty yhtä jo jonkin aikaa, mutta että itävaltalaisen perheen kesäpaikkaan!

Olimme tänään Kasperin synttäreillä. Oikein mukavat kekkerit - nautimme tapaksia ja kirahvikakkua auringonpaisteessa isäntäväen sekä Irinan serkun perheen kanssa. Illalla pyöräilimme kaupungin läpi kotiin, lapset peräkärryssä. Olimme pukeneet Kertulle ja Otolle yöpuvut valmiiksi päälle sillä ajatuksella, että nukahtaisivat matkalla. Mitä vielä. Kun päästiin kotiin, Kertun kommentti selvitti asian: "Puhuttiin niin paljon, että tuli ihan jaloista hiki."

Nyt on ensimmäinen 1000 km täynnä, mittarilukema tänään 5987 km. Viikonlopuksi on luvassa aurinkoa, joten taidetaan lähteä pyöräilemään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti