Hopeaa tuli!

Jos on oma koti kullan kallis, niin olkoon sitten vuokrakämppä hopeaa. Ainakin osoite on Silbergasse. Ja tällä kertaa hopea ei ole häpeä, vaan saimme sen minkä saatavilla olleista vaihtoehdoista halusimmekin. Huh, yksi vaihe takanapäin.

Asunnonetsintää Wienissä

Suuntasimme jälleen tiistai-iltana Jaskan ja Kertun kanssa asunnonetsintämatkalle Wieniin, Otto jäi jo ”totuttuun” tapaan Keravalle hoitoon. Kone oli tupaten täynnä, ja Kertun viihdyttäminen oli edellisestä reissusta kuluneiden viikkojen aikana selvästi vaikeutunut. Olin todella kiitollinen pienestä koostani, sillä mahduimme yllättävän sujuvasti istumaan ja touhuamaan Kertun kanssa samalla lentokonepenkillä. ;)

Perillä ajelimme taksillä hotellille, joka tällä kertaa sijaitsi 19. kaupunginosassa. Taksikuski ilmeisesti hieman ihmetteli valintaamme, sillä keskustaa ohittaessamme hän eritoten painotti ”tiedättehän, Wienin keskusta on TUOLLA”. Itävallassa oli pyhä, joka käytännössä tarkoitti sitä, että aivan kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni. Jaskan ensimmäinen ruuanhankintareissu tuotti vesiperän, mutta onneksi toisella löytyy kulman takaa tuttu ja turvallinen – ja aukioleva – McDonald’s.

Aamulla herättiin suht virkeinä jo kuuden aikaan. Oltiin saatu kiristettyä asunnonetsintäkierroksen alku jo kello kahdeksaksi. Tämä siksi, että Kertulle järjestyi päivähoito klo 8-10 ja tuo aika piti hyödyntää mahdollisimman hyvin. Vettä satoi suht kaatamalla, joten veimme Kertun taksilla hoitoon ja kävelimme sitten ensimmäiselle asunnolle. Kämppä oli sama, jota käytiin katsomassa jo aikaisemmallakin reissulla. Asunto vaikutti edelleen eihan mukavalta ja päivälle saatiin hyvä aloitustaso – jos parempaa ei löydy, olemme löytäneet kotimme 3 vuodeksi.

Kiersimme keskiviikkoaamupäivän aikana kaikenkaikkiaan 7 tai 8 kämppää, josita osa oli hyviä, mutta huonossa paikassa, osa outoja hyvässä paikassa ja osa jotain siltä väliltä. Kävimme myös upouudessa kerrostalon alakerta-asunnossa, jossa ei ehkä ollut mitään kovin persoonallista, mutta kämppä tuntui selkeine pohjineen ja varasto- pyörävarasto-, autotalli-, ja vaunuvarastotiloineen ihanan toimivalta. Puhumattakaan siitä, että omalle (aidatulle) pihalle oli käynti suoraan talon portin vierestä. Saimme kierroksen päätökseen puolen päivän maissa ja teimme itävaltalaisen yhteyshenkilömme kanssa yhteenvedon ja suunnitelman seuraavan päivän kohteista. Listalle toivottiin vielä muutamaa uuttakin kämpää, mikä onneksi myös onnistui.

Iltapäivällä Jaska suuntasi tulevalle työpaikalleen ja me lähdimme Kertun kanssa tutustumaan siestan jälkeen ympäristöön. Upouusi asunto oli keskiviikon kierroksen ehdottomasti paras anti, joten kävelimme kierroksen sen lähiympäristössä. Saldona oli leikkipuisto, pari kahvilaa, pesula, suutari – ja kuohuviinitila. Ympäristö vaikutti oikein mukavalta, jopa jatkuvassa tihkusateessa. Jatkoimme matkaa vielä parin kaupan kautta keskustaan. Jaskakin pääsi toimistolta pois ihan hyvissä ajoin, joten avattiin joulukausi Glüchwienilla Raatihuoneen joulumarkkinoilla ja suunnattin takaisin hotellin tienoille syömään. Illan tunnelmaan sopivassa viinituvassa Grinzigissä oli sekä elaävää kitaramusiikkia että suomalaisia (ilmeisesti opiskelijoita). Kerttu nautti olostaa koko baarin puolivirallisena keskipisteenä ja käyttäytyi erinomaisesti.

Torstaiaamun kierros aloitettiin vähän enne yhdeksää viemällä nukkuva Kerttu taas hoitoon. Hoitopaikasta jatkoimme Jaskan kanssa kävellen uusintakatselmukselle edellispäivän ”voittaja-asunnosta”. Jaska oli vielä yön aikna tehnyt tarkastuslistaa, joka käytiin läpi. Lisäksi mittailtiin ja otettiin kuvia, uusi asunto vaikutti edelleen mukavalta. Aamupäivän aikana käytiin vielä katsomassa 2 uutta kohdetta ja yksi edellispäivän parhaista, mutta mikään ei yltänyt uuden kerrostaloasunnon tasolle, joten kerroimme välittäjälle haluavamme ensisijaisesti vuokrata sen. Pidimme vielä strategiapalaverin hotellilla ennen kuin lähdimme hakemaan Kertun hoidosta.

Kun valinta oli tehty, halusimme edetä mahdollisimman nopeasti ja sovimme, että käymme vielä allekirjoittamassa kirjallisen tarjouksen illalla matkalla lentokentälle. Itävallassa kun vuokraussysteemi toimii jotakuinkin siten, että sama asunto voi olla usealla välittäjällä samaan aikaan ja ensimmäisenä kirjallisen vuokraamistarjouksen tehnyt on sitten vahvimmilla myös saada asunnon, tai ainakin tarjouksen yhyväksynnän jälkeen päästään tekemään vuokrasopimusta.

Kulutimme vielä torstai-iltapäivän kiertelemällä ympäri toivottavasti uutta asuinaluettamme ennen kuin hyppäsimme taksiin ja kohti lentokenttää. Tortasin aurinkokin vaihtui samalla minuutilla vesisateeksi, joten kotiinlähtö oli hyvin ajoitettu. Matkalla käyttiin vielä allekirjoittamassa kirjallinen tarjous, joka myös faksattiin samoin tein välittäjälle.

Kentällä tuli hieman lisäkäkintää, kun kone oli reilun tunnin myöhässä. Kotimatka tosin sujui odotettuakin paremmin, sillä Kerttu nukahti syliin jo ennen nousua ja nukkui tyhjähkössä koneessa omalla paikallaan, omassa kaukalossaan koko kotimatkan.
Reissun jälkeen ihmettelimme, ettei ottanut yhtään niin koville kuin mitä olimme etukäteen arvelleet. Toisaalta takana olivat kaikki ne tunnit tietokoneen hakukoneiden parissa, joten tiesimme nähneemme 19. kaupunginosan tämänhetkisen tarjonnan jotakuinkin kokonaan. Nyt vain odotellaan, meneekö vuokratarjous läpi.

Taas Wieniin lähdössä

Asuntojen etsiminen on viime viikon ollut päällimmäinen asia. Hakukoneita on käyty läpi, välittäjältä Wienistä on saatu ehdotuksia ja lisätietoja ja jonkinlaista pisteytystä on tehty. Nyt on excelissä 10 osoitteen lista, jotka lähdemme paikan päälle katsomaan alkavalla viikolla.

Asunnonhaussa tuli juostua myös päin seinää: edellisessä kirjoituksessa kehuin omatoimisuuttamme, kun olimme kyselleet osoitteita ja lisätietoja mukaviksi arvioimistamme asunnoista. Virhe. Meidän olisi pitänyt olla yhteydessä omaan välittäjäämme, joka on yhteydessä toiseen välittäjään saadakseen tiedot. Pahimmassa tapauksessa kuulemma saattaisimme joutua maksamaan välitysmaksuja useammalle välittäjälle, jos emme etene tätä tietä. Vähän tämä haiskahti aiheettomalta pelottelulta ja vedätykseltä, sillä relocation-agenttimme on moneen kertaan korostanut olevansa välittäjästä riippumaton ja välittäjän kanssa me emme ole mitään sopimusta tehneet. Ottivatpa kuitenkin kierroksia moisesta. Tästä opin ainakin sen, että itävaltalaisessa välittäjäsysteemissä välittäjä tekee sopimuksen ostajan kanssa. Sitten hän välittää kenen tahansa ilmoittamia asuntoja ja saa lopulta osuutensa ostajan maksamasta välityspalkkiosta. Suomessahan homma on täysin päinvastainen.

Tämä myrsky tasaantui lähes yhtä nopeasti kuin nousikin. Se latisti vähäksi aikaa myös meidän asunnonhakufiiliksiämme, mutta tällä hetkellä tuntuu, että meillä on ihan hyvä lista vaihtoehtoja katsastettavana - toivottavasti totuus vastaa esittelytekstejä ja meillä on pian uusi koti tiedossa.

Vuokrausta ja vuokrausta

Taloa vuokrataan ja taloa vuokrataan. Saksaksi tämä varmasti voitaisiin ilmaista jotenkin tarkemmin "mieten und vermieten", mutta suomeksi vain vuokrataan. Tänään olemme saaneet tarjouksen ensimmäiseltä potentiaaliselta vuokralaiselta nykyiseen kotiimme ja toisaalta lähetin juuri parikymmentä lisätietokyselyä wieniläisille välittäjille. Ehkäpä tässä sitten kohta ollaan sekä vuokralaisia että vuokranantajia.

Asuntosurffausta

Parin viimepäivän aikana olemme tutustuneet itävältalaisiin kodinhakukoneisiin.
Hakukonesurffaus on osin salapoliisityötä: sama asunto voi olla samassa hakukoneessa 1-7 kertaa, koska samalla asunnolla voi olla 1-7 eri välittäjää samanaikaisesti. Olen istunut iltaisin koneen ääressä vertailemassa olohuoneen ikkunasta näkyvää maisemaa...onko tämä nyt sama kuin edellinen vai naapuri tai ihan muu?

Tarjontaa tuntuu onneksi olevan melko monipuolisessti senkin jälkeen kun (oletetut) päällekäisyydet on saanut suodatettua pois. Ja ainakin netissä olevien kuvien ja kuvausten perusteella muutama asunto tuntuisi ihan muuttokelpoiselta. Todellisuus paljastuu viimeistään joulukuun asunnonvuokrausmatkalla.

Inventaario

Muuttamisessa on se hyvä puoli, että se pakottaa analysoimaan kaiken nurkkiin kertyneen tavaran. Toistaiseksi olen tyhjentänyt kaappeja pikkuhiljaa, tahti varmaankin kiihtyy tammikuuta kohden. Poisto-osastolle kuuluu myös joitain huonekaluja: olemme vihdoin päättäneet luopua suurehkoista kaiuttimistamme ja samaa tietä ovat menossa kenties myös työpöytä ja keittiön ruokapöytä.

Vastaavasti ostoslistaakin on kertynyt. Wienissä on onneksi Ikea, josta löytänemme aikanaan lisätäydennystä kalusteisiin. Lasten vaatevarastoa sen sijaan täydennetään kuumeisesti jo täällä Suomessa. Vierailu wieniläispuistoon osoitti, että säänkestävät ulkovaatteet ovat todellakin pohjoismainen keksintö: paikalliset tytöt leikkivät puistoissa farkkumekoissa ja valkoisissa sukkahousuissa. Lokakuussa. Eikä niillä ollut edes hanskoja.

Tutustumassa Wieniin

Vietimme Jaskan ja Kertun kanssa työntäyteiset kolme päivää Wienissä. Keskiviikon iltalento oli hyvä valinta, ehdimme majoittautumaan mukavasti ennen torstain ja perjantain kaupunkikierroksia.

Jaskan työpaikka oli järjestänyt meille ulkomaalaisten muuttoihin erikoistuneen oppaan, jonka kanssa ajelimme torstaiaamupäivän ympäri sateista Wieniä. Tutustuimme kolmeen erityyppiseen asuntoon ja samalla kolmeen asuinalueeseen. Näkemistämme asunnoista mikään ei toistaiseksi kolahtanut, mutta asuinalueista pääsimme heti yhteisymmärrykseen: toispuoljokkee eli alueille 21 tai 22 ei meitä kiinnosta lähteä. Nuo osat ovat uusinta Wieniä, pääasiassa 1960-luvun jälkeen pelloille rakennettua lähiötä, jonka katukuvassa tuntuivat vuorottelevan asuinalueet, pienteollisuus ja valtavat kauppakeskukset. Meillä on alkamassa ainutkertainen jakso kun asumme vanhassa eurooppalaisessa kaupungissa, joten tuntuu luontevammalta etsiytyä myös vähän vanhemmalle alueelle. Niinpä alkuperäinen ajatuksemme alueista 18 tai 19 vahvistui. Siellä näytti olevan selvästi tiheämmässä myös leipomoita, ravintoloita, kauppoja, kahviloita ja siellä täällä hyvinhoidettuja isoja puistoalueita leikkipaikkoineen.



Aamupäivän opastetun kierroksen jälkeen kävimme pikalounaalla hotellin lähellä olevassa kulmakonditoriassa, jonka jälkeen Jaska suuntasi tulevalle toimistolleen muutamaan tapaamiseen. Tyttöjen parin tunnin ostoskierros typistyi yhteen kauppaan, sillä syystä tai toisesta Visa ei pelittänyt, eikä into/energia riittänyt onnen kokeilemiseen useammassa putiikissa (myöhemmin se onneksi toimi taas). Niinpä kävimme Kertun kanssa huilimassa hotellilla ennen kuin menimme Jaskaa toimistolle vastaan. Illalla oltiin kaikki aivan poikki kaikesta uudesta päivän aikana tulleesta tiedosta ja englannin, saksan ja suomen sekamelskasta. Ilo on kuitenkin huomata, että koulusaksa taipuu melkein 10 vuoden tauonkin jälkeen ainakin lähes kaikkiin arkitilanteisiin.

Perjantaina sää oli edellispäivää selkeämpi ja suosi hyvin omatoimista kaupunkikiertelyämme. Agendalla oli lähempi tututuminen Luoteis-Wienin kaupunginosiin ja Wienin julkiseen liikenteeseen. Ajelimme ensin ratikalla 16. kaupunginosan turkkilaiskorttelien läpi ylös kukkuloiden juureen, josta selvästi alkoi hienompi osa 16. aluetta - jopa niin hieno, että päätimme jatkaa suosiolla pohjoisen suuntaan. Kävimme vielä aamupäivän aikana 17. ja 18. kaupunginosissa, joista molemmista löytyi mukavannäköisiä katuja. Samalla koetimme paikallistaa lähikauppojen, -leipomoiden ja -leikkipuistojen sijainnin sekä julkisen liikenteen
palvelut. Leikkipuistot tuntuvat Wienissä olevan paljolti suurempien puistojen osina, kävelimme Pötzleinsdorfer Schlossparkissa ja Türkenschatsparkissa, jotka molemmat vaikuttivat uudenkin retken arvoisilta.

Türkenschatsparkissa oli myös pieni ja täpötäysi ravintola, jossa söimme lounasta. Samalla tuli pieni saksan oppitunti: jos tarjolla on jotain mitä et täysin ymmärrä, voi lounaslautasella kalan ja perunasalaatin sijaan olla paistettua pappilan hätävaraa ja luumuhilloa. Ilmeisestikin Keisarin herkku (Kaiser jotain) nimellä kulkeva annos oli kyllä hyvää, mutta suomalaiseen makuun ehkä hitusen makeaa lounasruokaa.

Lounaan jälkeen matkasimme lähes suorinta reittiä takaisin hotellille oikomaan jalkojamme. Kerttukin oli onnellinen päästessään vähäksi aikaa pois rattaista lattialle ryömimään. Mustat renkaat tytön silmien ympärillä valitettavasti tummenevat, ei tämä kieltämättä ole ollut mikään lasten unelmaloma...

Lepotauon jälkeen vuorossa oli 19. kaupunginosa. Ilmeisestikin Wieniä ennen ympäröineistä kylistä koostuva kaupungin pohjoisosa sai toistaiseksi korkeimmat arviot perheen sisäisesä arvoasteikossa. Vanhat kyläkeskukset tuovat 19. osaan mukavaa kotoisuutta. Lepotauon aikana tehty pikahaku Oikotien itävaltalaisversiolla kertoi, että 19. kaupunginosaan rakennetaan myös uusia asuntoja, joten tarjonta on ehkä hieman muita kaupunginosia monipuolisempaa. Parin tunnin vaelteluun kuluikin sitten loput perjantain päivänvalosta sekä lähes kaikki jäljellä ollut energia. Kaupunginosakierroksen lopuksi suuntasimme kylään tulevien maantieteellisten
lähisukulaistemme luokse ja saimme vielä aimoannoksen käytännön kokemuksia Wienissä asumisesta ja etenkin sinne muuttamisesta.

Lauantaiaamuna olikin sitten aika pakata matkalaukut ja valmistautua kotimatkaan. "Jo
perinteeksi" kolmen päivän reissumme aikana muodostuneen aamukävelyn pääkohteet olivat vielä jätskikioski (kyllä, se on auki klo 8 lauantaiaamuna) ja karttakauppa, josta Jaska osti vielä muutaman Wienin kartan aikaisempien jatkoksi. Lentokentältä löysimme vielä Otolle pienoiskokoisen wieniläisratikan, joka oli varsin mieluinen tuliainen.

Jalat olivat reissun jäljiltä kipeät vielä sunnuntaiaamunakin, mutta kaikenkaikkiaan kannatti käydä. Monet asiat tulivat aiempaa konkreettisemmiksi ja ennen muuttoa hoidettavien asioiden lista piteni roimasti. Onneksi tässä on vielä jokunen kuukausi aikaa hoitaa asiat kuntoon.

Ymmärrettävää tekstiä!

Sain vastauksen toiseen viikonloppuna kirjoittamistani saksankielisistä viesteistä. Vastaus myös koski asiaa, josta olin alunperin kirjoittanut. Sain toivoa siitä, että kirjallinen viestintä voi olla mahdollista saksaksi.

Viestin sisältökin oli toiveita herättävä - pyyntöämme saada itävaltalainen "varamummo" ei ainakaan tyrmätty heti alkuunsa jollain "kiitos yhteydenotostanne, valitettavasti meillä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tarjota teille..." -yleishöpinällä. Palataan asiaan tammikuussa.

Tästä se lähtee

Kokosin itseni ja kirjoitin viimein ensimmäisen sähköpostini saksaksi sitten opiskeluaikojen. Jaskan oikolukuapu oli kyllä tarpeen, mutta olin itsekin ylpeä muutamasta muistamastani lauserakenteesta.

Perustamiskokous

Kävimme Tiinan kanssa sateisella iltakävelyllä ja pidimme samalla blogimme perustamiskokouksen. Nimikin syntyi aika helposti: Alppitorvi tulee olemaan perheemme virallinen pää-äänenkannattaja tulevien Itävallan vuosien aikana.