maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Vuodenvaihde kului leppoisasti. Otimme varaslähdön kaupungille jo perjantaina, ja kävimme katsastamassa Boteron näyttelyn. Näyttelyn jälkeen kävimme Oton kanssa vielä nopeasti aleostoksilla ja äidin vaatekaappi täydentyi kahdella pojan valitsemalla vaatekappaleella. Kylmästä säästä huolimatta väkeä oli liikkeellä runsaasti, jouluinen rauha oli selvästi vaihtumassa uudenvuoden turistipaljouteen.

Uudenvuodenaatto valkeni kauniina, aurinkoisena ja rauhallisena, aamulenkin ensimmäisellä puolikkaalla näin jopa 3 muuta ihmistä Döplingin mäillä. Hyvä sää ja edellisenä päivänä havaittu väkimäärä sai meidät muuttamaan suunnitelmia ja lähdimme iltapäivällä keskustan sijaan Klosterneuburgiin luistelemaan. Valinta oli mainio! Luistelun jälkeen rakentelimme kotona tortilloja joulupukin tuoman uuden runokirjan "Pastapolkka ja mangotango, ruokaloruja" innoittamana. Tittamari Marttisen runot ovat mainoita! Iltaruuan jälkeen suuntasimme vielä ylös mäelle ihailemaan alkuillan ilotulituksia. Otto tykkäsi kovasti, mutta Kerttu tahtoi pian kotiin. Noin tunnin retken jälkeen lapset ilmoittivat itse haluavansa nukkumaan.

Uusi vuosi alkoi aiven eri säässä kuin edellinen loppui, joten oli mukava suunnata Virpin ja Jeromen takuuvarmalle brunssille. Siellä sitten hurahtikin koko päivä hyvän ruuan ja mahtavan seuran parissa. Päätteeksi hyvälle päivälle huomasin, ettei kouluni vielä alakaan vaan saan nauttia rauhassa tämän viikon lasten kanssa lomailusta. Tänään suuntana on taas luistelurata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti