Suolavettä

Maaliskuu ja siten neljäsosa vuodesta on lopussa. Vaikka viime viikolla renkaat pyörivät ensimmäistä kertaa yli sadan kilometrin matkan, on mittarilukema edelleen varsin alhainen 5400 km - vuonna 2011 ajettu siis vasta 460 km. Huhtikuussa on näytön paikka.

Viime viikolla Erkki oli meillä vieraana. Viikon ohjelmassa oli retkiä mm. eläintarhaan, Kahlenbergille ja Hengl-Haselbrunnerin ravintolaan. Pääohjelmanumero oli tietysti leikkiminen lasten kanssa sisällä ja ulkona. Ulkoleikit luonnistuivatkin, sillä viikko oli jo varsin keväinen. Pensaisiin tuli lehti ja krookukset kukkivat pihalla.

--

Ruotsin länsirannikolla Göteborgista pohjoiseen sijaitsee Tjörnin saari. Saari on sikäli tuttu, että vuosia sitten teimme Tiinan ja Hennan kanssa päiväretken Skärhamniin. Kun nyt satuin olemaan Västkustenilla, lähdin tänään Tjörnille iltaretkelle.

Päädyin summanmutikassa Klädesholmenin kalastajakylään. Wienin kohinan jälkeen olin äkisti tullut paikkaan, joka kohisi täysin eri tavalla: meri, aallot, veneet, lokit, kevät. Olin varustautunut hyvin, eväänäni oli Stenungsundin torilta ostettu paperipussillinen vastakeitettyjä katkarapuja ja pieni purkillinen aiolia, valkosipulimajoneesia. Istuin rantakalliolla ja aurinko paistoi. Katkaravut olivat juuri niin hyviä kuin niiden Pohjanmeren rannalla kuuluukin.

Syötyäni ravut kävelin kylää ristiin rastiin. Kissat loikoilivat auringossa, jossain savustettiin tuoksusta päätelleen kalaa. Vesi oli kirkasta, laiturit narisivat ja meri tuoksui. Päädyin Salt & Sill -ravintolan ovelle. Se oli yllättäen auki, joten astuin sisään kysyen pöytää. "Valitettavasti ravintola on kiinni, olemme tänään avoinna vain tilausporukalle." Pieni pettymys vaihtui nopeasti helpotukseksi: "Käy istumaan, eiköhän jotain keksitä." Ja kyllä keksittiinkin: rapeaa ja ohutta juuri ja juuri kohonnutta näkkileipää, uunissa paistettua kampelaa juuressoseen ja sitruskastikkeen kanssa, lämmintä suklaakakkua ja mangosorbettia, lasillinen valkoviiniä, ja maisema - ikkunapöytä muutaman metrin päässä rantaviivasta, lasin takana juhla-asuiset haahkakoiraat piirittämässä naaraita keväthuumassaan, ranta-aitat ja kalastajaveneet. Herkistyin peräti näin haikeaksi:


Haahkan sukellus
suolaiseen ja salaiseen
vedenalaiseen.
Miten olin kaivannut
tätä vierasta paikkaa!


Päässäni kartta,
siihen lisäsin rastin:
tänne uudestaan.
Palatessa kuitenkaan
en taida käyttää siltaa.


Paluumatkalla ajoin vielä katsomaan veneitä Henånin kylään, jossa on Najadin veneveistämö. Näyttelysatamassa kellui 32-50-jalkaisia. Näyttivät upeilta hämärässäkin. Viereisessä kylässä on muuten Hallberg-Rassy, että ehkä sitten sinne ensi kerralla.

Kesärenkaat alle

Fillariin on nyt vaihdettu kesärenkaat. Kylläpä on sileää kyytiä nastoilla jurnuttamisen jälkeen. Pyörätiet alkaa olla harjattu ja olosuhteet niiltä osin kunnossa. Pakkasaamujen jälkeen huomiseksi on luvattu aamulla +5 ja iltapäivällä +15, joten luvassa on kevään ensimmäinen vapaaehtoisesti pidennetty työmatka Praterin metsän ja Alte Donaun rantareitin kautta.

Kilometrejä tarvitaankin: tammikuu 160, helmikuu 70 ja maaliskuu tähän mennessä 60 km. Vielä on kolmeen tonniin matkaa!

Hiihtoloma Serfauksessa

Viime viikon vietimme hiihtäen Tirolissa, Serfauksen kylässä ja rinteissä.


Hiihtolomamme sai tosin hidastetun lähdön, sillä perjantaina töistä tullessani Otto oli aika kovassa kuumeessa. Lauantaina lämpöä oli jo yli 40 astetta ja hengitystiheydeksikin laskettiin yli 40 minuutissa. Tästä huolestuneina soitimme lääkäripuhelimeen, ja noin tunnin kuluttua lääkäri tuli kotiin. Otossa ei todettu mitään erityistä, joten hoidoksi määrättiin vain kuumelääkettä, juomaa ja lepoa. Tälle palvelulle annan erinomaisen arvosanan - oli paljon miellyttävämpää odotella omaa vuoroa kotisohvalla kuin lähteä päivystysjonoon velton lapsen kanssa. Varsinkin, kun lääkäri oli (normi-itävaltalaisista poiketen) erittäin ystävällinen, rauhallinen ja selitti huolellisesti etukäteen mitä oli tekemässä. Otto osoittautui jälleen yhteistyökykyiseksi lääkärien kanssa.

Maanantaina lumisade hiihtokohteessa oli päättynyt, samoin Oton kuume laskenut, ja niinpä pääsimme matkaan. Viiden tunnin ajon jälkeen pääsimme perille. Siellä meitä odottivat Heli, Petri, Alma ja Aaro, joiden kanssa jaoimme oikein mukavan loma-asunnon.

Hiihtoviikko jakaantui aamu- ja iltapäivävuoroihin, eli aina kaksi aikuista oli rinteessä ja kaksi lasten kanssa rinteessä tai muualla. Lunta ei ollut enää paljoa, mutta kuitenkin riittävästi, sillä kylän lastenrinteessä pääsi vielä harjoittelemaan ja kylään pääsi laskemaan. Siinä missä kylässä lämpötila oli iltapäivisin toistakymmentä astetta, ylhäällä oli päivisinkin pakkasta ja mahtavat olosuhteet hiihtämiseen.

Serfaus osoittautui hyväksi hiihtokohteeksi lapsiperheille: sekä kylässä että ylhäällä oli lapsille hyvät hiihtoalueet. Varsinkin ylhäällä oleva alue kymmenine liukumattohisseineen, leikkipuistoineen, ravintoloineen ja alppimaisemineen oli erinomainen. Myös aikuisille riitti laskettavaa.

Evästauolla

Ylhäällä oli sekä hyvät lastenrinteet että maisemat

Paikalliseen tapaan lasten hiihto-opetus aloitetaan välittömästi pujotteluradalla

Rinnehirmut Otto ja Alma

Mitä suomalainen tekee iltapäivällä hissien sammuttua kun hiihtointoa on vielä jäljellä? Kävelee ylös sukset jalassa.

Kerttukin kokeili laskettelua, mutta keinu vei vielä voiton.

Suosikkirinteen Pezidin laella

Onnellisesti kotona hiihtoloman jälkeen

Synttärikarnevaalit

Juhlista on jo vierähtänyt tovi, mutta helmikuun loppupuolella pidettiin meillä mukavat tuplasynttärinaamiaiset. Täälläpäin maailmaa koko helmikuu - tai tarkemmin otettuna laskiasiaika - on yhtä karnevaalia kuin Suomessa vappuna ikään, joten teema sopi ajankohtaan oivallisesti.





Pienille eläimille, vapyyreille, prinsseille ja prinsessoille oli ohjelmanumerona aarteenetsintää. Tarkemmin kadoksissa olivat aarrearkun 7 avainta, joiden löydyttyä arkusta paljastui jokaiselle etsijälle pieni yllätys.







Ja tietenkin juhlissa myös leikittiin ja syötiin kakkua. Kivaa oli!