Juhannusviikonloppu Salzkammergutissa

Itävallassa ei juhannusta juhlita, mutta myöhäisen pääsiäisen vuoksi keskikesän juhlaviikonloppu oli täälläkin kansallinen vapaa: katolinen "Corpus Christi" tai "Fronleichnam" on 60 päivää pääsiäisen jälkeen ja osui tänä vuonna juhannusviikon torstaiksi. Niinpä otin perjantain töistä vapaaksi ja lähdimme keskiviikkoiltapäivänä ajelemaan Salzkammergutiin, Hallstattiin.

Salzkammergut on vuoristoinen järvialue Salzburgin kaakkoispuolella. Se on saanut nimensä alueella olleista suolakaivoksista, ja on erittäin suosittu matkakohde upeiden maisemiensa vuoksi. Senpä vuoksi mekin sinne suuntasimme, mutta valitettavasti sää ei meitä tässä suosinut: keskiviikkoiltana päästyämme hotelliin alkoi sataa ja pilvet pysyttelivät alhaalla sunnuntaihin asti, jolloin lähdimme kotiin. Emme päässeet katselemaan etäälle, mutta lähimaisemissakin oli ihmettelemistä.

Torstaiaamupäivän vietimme Hallstattissa. Kylä on kuuluisa Fronleichnam-perinteestään, jossa koko kylä lähtee ajelemaan koristelluilla veneillä Hallstätter See -järvelle viettämään messua. Tänä vuonna tuulisen sääennusteen vuoksi tapahtuma oli siirretty Hallstatin torille, minkä vuoksi pääsimme seuraamaan toimitusta lähietäisyydeltä. Pienellä aukiolla pidetty tilaisuus oli musiikkinumeroineen ehdottomasti paras uskonnollinen juhannusjuhla, johon olen koskaan osallistunut.

Kertun uimalaituri

Sen jälkeen, kun Kerttu oli pudonnut laiturilta järveen ja minä onkinut hänet ylös, söimme lounaan ja lähdimme Bad Ischlin kylpylään. Valinta oli oikea, sillä iltapäiväksi kehittyi kunnon ukkonen kaatosateineen. Hyytävästä sateesta oli mukava nauttia kylpylän 34-asteisessa ulkoaltaassa. Juhannuksen kunniaksi maksoimme itsemme kipeäksi pääsystä saunaosastolle, joka lukemattomine sääntöineen, meditoivine saunojineen ja saunomissuoritusta mittaavine tiimalaseineen oli jälleen pettymys. Voi kun sauna olisi vain sauna, eikä jotain erityistä suorittamista tai muuta ihmeellistä. Kävimme syömässä maailman suolaisimmat pitsat - tässä kylässä ei nimittäin suolaa tarvitse säästellä.

Perjantaina nousimme Hallstatista ylös mäelle, jossa toimii edelleen maailman vanhin suolakaivos. Kaivoksesta on löydetty muinaisia suolankaivajia muumioituneena, ja kaivoksen arvioidaan olleen käytössä jo 7000 vuotta. Toisen arvion mukaan kiveen varastoitunutta suolaa (vanha merenpohja) riittää vielä 3000 vuodeksi. Kaivosmenetelmät ovat kehittyneet louhinnasta nykyisinkin käytössä olevaan poraus/liuotus-prosessiin ja Hallstatista johtaakin maailman vanhin putkilinja Bad Ischlin suolatehtaalle. Tiina ja Otto kävivät kaivoksessa sisällä, me Kertun kanssa 4 vuoden ikärajasta johtuen kävimme pienellä patikkaretkellä. Kerttu nukkui kantorepussa ja minä hikoilin. Edellisen päivän ja yön sateiden jälkeen vettä lorisi kaikkialla. Käveltyämme alas Hallstattiin, menimme koko porukka majatalon saunaan. Silloin alkoi sade, joka jatkui koko yön.

Menossa suolakaivokseen

Autiotuvassa oli juokseva vesi

Päiväunikampaus

Lauantaina lähdimme vielä ylemmäs, Dachsteinin ylängölle. Dachsteinissahan kävimme hiihtämässä maaliskuussa 2010, nyt lähestyimme kuuluisaa jäätikköä toiselta puolelta. Kertun kanssa kävimme ylhäällä yli 2000 metrissä tekemässä pari lumipalloa (lunta oli vain paikoitellen) ja näimme Dachsteinin huipun vilaukselta. Sitten tuli taas tiheä pilvi, joka peitti maiseman. Pissavahingon jälkeen Kertulle ei löytynyt enää kuivia sukkahousuja, joten kylmyyden vuoksi lähdimme takaisin alaspäin näkemättä kuuluisaa maisemaa Hallstätter Seelle. Lämpötila ylhäällä oli iltapäivällä +0,5 astetta - eli selvästi plussalla kuten juhannuksena kuuluu. Puolivälissä rinnettä hissiasemalla oli muutama mielenkiintoinen luola, joista jääluolassa vierailimme kaikki ja ollessamme Kertun kanssa ylhäällä Tiina ja Otto vierailivat myös mammuttiluolassa.

Hallstatt Dachsteinin rinteeltä kuvattuna

Sunnuntaina oli kotiinpaluun aika. Ajoimme vielä Wolfgangseen kautta siinä toivossa, että pilvipeite olisi ollut ohuempi, ja olisimme päässeet ajamaan hammasratasjunalla Schafbergille. Turha toivo.

Siinä mielessä sää suosi, että sateet ajoittuivat kylpyläiltapäivään sekä ilta- ja yöaikaan. Vuoristomaisemien katselu jäi kuitenkin odottamaan seuraavaa kertaa.

Jalkapallokoulu, osa "pelin häviäminen"

Viime päivinä, kun olen tullut töistä kotiin, Otto on ensimmäisenä kysynyt, voitaisiinko pelata jalkapalloa. No niinhän sitä on sitten pelattu joka ilta takapihalla. Maalit on tehty leikkiämpäreistä ja hiekkalapioista, ja siinä sitten hyökkäillään ja torjutaan vuorotellen. Mukava on ollut pelata ja Otolle on pienen iltahikoilun jälkeen maistunut uni hyvin iltasella.

Oton vasurista lähtee jo varsin hyviä laukauksia, mutta tänään oli Oton vuoro hävitä. Osasin aavistella seurauksia, mutta päätin silti aloittaa häviämisen jalon taidon opettamisen. Tappion mahdollisuus ei ilmeisesti ollut mitenkään liittynyt jalkapalloon Oton mielessä, sillä huutamisen, pallon viskomisen sekä isän ja siskon tönimisen jälkeen pettynyt pelaaja itki varttitunnin takapihalla 2-1 tappion kärsineenä.

Tulimme sisälle iltapuurolle, joka ei sitten sekään häviäjälle maistunut. Sen sijaan Otto halusi mennä askartelemaan. Ja mitä sitten syntyikään: isälle omistettu palkinto, jossa itse paperista leikattu numero ykkönen oli ihan itse liimattu toiselle paperille ja väritetty. Tämä voittajan kunniakirja vieläpä toimitettiin yöpöydälleni. Olin ylpeä, otettu ja liikuttunut: miten hienosti Otto itse käänsi tappion pettymyksen rehelliseksi onnitteluksi - ja minä olin juuri saanut palkinnon jalkapallo-ottelusta ensimmäistä kertaa elämässäni.

Suomi-koulun kevätjuhla ja -retki

Suomi-koulun lukuvuosi loppui kevätjuhlaan torstaina.

Tänään suomikoululaisia kokoontui vielä Cobenzelin kotieläintilalle aamupäiväretkelle. Kävelimme Cobenzelilta alas uutta mielenkiintoista metsä/viinitarhareittiä. Pääsimme melkein kuivana kotiin asti, mutta Paradisgassella iski sellainen ukkoskuuro, että Tiina voitti ylivoimaisesti meidän perheen Miss märkä T-paita -kilpailun.

Mä oon nisäkäs ja mulla on tissit

Otsikon lausahdus kuultiin eilen Kertun suusta iltapotalla. Kurkistus yöpaidan sisään ja nisäkkääksihän Kertun oli itsensä todettava.

Tänään oli Suomi-koulun kevätjuhla. Otto sai todistuksen, laulettiin Suvivirsi ja nautittiin hyvistä tarjoiluista. Hiki virtasi koululuokassa, sillä tälle päivälle osui viikon lämpimin päivä, n. 30 astetta.

Matkamittarissa 6460 km, eli yli 1500 km on ajettu ja puoliväli tavoitteesta siten ylitetty.

Ratikalla Badeniin

Terttu-mummu oli vierailemassa meillä viiden päivän ajan. Maanantai, toinen helluntaipäivä, oli luonnollisesti vapaapäivä, joten minäkin pääsin mukaan toimintaan vietettyäni viikonlopun Kööpenhaminassa. Kävimme katsomassa Badenin vanhaa kylpyläkaupunkia ja sen kukista kuuluisia puistoja. Retki oli siinäkin mielessä tärkeä, että Otto pääsi vihdoin ajamaan sillä kuuluisalla Badenin ratikalla - vieläpä koko matkan oopperalta Badenin päätepysäkille.

Pitkä viikonloppu Neusiedler Seellä

Helatorstaiviikonlopun vietimme Itävallan suurimman järven, Neusiedler Seen maisemissa. Torstaina aamupalan jälkeen, kun yövieraana ollut Ami oli opastettu ratikkapysäkille, lastasimme pyörät (nykyisin aina 3 kpl) katolle ja lähdimme ajamaan itään kohti Unkarin rajaa.

Lounaan jälkeen pääsimme perille Familyparkin huvipuistoon, joka on Tiinan kuvauksen mukaan "sekoitus huvipuistoa, leikkipuistoa ja eläintarhaa" - joka tapauksessa erittäin sopiva kohden 2-10-vuotiaille lapsille vanhempineen. Monenlaisten possujunien ja kiipeilylabyrinttien jälkeen Otto halusi mennä vielä vuoristorataan, se olikin koko paikan hurjin vekotin. Ensimmäisen nousun jälkeen kun vaunut lähtivät syöksymään alas, oli Oton ilme vieruspenkillä näkemisen arvoinen: alahuuli vääntyi sellaiselle rullalle, että en muista nähneeni. Koska Ottoa "ei yhtään pelottanut" eikä "vuoristorata ollut ollenkaan hurja", Otto vei vielä Tiinankin vuoristorata-ajelulle.

Huvipuistosta siirryimme Rustin kaupunkiin, jossa yövyimme kaksi yötä. Rust on maininnan arvoinen viineistään, idyllistään ja kattohaikaroistaan, joiden pesimäonnea mekin seurasimme. Pikkukylässä on tänä vuonna pesinyt 15 paria ja poikasia näytti olevan useammassa pesässä. Kerttu kehitteli uutta muotia kiikarikotelosta.

Perjantaina lähdimme pyöräretkelle. Rustin viereisestä Mörbischin kylästä ylitimme Neusiedler-järven lautalla Illmitziin. Totesimme kylläkin lauttamatkalla, että kyseessä ei oikeastaan ole järvi, vaan jättiläiskokoinen kuralätäkkö. Neusiedlerin keskisyvyys on vain noin metrin ja vesi on suunnilleen yhtä kirkasta kuin Loviisanlahdella. Koska Itävallassa ei ole parempaakaan tarjolla, järvellä veneillään kuitenkin paljon. Laitureissa oli useita yli 30-jalkaisia purjeveneitä, arvattavasti siipikölisiä.

Illmitzistä meidän oli tarkoitus jatkaa Unkariin ja kiertää järven eteläpää rantaa pitkin, mutta sään vuoksi meidän oli muutettava suunnitelmaa. Oli liian kuuma, joten palasimme Illmitzin rantaan uimaan ja sieltä lautalla takaisin Mörbischiin. Otto pyöräili ihan itse yli 5 km takaisin Rustiin.

Lauantaina oli vielä kuumempi (iltapäivällä +31 astetta), minkä vuoksi vietimme päivää lähinnä maauimalassa. Uimalan yhteydessä oli myös pieni venevuokraamo, josta vuokrasin tunniksi Schwertzugvogel-tyyppisen kevytveneen ja kävin vuorotellen kummankin lapsen kanssa paistumassa veneen pohjalle. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään - no, sen verran kuitenkin että kävimme Oton kanssa ohittelemassa pari kölivenettä.

Neusiedlerillä toki näkyi muitakin lintuja kuin mainittu kevytvene, itse asiassa paikka yllätti linnustollaan vaikka ei ole muuttoaika ja sää oli erittäin helteinen. Kattohaikaroiden lisäksi reissulla havaittiin kuhankeittäjä, ruskosuohaukka, merikotka, silkkihaikara, ristisorsa, punapäänarsku, pitkäjalka, avosetti, mustapyrstökuiri ja paljon hanhia, päiväpetoja ja ruovikon laulajia.

Palasimme kotiin lauantai-iltana ja hellepäivä päättyi ukkoseen, kaatosateeseen ja raekuuroon. Raeröykkiöitä oli kaduilla vielä sunnuntaiaamunakin Tiinan käydessä aamulenkillä ja hakemassa meille tuoreet croissantit.

1293 km

Toukokuussa pyöräilyä 382 km, matka vuoden alusta 1293 km.