Kuten moni minut tunteva tietää, olen kohtuullisen nopea toimissani. Siksipä aamut lasten kanssa ovat olleen useampaan otteeseen melkoista tuskaa kärsimättömälle luonteelleni. Jos ei muuta, niin vikkelään on lähdetty ainakin leikkipuistoon, koska Suomessa asuessamme siellä oli takuuvarmasti seuraa myös äidille.
Wieniinmuutto on alkanut pikkuhiljaa hidastamaan toimintaa. Toki haluan edelleenkin lähteä joutuin sitten, kun lähdettävä on. Mutta: koska puistossa harvoin on varsinaisesti ketään kavereita (ellei tästä ole erikseen sovittu), meillä ei ole ollut viime aikoina kovinkaan kova kiire aamuisin. Kotona ehtii hyvin leikkiä, juoda aamukahvia ja joskus jopa askarrella ennen kuin on menoa mihinkään. Ja huomaan, että olen alkanut nauttimaan näistä aamutuokioista.
Toki hitaiden aamujen puolesta on tällä viikolla puhunut myös sää: viime viikon ihanaan kesäilmaan verrattuna tällä viikolla on taas ollut varsin sateista ja viileää.
Parasta on kuitenkin se, ettei aina tarvitse olla lasten kanssa kolmisin vaan täälläkin on muskarit ja kerhot - ja leikkipuistotapaamisiakin pääsääntöisetsi viikottain. Elämä lähipuistossakin muuttuu varmasti sosiaalisemmaksi, kunhan Oton ja Kertun saksantaito karttuu. Eilen otto yllätti minut täysin kysymällä ennen uloslähtöä "Wo bist du?". Tämä on tietääkseni toinen kokonainen lause saksaa, jonka Otto jo osaa (se toinen on "Ich bin Otto"). Näiden lisäksi tiedossa on mm. kaivinkone, lentokone ja helikoprteri saksaksi, luonnollisesti. Oton kielenoppimista on jännä seurata: jos aihe on riittävän mielenkiintoinen, sanat tarttuvat muistiin kerrasta sukuineen päivineen. Hellyyttävää on, kun Otto on alkanut opastamaan myös siskoaan saksankielen saloihin. Koiran nähdessään hän esimerkiksi toteaa: "Katso Kerttu, tuolla menee der Hund".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti