Loma Kroatiassa

Vietimme viime viikon Kroatiassa lomaillen. Reissu oli, jälleen kerran, onnistunut, vaikka ulkopuolisten ilmeet ovatkin välillä näkemisen arvoisia, kun reissuporukan kokoonpano tulee tarkemmin ilmi. Mukana oli 6 aikuista ja 6 lasta iältään 5kk - reilu 3 vuotta.

Lähdimme matkaan jo reilu viikko sitten perjantaina, matkaa Kroatian lomakotiimme oli noin 500km. Tavoitteena oli ajaa perjantaina melko lähelle määränpäätä ja jatkaa perille lauantaina, kun muukin porukka pääsisi Suomesta paikalle. Matka alkoi verkkaisesti ruuhkassa istuen, sillä moni muukin wieniläinen oli päättänyt hyödyntää 3-päiväisen viikonlopun lähtemällä reissuun jo hyvissä ajoin perjantaina iltapäivällä.

Välipysähdykseksi olimme valinneet Slovenian puolella sijaitsevan Skocjan kansallispuiston. Pääsimme perille melko myöhään joten kansallispuiston komeat maisemat paljastuivat vasta aamuauringon myötä. Skocjan kansallispuiston päänähtävyys ovat valtavat tippukiviluolat, joihin pääsimme tutustumaan lauantaiaamuna. Otto jaksoi hienosti kävellä lähes koko 3 kilometrin matkan maan alla, kun mukana oli myös oma taskulamppu. Vanhempien mielestä varsin vaikuttavien tippukivien sijaan mielenkiintoisin nähtävyys taisi tosin olla lähes metrin korkuinen kasa lepakonkakkaa. Guanokasa innoitti lasten leikkejä koko lomaviikon, joskin hämmästys oli käsin kosketeltavaa, kun Otolle ja Pepille selvisi, minkäkokoisesta eläimestä oikeasti on kyse!

Pienoisten lounashämmennysten jälkeen pääsimme jatkamaan matkaamme Skocjanista kohti määränpäätämme Kroatiassa. Matkatoimisto Sammeli oli vuokrannut meille tällä kertaa talon Istrian kukkuloilta, Sveti Kirin kyläsestä. Casa Roma olikin varsin tyylikäs, eikä maisemia voinut moittia. Olimme perillä, ehkä hieman yllättäenkin, ensimmäisinä, muu joukko saapui paikalle tosin melko pian ja melko kuraisilla autoilla. Navigaattorin antamiin ajo-ohjeisiin ei aina ole luottaminen, mikä tuli viikon aikana todistettua useampaan kertaan.



Viikko-ohjelma sisälsi sitten sopivassa määrin retkeilyä lähikylissä ja -kaupungeissa, löhöilyä uima-altaalla, lenkkeilyä, ruuanlaittoa ja valmiita aterioita sekä luonnollisesti jäätelöä.



Istrian maisemat muistuttivat korkeine kukkuloineen melko paljon viimevuotisia lomamaisemiamme Italian Toskanassa, mutta Istrian kylät ja kaupungit olivat huomattavasti pienempiä ja siten matkaseurueellemme sopivampia - tai sitten olemme viimein oppineet mitoittamaan matkakohteet ja etenemisvauhtimme oikein. Rantapäivä Porecissa oli lähes uneliaan leppoisa, Groznjaniin ja Motovuniin ehdimme mainiosti tutustua puolen päivän retkillämme. Italialaisvaikutteet näkyivät Istrian niemimaalla vahvoina myös muissa asioissa kuin maisemissa: lähes jokaisella paikkakunnalla oli kroaatin lisäksi italialainen nimi ja italiaa osattiin myös puhua laajasti.



Sopivan helteiseen viikkoon mahtui myös muutama sadekuuro, jotka tulivat onneksemme lähinnä illallisaikaan. Helteestä ja vedestä pitivät valitettavasti myös paikalliset heinäkasvit, jotka saivat yhden jos toisenkin meistä aivastelemaan melkoisesti. Ottokin näyttää valitettavasti perineen vanhempiensa allergeenit.



Hyvässä seurassa viikko kuluu joutuin ja lauantaiaamuna oli taas aika pakata ahkerassa käytössä olleet hellevaatteet ja käyttämättä jääneet neuleet laukkuihin ja laukut autoon. Bujessa nautitun yhteislounaan jälkeen vuokra-Bemaripari suuntasi keulansa takaisin Triesteen ja sieltä Suomeen, kun taas meidän perheautomme kaarsi Kroatian rannikon kautta Slovenian puolelle pieneen Piranin rantakaupunkiin. Kulutimme lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun pyöräilemällä Piranissa ja läheisessä Portorozissa.



Sunnuntaina lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kotia. Otto ilmoitti heti matkan alkuksi, ettei aio nukkua, korkeintaan lepää vähän. Lasten noin 3 tuntia kestäneen huilaustauon aikana ajelimme Slovenian läpi ja hyvän matkaa Itävallankin puolella, joten matka sujui paljon ennakoimaamme joutuisammin ajoittain rankastakin vesisateesta huolimatta.

Lomaviikon kohokohtia olivat ehdottomasti hyvä seura ja leikkikaverit, maisemat, kauniit ja kompaktit kaupungit, sekä tyttöjen illan uskomaton ravintolakokemus. Säröjä lomatunnelmaan sen sijaan aiheuttivat irtijuoksevat koirat, erilaiset matkasairaudet sekä satunnaiset traktorit.



Onnistuneen loman ja upeiden säiden jälkeen maanantaiaamun vesisade ja + 11 astetta kotona Wienissä tuntuivat lähinnä huonolta vitsiltä. Onneksi arkea ei ole montaakaan päivää luvassa ennen seuraavaa lomaa.

Vilpitöntä iloa

Arki on rullannut viime aikoina normaalia rataansa. Tai no, voisin oikeastaan todeta, että olemme vihdoin päässeet täälläolossamme siihen vaiheeseen, että meidän elämässä on jotain säännönmukaisuutta, jota voidaan kutsua arjeksi. Ihan mukavaa , vaikka ei yhtään haittaa, että seuraava loma alkaa ihan tuossa tuokiossa.

Suomessa on viime päivinä saatu nauttia helteisistä säistä, mutta täällä on ollut joko todella kylmää, todella kylmää ja sateista tai todella kylmää, sateista ja tuulista. Toivottavasti sää tästä vähän lämpenee, kaksissa pitkissä housuissa, villapaidassa ja tuulitakissa ulkoilu kun ei tunnu kovin kesäiseltä.

Jos arkisää onkin ollut hieman harmaa, lapset ovat selvästikin nauttineet olostaan. Otosta huomaa jo selvästi, että hän on kotiutunut tänne ja kielitaitokin kasvaa kohisten. Kerttu harjoittelee yhä kävelemistä, mutta on kovin tarkka siitä, ettei äiti ole muutamaa metriä kauempana. No, harvoimpa olen täältä mihinkään lähdössäkään ilman lapsia.

Helatorstaiviikonlopun aikana saimme todistaa muutamaa täydellistä vilpittömän ilon hetkeä: Ensimmäinen ilonahe oli oma hiekkalaatikko, joka saatiin viikonlopun aikana kasattua takapihalle. Toisen kerran reimu ratkesi, kun iltapuuron kanssa oli tarjolla suomalaisista mustikoista keitettyä soppaa. Näitä varjeltuja herkkuja on onneksi vielä pussillinen pakastimessa odottamassa. Sitten päästäänkin pian jo mökille ja mustikkametsään nauttimaan uuden sadon antimista.

Pyörällä!

Wien on pyöräilykaupunki. Aavistelimme tätä jo ennen muuttoamme, ja näin todella on. Nyt kun emme voi purjehtia, taidamme pyöräillä. JO pelkän freytag & berndtin pyöräkarttavalikoiman perusteella uskallan veikata, etteivät ajoreitit Wienissä ja sen ympäristössä lopu ihan heti.



Koko perheen voimin olemme päässeet pyöräilemään vasta muutamaan otteeseen, mutta hauskaa on ollut. Kerttu poti aikaisemmin keväällä kypäräkammoa ts. ei suostunut laittamaan kypärää päähänsä, kun oltiin istuttamassa häntä peräkärryyn. Kammo katosi kerralla, kun tyttö sai oman turvaistuimen, josta on hyvä seurailla maisemia ja ympäristön tapahtumia. Toki peräkärryllekin on edelleen käyttöä pidemmillä reissuilla. Turvaistuin kun ei oikein ole mukava nukkua, mikä tuli tänäänkin aamupäivällä todistettua.



Pyörällä pääsee helposti ja nopeasti paikasta toiseen ja Donau Insel, Prater ym. tarjoavat mukavia ja selkeitä ajoreittejä poissa liikenteen kaaoksesta. Tänään ajelimme ensin Donau Inseliä etelään ja tutustuimme sitten Praterin alueeseen. Kivoja leikkipaikkoja, vesipuistoja yms. kohteita sattui reitin varrelle useita, joten uusia retkiä samalla suunnalle tehdään varmasti myös jatkossa.

Seuraavaksi meillä on tosin suunnitteilla hieman pidempi pyörämatka Wachaun alueelle. Siellä Tonava kulkee laaksossa korkeahkojen kukkuloiden ympäröimänä ja alueella pitäisi olla ainakin historiallisia linnanraunioita sekä Itävallan parhaita valkoviinejä.

Hidasta elämää

Kuten moni minut tunteva tietää, olen kohtuullisen nopea toimissani. Siksipä aamut lasten kanssa ovat olleen useampaan otteeseen melkoista tuskaa kärsimättömälle luonteelleni. Jos ei muuta, niin vikkelään on lähdetty ainakin leikkipuistoon, koska Suomessa asuessamme siellä oli takuuvarmasti seuraa myös äidille.

Wieniinmuutto on alkanut pikkuhiljaa hidastamaan toimintaa. Toki haluan edelleenkin lähteä joutuin sitten, kun lähdettävä on. Mutta: koska puistossa harvoin on varsinaisesti ketään kavereita (ellei tästä ole erikseen sovittu), meillä ei ole ollut viime aikoina kovinkaan kova kiire aamuisin. Kotona ehtii hyvin leikkiä, juoda aamukahvia ja joskus jopa askarrella ennen kuin on menoa mihinkään. Ja huomaan, että olen alkanut nauttimaan näistä aamutuokioista.

Toki hitaiden aamujen puolesta on tällä viikolla puhunut myös sää: viime viikon ihanaan kesäilmaan verrattuna tällä viikolla on taas ollut varsin sateista ja viileää.

Parasta on kuitenkin se, ettei aina tarvitse olla lasten kanssa kolmisin vaan täälläkin on muskarit ja kerhot - ja leikkipuistotapaamisiakin pääsääntöisetsi viikottain. Elämä lähipuistossakin muuttuu varmasti sosiaalisemmaksi, kunhan Oton ja Kertun saksantaito karttuu. Eilen otto yllätti minut täysin kysymällä ennen uloslähtöä "Wo bist du?". Tämä on tietääkseni toinen kokonainen lause saksaa, jonka Otto jo osaa (se toinen on "Ich bin Otto"). Näiden lisäksi tiedossa on mm. kaivinkone, lentokone ja helikoprteri saksaksi, luonnollisesti. Oton kielenoppimista on jännä seurata: jos aihe on riittävän mielenkiintoinen, sanat tarttuvat muistiin kerrasta sukuineen päivineen. Hellyyttävää on, kun Otto on alkanut opastamaan myös siskoaan saksankielen saloihin. Koiran nähdessään hän esimerkiksi toteaa: "Katso Kerttu, tuolla menee der Hund".

Kesä tuli

Sillä aikaa, kun podimme viime viikonloppuna kotona, Wieniin tuli kesä. Ilma lämpeni lähes yhdessä yössä ja nyt viikon verran olemme saaneet nauttia + 20 asteen lämpötiloista. Näistä keleistä voi todella sanoa nauttivansa, kun varjossa on vielä mukavan viileää. Kuumemmalla säällä olo voikin sitten käydä jo tukalaksi.

Sää suosi myös vappujuhliamme, joita nyt vietettiinkin täällä 13 vuoden Ullisputken jälkeen. Vappuvieraamme Suomesta pääsivät onneksi perille saakka, ja etenkin vappupäivä kului oikein leppoisissa merkeissä kuohuviiniaamiaisen, leikkipuistopiknikin ja kotipihan grillijuhlien merkeissä. Ilmeisesti perinteistä poikkeaminen kannatti tällä kertaa, sillä Suomen sää taisi tänä vuonna olla kohtuullisen surkea.

Viikonlopun muuhun ohjelmaan on kuulunut paljon hyvää ruokaa ja juomaa, vesileikkeja takapihalla, leikkipuistoilua, ajelu Ring Tramilla sekä tutustuminen espanjalaiseen ratsastuskouluun. Lipitsanhevosten herkkä psyyke ei kuitenkaan salli alle kolmevuotiaita vierailijoita, joten Aaro ja Kerttu saivat tyytyä vossikkahevosten ihmettelyyn sillä aikaa kun Otto ja Alma ihmettelivät sisällä heppojen askelkuvioita.

Sunnuntain pilvisestä ja osin sateisesta säästä huolimatta ajelimme vielä bussilla Kahlenbergille luomaan yleissilmäyksen Wieniin. Kohta on taas aika heittää vieraille hyvästit, kiittää käynnistä ja aloittaa paluu arkeen. Toivottavasti sää jatkuu lämpimänä, sillä paljasjaloin oleilu on merkittävästi edistänyt Kertun kävelyharjoituksia.