lauantai 17. huhtikuuta 2010

Esineitä, joiden pitäisi lentää

Islantilaisen tulivuoren purkaus vaikuttaa elämään myös täällä, vaikka Itävallassa lentokentät lienevätkin tällä hetkellä pääasiassa auki. Suomestahan kukaan ei ole pariin päivään päässyt mihinkään, joten myöskään kauan odotettu serkkutapaaminen ei tänä iltana toteutunut.

Tänään ei siis juhlittu serkkutapaamisen merkeissä, mutta nimipäiväjuhlia sentään vietimme. Aamupäivällä lähdimme kakkukahveille sekä ostamaan sankarille lahjaa. Otto on viime aikoina ollut kiinnostunut leijoista, joten kävimme ostamassa Mariahilferstrassen leijakaupasta lastenleijan.

Iltaruuan jälkeen päätimme sitten lähteä testaamaan leijaa viinitarhalle. Idea oli muuten hyvä, muttei tuullut. Onneksi leija on sen verran kevyt, että Otto sai sen pysymään hetkittäin ilmassa juoksemalla.

Toinen tänään tehty "lentävä" hankinta on 50 % osuus ruohonleikkurista. Naapuri ajeli omaa ruohikkoaan hienonnäköisellä leikkurilla, ja Jaska heti jututtamaan. Kävi ilmi, että kyseessä oli ilmatyynyalus, josta omistimme noin 10 minuuttia myöhemmin tuon puolikkaan. Konetta on nyt testattu takapihan heinikkoon ja kone toimii, ruohikossa sen sijaan olisi toivomisen varaa.

Huomenna meillä on tarkoitus lähteä pyörällä pois kaupungista. Täällä juostaan huomenna maraton, joten kaupungin liikenne on odotettavasti kaaostilassa. Toivottavasti leijanlennätys onnistuu huomenna hieman paremmin. Toivottavasti myös tulivuori päättää piakkoin lopettaa purkauksensa, jotta lentoliikenne jollain aikataululla palautuu jälleen normaalimpaan tilaan ja saamme tänne taas odotettuja vieraita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti