Evakkoviikonloppu

Perjantai oli muuttoprojektin yksi kulminaatiopisteistä, monen vanhan asian päättymisen päivä ja siirtymävaiheen alku.

Päivällä joimme töissä läksiäiskahvit. Sain työkavereilta saatteeksi kannustussanoja, läksiäislahjoja, kukat ja myös toivotuksia tulla takaisin - kuka tietää. Työpäivän jälkeen ajelin viimeistä kertaa Porvoosta viimeistä kertaa Puistolaan, sillä alkuillasta kävimme vuokralaisten kanssa talon läpi ja teimme luovutuspaperit. Puistolan avain on ollut tähän asti Tiinan avainlenkin kiinnekohta, nyt Tiina luopui siitä ensi kertaa elämässään. No, toivottavasti vuokralaiset viihtyvät hyvin ja talostamme tulee myös heille koti. Olimme koko perhe hyvästelemässä tyhjän kotimme, sitten heitin Tiinan ja lapset Tikkurilaan ja tulin vielä fiksailemaan muutaman kohdan vuokralaisten lähdettyä hakemaan muuttokuormaa.

Kun sain hommat tehtyä, lauloin mukavan kaikuisassa olohuoneessamme miten joka ilta lamppu sammuu, sammutin lampun eteisestä ja painoin oven kiinni. Kun sitten seisoin rapulla pakkasillassa, ensimmäistä kertaa pintaan nousivat tunteet ja silmään kyynel. En suoraan sanoen tiedä vieläkään, johtuiko herkistyminen sen tajuamisesta että kaikki tämä jää taakse, vai pelkästä helpotuksesta että pitkän pitkät tehtävälistat oli tältä kohtaa hoidettu ja hommassa otettu todellinen askel. Viime viikot ovat olleet sellaista suorittamista joka suunnassa, että tunnelmointiin ei ole ollut oikein aikaa tai jaksamista. Siksi oli hyvä huomata, että näin iso muutos herättää itsessä tunteita ja nyt on aika antaa niiden tulla esiin.

Lauantain kaunis pakkaspäivä houkutteli ulos. Auringonpaiste tuntui jo melkein keväiseltä, kun olimme Oton, Onnin ja Tertun kanssa ulkoilemassa. Iltapäivällä olimme vielä kävelykierroksella Tiinan kanssa ja teimme pitkästä aikaa ruokaa kahdestaan - hedelmäsalaattia sunnuntaiksi. Illalla ruuanlaitosta vastasivat Aino ja Sami, joiden luona olimme syömässä pizzaa. Hyvää oli, ja serkukset O+O eivät säästelleet energiaa voidessaan peuhata vielä toistensa kanssa.

Tämä aamu oli talven kylmin tähän mennessä, -22 astetta. Pakkasaamun ohjelmana lähdimme retkelle Espooseen katsomaan 4 päivää vanhaa Anssin ja Helenan poikaa. Sunnuntaibrunssin merkeissä oli mukava onnitella vanhempia ja Heikki-isoveljeä, sekä viettää vielä aikaa tutulla porukalla, kun Peppi, Sisu, Henna ja Sammelikin olivat samaan aikaan vierailulla. Pohdittiinpa siinä jo vähän tulevia tapaamisiakin.

Tänään on kulunut tasan kuusi vuotta siitä, kun meidät Tiinan kanssa vihittiin. Sokerihääpäivän illallismenuun Keravalla kuului perinteiseen hääpäivätapaan sushi. Tyypilliseen tapaan kävimme myös saunassa ja sen jälkeen kuva-albumimme karttui taas yhdellä poseerauksella kylpytakit päällä.

Lähtötunnelmissa lauloin tänään Ollan Viktoria. Kyllä varmasti ovat fiilikset olleet toiset joskus ennen, kun on lähdetty suureen tuntemattomaan maailmaan.

Niin se lauloi Ollan Viktor, kovin lauloi koreasti.
Kostui siinä silmäkulma useamman kestivieraan.
Huomeniss' ol Viktorilla eessä lähtö Suomenmaasta,
nosti lapsen lattialta, lauloi sitten laulun siitä.

Kuinka kelpas kotosalla nostaa lapsi rinnallensa,
astuskella kesäilloin katsomaan kun laiho varttuu.

Veli Eetvartille virkkoi: saata vanhat sinä hautaan
niinkuin talon tapaan kuuluu, itse en oo läsnä silloin.
Kohta puolen juna vislaa sinne kauas Helsinkiin,
ja siellä lommohatut herrain eivät nouse Viktorille.

Koskaan en nää enää teitä, ystävät, nyt malja juokaa
Viktorille, näin hän lähtee niin kuin propsi maailman ääreen.
En nää teitä enää koskaan, ystävät, nyt malja juokaa
Viktorille, näin hän lähtee niin kuin propsi maailman ääreen.

Ystävät, me näemme vielä jossain ja jonain päivänä, mutta aikaisin huomenaamulla meillä on lähtö Suomenmaasta. Voi hyvin Suomi ja voikaa hyvin ystävät!